Tuntuu, että viikko on mennyt kaahottaessa sinne tänne. Synnärillä oli kuvausryhmä tekemässä neuvoloihin ensisynnyttäjille opastus-DVD:tä, ja valmista tuotosta käytiin tutkailemassa maanantaina. Tiistaina oli jalkahoito ja jälkitarkastus, keskiviikkona tuli kutsu kummipojan luo ja tänään on iltapäivällä Turun Eläinsuojeluyhdistyksen vapaaehtoisilta, huomenna olisi perhekahvila. Ja sunnuntaina käyneet Jonna ja Kasper ehdottelivat Hot Pot -iltaa tälle viikolle. Tuntuu, että äitiyslomalla on enempi kiire kun mitä töissä ollessa oli! Etenkin kun tähän kaikkeen yhdistää vauvan- ja huushollinhoidon, ja vielä vähän urheilua päälle. No, eipähän käy aika pitkäksi. Ja onneksi on Jussi, joka hoitaa lasta sillä aikaa, kun äiti leikkii sosiaalista.

Hirmupakkaset ovat pitäneet sisätiloissa, ja öiseen aikaan makkarista tulee melko viileä paikka. Päiväsaikaan olkkarin ja keittiön isoista ikkunoista paistava aurinko lämmittää kämpän, mutta yöllä ei paljoa naurata. Se takka olisi nyt aika kiva juttu. Viime yönä etenkin oli vauvan riesana hillittömän tukkoinen nenä, ja sitä piti ilmeisesti hiukan kitistä. Kuten myös sitä, että imetyksen jälkeen jäi nälkä, ja äiti sai puoliunessa kiskoa nuttua ylleen ja laahustella keittiöön lämmittämään hiukan lisää evästä. Onkohan jonkunlainen kasvupyrähdys taas käynnissä, kun pätkään tuntuu uppoavan ruokaa enemmän kun sitä ehtii tuottaa.

Ennenkun ilmasta tuli sietämättömän kylmä, oli miltei päivittäin ohjelmassa noin tunnin vaunulenkki. Ja salilla kävin hiukan varovaisesti herättelemässä lihaksia ja totesin, että etenkin vatsalihasten suhteen tilanne on melko epätoivoinen. Edessä on pitkä matka, jos mielii jonkunlaiseen kuntoon päästä. Sykemittari on kaiken kukkuraksi heittäytynyt raivostuttavan yhteistyöhaluttomaksi, ja mittailee sykkeitä vähän miten sattuu. Patterin vaihtaminen ja kaikenlainen resetointi ei auta, joten taitaa mennä rakkine vaihtoon.

Vauvelin kanssa on myös treenailtu hiukan niskalihaksia. Vatsallaan oleminen ei ole yhtään kivaa, mutta pään kannattelu alkaa jo hiukan sujua. Punkkaritukkainen pieni urheilija nostelee päätään välillä ihan hämmästyttävän korkealle, mutta useimmiten tyydytään vain kohottaman sen verran, että hiukan näkee eteenpäin.

 

Niskalihastreeni on väsyttävää touhua, joten tyllerö sammahtaa lähes järjestään maitobaarin tiskille. Ja antaa vieläpä elekielellä ymmärtää, että sen kirkkaan valon ("aurinko") voisi sammuttaa, kun paistaa ikävästi silmään.