Leluhiiriä löytyy nykyään huushollin mööpeleiden alta paljon enemmän kuin ennen. Aiemmin oli sohvien alle arkistoitu vain pallot, mutta nykyään on pöly- ja huopapallojen kaverina sekalainen seurakunta enemmän tai vähemmän hajoamispisteessä olevia hiiriä. Keneltä puuttuu häntä, keneltä puolet sisuskaluista, kuka on muuten vaan raihnaisen ja murjotun näköinen. Näitä hiiriä sitten kaivataan suureen ääneen, ja niitä saa olla kaivelemassa sohvien alta esiin.

Yksi hyvä puoli sentään on se, että Cisse mahtuu tv-tason alle hakemaan omat lelunsa. Eilen nähtiin sellainen performanssi ettei mitään määrää. Nauroin vedet silmissä, kun pieni sintti koittaa ensin sätkimällä saada itsensä ängettyä mööpelin alle, huomaa taktiikan virheelliseseksi ja sukeltaa sen jälkeen vauhdilla koivet oikosenaan kohti peränurkassa häämöttävää lelua. Parin yrityksen jälkeen oli mööpelin alta kampeavalla Cissellä ylpeästi hiiri suussa, ja sitä heiteltiin sitten antaumuksella hetki.

Cissestä on kasvamassa kronkeli pieni kissa. Mössöruoka ei kelpaa, pitää olla paloja ja kastiketta ja herkkua. Mikäli oma penturuoka on pahaa tai koostumus on väärä, mennään tyynesti isojen kissojen kupeille ja heitellään sieltä pöperöt tuulensuojaan. Tässä vaiheessa tietysti kupilla ollut konsultti vetäytyy keittiön pöydän alle möksöttämään, ja suunnittelee mahdollisesti protestipissaamista. Yhdet protestit löytyi taas eilen Cissen huovan päältä.