Central Parkiin muutti perjantaina kahden vuoden komennuksella oleva Maria, jonka kanssa painelimme eilen tietysti heti Yaxiu-nimiseen paikkaan. Eli silk market numero II. Täällä on myös kauhea tinkiminen ja huutelu menossa, ja välillä tyrkytetään t-paitaa tai muuta vaatetta oikein rasittavan kovasti. Paikallinen naisväestö on lähes poikkeuksetta itseäni päätä lyhyempää ja huomattavasti ohuempaa, ja sen kyllä huomaa vaatteiden tarjonnassa. Melkein aina kun löydän jonkun mielestäni kivannäköisen paidan, on ensimmäinen kommentti kojun myyjältä "lady, not your size". Tai sitten jos löytyy suuria kokoja, on kokolapussa huiman monta X:ää ennen L:ää, ja paita on silti melkoisen tyköistuva. Housut, jotka ostin, ovatkin siis kokoa XXXL. Jos tuo kokolappu ei motivoi lenkkipolulle niin sitten ei kyllä mikään!

Eivät miehetkään ole mitenkään jättiläismäisiä täällä. Maanantaina piti kutsua huoltomies vaihtamaan kylppärin katosta palaneet lamput. En siis saa itse vaihtaa asuntoni lamppuja, vaan sitä varten pitää saapastella maintenance officeen, esittää asia virkailijalle, joka tekee siitä virallisen työpyynnön. Siellä onneksi puhutaan englantia ainakin sen verran, että ymmärretään mitä asia koskee. Kaupan kautta kotiin, ja noin puolen tunnin päästä tuli pikkuruinen huoltomies tikkaita raahaten niitä lamppuja vaihtelemaan. Itse olisin ylettynyt lamppuihin ilman mitään tikkaita ja tuoleja, ja teki mieli sanoa että annahan kun minä nyt.

Eilinen tinkaaminen ja  pienten krääsää tyrkyttävien hottentottien väistely oli sen verran rasittavaa, että painelimme neloskerrokseen jalkahoitoon. Sadalla paikallisella rahalla sain kimppuuni kasvonaamiolla varustetun tytsyn, joka antaumuksella teki räpylöistä aivan uuden tuntuiset. Kello oli jo sen verran paljon, että en viitsinyt ottaa puolen tunnin jalkahierontaa, mutta aivan varmasti semmoinenkin tulee kokeiltua. Palloilimme Yaxiun katon alla kunnes paikkaa alettiin sulkea, ja ulkona odotteli lauma takseja. Kotiin oli melkein kävelymatka, ja ensimmäinen taksikuski koittikin epätoivoisesti ehdottaa kolmeakymmentä yuania reissun hinnaksi (normaalihinta on kympin). Päivän tinkimiskiintiö oli kuitenkin jo täynnä, joten kuskille tuhahtelun jälkeen marssimme seuraavaan vapaaseen autoon ja suuntasimme kotia kohti. Lulu ei tällä kertaa ollut selvittämässä kiinaksi mihin ollaan menossa, joten kuskilta kesti hetken aikaa tajuta minne halutaan. Olisi pitänyt ottaa sen ekan kuskin taksin numero ylös ja ilmoittaa se johonkin, virallisilla kuskeilla ei nimittäin ole mitään oikeutta alkaa neuvottelemaan hinnasta. Etenkin nyt olympia-aikana on isoveli melko tarkka tällaisissa asioissa.