Tänään on maailman eläinten päivä, ja mietin tässä, miten tyhjältä tämä asunto tuntuu ilman kissoja ja muita ötököitä. Ikävä aiheuttaa ilmeisesti myös aistiharhoja, sillä eräänä iltana olin kuulevinani Nemon maukaisun ulkoa (ikkuna oli raollaan). Muutaman kerran olen myös havahtunut siihen, että tuntuu siltä kuin pieni mustikkatassu loikkaisi pehmeästi sängyn päälle. No eihän täällä ketään ole loikkimassa tai maukumassa. Pihamaalla tosin pyörii ainakin yksi pieni kissa, joka on hurjan arka eikä sitä pääse rapsuttamaan. Höh.

Viikko on mennyt nähtävyyksiä katsellessa, Lulun synttäreitä juhliessa ja paikallisten apinoiden päälle hermostuessa. Etenkin taksikuskit ovat aiheuttaneet hihojen palamista. Töniminen, tuuppiminen ja huutaminen paikallisväestön toimesta rassaa myös. Hyvin huomaa, että täällä on juuri kiivetty alas puusta, ja saatu metro ja rullaportaat. Kummassakin huudetaan ja rynnitään ilman tolkun häivääkään, metrossa varmaankin sen takia, että aika jona vaunu on asemalla pysähtyneenä on naurettavan lyhyt. Tämä johtaa tietysti siihen, että porukka rynnii sisään ja ulos samaan aikaan. Onhan esimerkiksi Lontoossakin metrossa ruuhkaa, mutta siellä käyttäydytään sivistyneesti ilman sitä kauheaa möykkäämistä. Rullaportaissa taas ei osata seistä oikealla jotta vasenta "kaistaa" pitkin pääsevät kiireisemmät ohi. Tämä johtaa siihen, että niissäkin tönitään ja tuupitaan. Ja luonnollisesti pysähdytään ihmettelemään siihen portaiden yläpäähän.

Lulu täytti pyöreitä sopivasti Kiinan kansallispäivänä, ja meidät oli kutsuttu juhlistamaan tätä lähiravintolaan. Porukka istutettiin pyöreän pöydän ääreen, ja koko helahoito karsinoitiin verhojen avulla omaksi pieneksi huoneekseen. Paikka oli kalaravintola, ja fisupainotteinen murkina oli hillittömän tulista. Valkkarilla sai onneksi pahimman poltteen häivytettyä, mutta erehdyin tietysti sitten syömään vielä kanakorista palasen chiliä. Suu oli turta pitkän aikaa, ja pelkäsin kovasti seuraavan päivän vessassa istumista. Ei siitä mitään sen vakavampaa onneksi seurannut, ilmeisesti sisuskalut ovat jo parkkiintuneet. Tyypilliseen tapaan oli pöydän keskellä pyörivä lasilevy, jonka päälle lastattiin eri ruokia, ja josta sai nostella omalle lautaselleen evästä oman maun mukaan. Ilta oli oikein hauska, ja naurunremakka kuului varmasti pitkin ravintolaa.

Porukassa oli mukana Seppo, joka on juuri vasta muuttanut puolen vuoden komennukselle Pekingiin. seuraavana päivänä, toipuessamme keilaamisen, jazz-baarin ja viininjuonnin rasituksista näytimme Marian kanssa Sepolle ja Santerille (parin vuoden komennuksella oleva Marian naapuri) lähimaastosta tietämisen arvoiset paikat. Eli kirjakauppa, jossa myydään vain länkkärikirjoja, lähimmät ruokamarketit, Jenny Lou's (paikka, josta saa salmiakkia ja hapankorppuja!), ja kävimme syömässä Ritan parkin ravintolassa. The Placella on sikaribaari, jossa söimme jälkkärijätskit ja joimme varmaan elämämme karseimmat irish coffeet. Ja ne maksoivat vielä 70 rämpylää kappale, sikariistoa!

Eilen palloilimme Marian kanssa valtaisassa kesäpalatsissa, ja huomasin taas joutuneeni kauhean korkeaan paikkaan. Kipusimme metsikössä mäkeä pitkin ylös kohti suurta buddhatemppeliä. Sieltä oli hienot näkymät Kunming-järvelle...mutta alas oli pitkä matka. Ja rappuset. Nämä eivät olleet mitään verrattuna siihen, mitä vaelluksella nähtiin, mutta rappuset yhdistettynä ympärillä huutavaan apinalaumaan oli hiukan liikaa, ja palasin miltei samaa reittiä alas. Kesäpalatsi on aivan valtava alue, ja sen koluamiseen saa varata vähintään päivän, mieluiten kaksi. Nyt loma-aikana siellä oli aivan hillittömästi porukkaa, ja länkkäriä tuijoteltiin ja osoiteltiin sormella. Veskijonossa tuli lisäksi pieni muksu nykimään lahkeesta! Tässä huomaa myös eron länsimaihin - meikäläiset opetetaan tavoille pienestä pitäen. sormella osoittelu ja aivan häpeämätön tuijotus ovat juttuja, jotka kitketään pois jo pikkulapsilta.

Rappusepisodin aikana olimme eksyneet toisistamme, mutta onneksi puhelimen avulla paikallistimme itsemme aivan eri puolilta puistoa. Sadekuuro lisäsi jännitystä, ja harpoin kohti porttia, jonka takana Maria odotteli. Taksikuskit olivat tässä vaiheessa nostaneet hintansa aivan tähtitieteellisiin lukemiin. Yksi kuulemma vaati 80 yuania siitä, että heittää lähimmälle metroasemalle. Matka maksaa siis normaalisti kympin, eikä siihen mene kymmentäkään minuuttia! Sadekuuro loppui onneksi ennenkuin ehti alkaakaan, ja alueelta poispäin kävellessämme tuntui jokainen riksa- ja pimeän taksin kuljettaja huutelevan tarjouksiaan meille. Saatuamme normaalin taksin lennosta näytimme kartasta (kiinankielisestä!!), että tähän metroasemalle kiitos. Taksikuski ilmeisesti halusi hiukan enemmän rahaa, sillä hän ajoi johonkin aivan merkilliseen paikkaan, pysähtyi ja ilmoitti että täsä. Huusimme molemmat ja heiluttelimme karttaa, josta osoitimme edelleen sitä metroasemaa ja suuntaa, jossa se on. En tiedä ymmärsikö taksikuski huudostani mitään, mutta toivon ainakin että sanat idiot, moron ja perkele upposivat. Kuski nakkasi meidät lopulta metroasemalle...mutta väärälle. Pääsimme kuitenkin eroon mokomasta suharista, joka kaiken kukkuraksi velotti viisitoista rämpylää harhailustaan. Teki niin mieli lykätä kymppi kouraan, ja potkaista taksin ovea lähtiessä. Suututtaa, ja kun ei noista länkkäri edes saa valitettua mihinkään. Täytyy pyytää, jos Lulu soittelisi sinne kiinankieliselle linjalle ja antaisi hiukan palautetta näistä perkeleen apinakuskeista.

Tilanne vaati selvästi hiukan hemmottelua, joten marssimme yaxiun vieressä olevan ostoskeskuksen pizzapaikkaan syömään hiukan normaalia murkinaa. Kuittia ei upouudessa raflassa edelleen kuulemma saa, joten veroja ei makseta mihinkään suuntaan. Lienee maan tapa, virallisen kuitin saa vain pyytäessä, ja silloinkin happaman ilmeen kera. Ilman virallista kuittia ei paikan tarvitse rekisteröidä tulojaan mihinkään, eikä niistä näinollen mene verojakaan... Söimme hyvällä ruokahalulla, minä tosin suuvärkki turtana yllättävän tulisen currypastan jäljiltä, ja lähdimme kohti manikyyripaikkaa. Kädet uuteen kuosiin, hetki tinkaamista kun Maria tarvitsi pitkähihaisen (ja itse metsästin hienolla kissakuviolla koristeltua veluuriasua. Only small sizes), ja kotiin. Tätä taksikuskia ei onneksi tarvinnut kovistella, tässä vaiheessa oli mitta jo niin täynnä huijaavia suhareita että huudosta ei olisi tullut mitään loppua.

Kuvia on tullut otettua noin miljoona, ja täytyy karsia huonot (=suurin osa) joukosta pois. Siihen ja kuvatekstien askarteluun meneekin sen verran aikaa, että iltapuhdetta riittää. Tässä nyt muutama otos viikon ajalta:

Temple of Heaven, taustalla mm. Imperial vault of Heaven
Temple of Heaven, Hall of prayer for Good Harvests + ruuhka
Kameralaukusta löytyi salamatkustaja. Se ois sitten 20 yuania, kiitos!
Lulu avaa lahjoja, Nikke dokumentoi
Keilaustyyli oli muutaman oluen jälkeen erittäin vapaa
Santeri näyttää käsimerkein, että akkaväki on pisteissä kovasti jäljessä
Kesäpalatsin buddhatemppeli. Tuolta en suostunut tulemaan portaita pitkin alas, mammari kun olen