Viime sunnuntaina täällä päivällä pieni ukkosmyräkkä. Ehdin jo Lululle pettyneenä kommentoimaan, että siinäkös se koko hirrrrveä ukkonen oli (kuulemma täällä ukkostaa aina kunnolla), kun vain pari kertaa salama välähti ja kuului pauketta. Lähdimme likkaporukalla syömään, ja ravintolasta päästyämme oli päivällä paukutelleen ukkosen isoveli tullut kylään. Vettä tuli, ja salamat välkkyivät. Sateenvarjoja oli onneksi matkassa, joten emme jalkoja lukuunottamatta kastuneet. Kotiin käveltyämme istuimme Marian kanssa hetken aikaa Central Parkin alueen katukahvilassa lipan alla katselemassa salamoita, ja ihmettelimme WTC-tornin aavemaista ulkonäköä. Näytti siltä, kun koko torni olisi välillä huokunut vaaleaa savua...mutta totesimme, että matalalla roikkuvat pilvethän ne siinä vaan kietovat itsensä tornin ympärille. Taivas löi tulta, ja loisti violettina aina salaman lyödessä jossain. Istuin kotiin tultuani ikkunasyvennyksessä puhelimeen juoruten vielä jonkun aikaa ja harmittelin, kun kämppä on niin matalalla. Rajuilmaa on kiva katsella.

WTC-torni verhoutuu pilviin
haamutorni.jpg

Muutama päivä oli melko kirkasta, ja nyt näyttää taivas taas auenneen. Vettä tulee kun aisaa, ja äsken taisi salamakin välähtää. Kuinkas muutenkaan, olimme nimittäin suunnitelleet kaupoille käpsyttelyä töiden jälkeen, ja molemmat sateenvarjot ovat nyt kotona (Pekingin kodissa). Tyypillistä.

Huomenna pakkaankin laukut tuliaisilla ja lennän Suomen kotiin hetkeksi. Maltan tuskin odottaa, hermolomaa tässä kaivataankin. Aamulla istuin taas pöljänä bussin etupenkkiin, ja puristin välillä rystyset valkoisena penkkiä kun kuski huristeli meikäläiset kyydissä melkoisen vauhdikkaasti. Välillä taas piti purra hammasta, kun joku onneton pikkuautokuski taas sai tuta bussikuskin vihat (ja torven) niskassaan. Ei se tööttäily auta, koska pikkuautokuski vähät välittää toisen kiukuttelusta, ja useimmiten tiellä on sen verran ruuhkaa ettei se siitä mihinkään pois alta pääse.

Vielä pitäisi muutama tuliainen mukamas hommata, ja kauhea huoli on siitä että onko nyt kaikille tarpeeksi kaikkea. Mitäs jos joku on unohtunut, tai ei tykkää tuliaisestaan, tai karkki on pahaa (paikallinen tuliaisviina ainakin on), tai tai tai... neuroottisen elämä on ihanaa. Lähtöä odotellessa hoidan koti-ikävää kuuntelemalla vanhaa suomi-punkia onnettomalla nappikuulokkeella.

PS. Papukaijamerkki niille, joilla otsikon lukemisen jälkeen soi Queen päässä