Talviloma alkoi, ja sunnuntaina oli lähtö Islantiin. Ylös piti kampeutua aikaisin, koska aamukahdeksalta piti olla lentokenttäbussissa. Jussi on ilmeisesti niin tottunut jo aikaisiin aamuherätyksiin, että oli ennen minua pystyssä ja kahvia keittämässä.

Islantiin ei pääse Finnairin pisteillä, ja suorat lennot Icelandairilla maksaa miljaardeja, joten lentelimme Oslon kautta kohteeseen. Ensimmäinen annos islanninkieltä saatiinkin Oslosta lähteneessä koneessa, jonka kapteeni ja lentoemot haastoivat etäisesti jotain skandinaavista kieltä muistuttavaa puhetta. Myöhemmin kävi ilmi, että kieli on muuttunut hyvin vähän siitä, mitä viikingit aikoinaan puhuivat. Ensimmäistä islanninkielistä painettua kirjaa (raamattu 1500-luvulta) pystyy islantilainen lukemaan ja ymmärtämään vielä nykyäänkin. Olin kuitenkin ilmeisesti sen verran "omieni" joukossa, että ajatus kääntyi automaattisesti ruotsiksi. Mikä aiheutti sen, että Jussin kanssa jutellessa (suomeksi) oli sanoja välillä kovasti kadoksissa.

Keflavikistä on hiukan matkaa Reykjavikiin, ja lentokenttäbussilla siirtymätaival hoituu näppärästi. Lippu kouraan ja bussiin, ja iso bussi jakoi Reykjavikin päässä matkustajat pikkubusseihin jotka kuskasivat turistit hotelleihin. Tämä ja muut turistien kuskailut ja hyysäämiset sujuivat rutiinilla, ja on melko selvää että maan yksi elinkeinoista on turismi. Hotellina oli ihan keskustassa sijaitseva Skjaldbreid, jonka huone oli hiukan pienempi kun mitä odotin. Oikeastaan aika paljonkin pienempi...mutta hotelli muuten oli kodikas. Laugavegur on yksi Reykjavikin pääkaduista, ja sen varrella oli pikkuliikkeitä, kahviloita ja ravintoloita. Itse katu on muuten yksisuuntainen ja -kaistainen, melkoinen pääkatu siis ;-)

Reykjavik (reykja=savuinen, vik=lahti) itse on pieni pittoreski kaupunki. Kaikki on kävelymatkan päässä, talot ovat matalia ja arkkitehtuuri varsin vaihtelevaa. Ekana iltana haahuilimme hetken syömpaikkaa hakien, ja (oikein hyvän) murkinan jälkeen tallustelimme hiukan keskustassa. Pimeydestä kuului tutunkuuloisia törähdyksiä, ja hetken päästä tulimme Tjörnin-nimisen lammen rannalle. Joutsenethan ne siellä huutelivat, ja niitä tuntui olevan oikein vaan pirusti.

Maanantaiaamu valkeni harmaana, mutta lähdimme silti tuulta ja sadetta uhmaten tutustumaan kaupunkiin jalan. Kävelimme talojen välissä kadunnimiä ihmetellen ja totesimme, että kaupunki on sen verran pieni että tänne on ihan mahdoton eksyä. Jopa minä, joka sekoan kiertoliittymässäkin, löysin joka kerta hotellille ilman karttaa. Tuuli pieksi turisteja välillä armottomasti, ja hiukan sadettakin saatiin niskaan. Suomen suurlähetystö löytyi, kuten myös goottikirkko, Alvar Aallon tekelettä muistuttava talo, se sama lampi joutsenineen ja paikallinen vihreän liiton päämaja. Hallgrimskirkja oli harmillisesti paketissa ja remppaukkelit keikkuivat telineillä ulkoasua uudistaen.

Löysin karkkikaupan, ja Jussi päätti vetäytyä hotellille elpymään. Iso pussi herkkuja siiven alla vaapuin turisti-infoon ja totesin, että tämähän on ihan täyden palvelun putiikki. Koko maa tuntuu olevan täynnä erilaisten kiertoajelujen ja aktiviteettien järjestäjiä, ja esitteitä oli vaikka muille jakaa. Olin jo hotellilta valkannut yhden reissun seuraavaksi päiväksi, ja sen sai varattua ja maksettua turisti-infon tiskillä. Näppärää, ei tarvitse soitella erikseen ja sopia, vaan ilmoitin vaan tädille osallistujien lukumäärän, ja hän hoiti kaiken. Visa vingahti, ja kysäisin samalla että mitenkäs Blue Lagooniin tänään pääsisi. Se on Islannin tunnetuin kylpylä kuumine lähteineen, ja niihin piti tietysti päästä porisemaan. No kuljetus lähtee kymmenen minuutin päästä hotellin edestä, joten horioppia! Soitin Jussille että kamat reppuun nyte samalla kun täti soitti matkanjärjestäjälle että täällä oisi kaksi vielä. Visa vinkaisi taas, ja säntäsin hotellille. Joka onneksi oli melkein vieressä.

Blue Lagoon oli basalttierämaan keskellä oleva höyryävä keidas, jonka vesi tulee maan alta ja sisältää jos jonkunlaista mineraalia ja juttua. Ja on ihan älyttömän kirkkaan sinistä! Ilma oli edelleen kylmä ja tuuli pieksi tätäkin paikkaa, ja suihkun jälkeinen siirtymä altaalle oli hirvittävän karsea. Parikymmentä askelta viimassa uikkarit päällä tuntui kilometriltä...mutta lopputulos palkitsi. Lilluin lämpimässä höyryävässä vedessä, kävin hakemassa mineraalinaamion naamaan ja lilluin hetken kauhuleffan erikoistehostetta muisuttavan näköisenä, mutta tyytyväisenä. Paikalla oli myös höyrysauna, joka oli varsinainen goottiluola. Mustaan basalttiin oli kaiverrettu pyöreä onkalo, jonka laidoilla oli puupenkit ja jota valaisi yksi ainut lamppu. Ja höyry sihisi jostain. Jonkunlainen kelttimusiikki olisi sopinut tunnelmaan vallan mainiosti. Jussi oli siirtynyt altailta ravintolan puolelle, ja missasi tämän luolan ihan täysin.

Paikan vesi teki tukasta karmean karhean ja takkuisen, jota runsaasti annosteltu hoitoainekaan ei oikein saanut kuriin. Tein pienen kävelyreissun kylpylän ympäristössä, sinne kun oli basalttierämaan keskelle tehty pieni kuudensadan metrin mittainen polku. Maisema oli huikea, ei sitä oikein voi millään muilla sanoilla kuvata.

Seuraavana aamuna oli koko päivä täynnä ohjelmaa. Ensin teimme pienen kaupunki-sightseeingin pikkubussilla, jonka kuski kertoili Reykjavikin historiasta ja paikoista, joissa kävimme. Taikausko (tai uskonto) elää edelleen vahvasti - talojen tieltä ei siirrellä röllikiviä mihinkään, jotta trollit eivät suutu. Tiehenkin tehdään mutkia tarpeen mukaan, jotta ei huristella trollien maiden läpi. Näimme Hallgrimskirkjan sisältäpäin (vaikuttava!), presidentin talon ja kävimme Perlanissa kahvilla. Perlan on Reykjavikin kuumavesivarastot sisältävä paikka, josta on huima näköala yli koko kaupungin. Tai olisi, jos ei sataisi.

Iltapäivällä lähdimme isommalla bussilla kohti Gullfossin putouksia ja Geysiriä. Ensimmäinen pysähdys oli Þingvellir (Thingvellir)-nimisessä paikassa, jossa pidettiin ensimmäinen allÞing vuonna 930. Eli maan ensimmäinen demokraattinen päätöksentekosessio. Paikka on käytännössä laakso euraasian ja pohjois-amerikan mannerlaattojen välissä, ja nämä laatat erkaantuvat toisistaan hurjalla kahden ja puolen sentin vuosivauhdilla. Tämän(kin) takia alueella on kovasti maanjäristyksiä, ja yhdessä pikkukylässä laatan reunalla koetaankin päivittäin pieniä täristyksiä. Talot on ymmärrettävästi melkoisen matalia...

Gullfossin putouksilla tuuli kävi kimppuun oikein toden teolla. Uskaltauduin näköalatasanteelle tuulesta ja korkeanpaikankammosta huolimatta ja ihmettelin jäätiköltä ryöppyävää kirkasta vettä. Ei tullut mieleenkään lähteä liukkaita rappusia pitkin alemmas katsomaan putouksia tarkemmin, tuli taas saatua ihan riittävä annos korkeita paikoja. Samalla mietin kauhuissani, että ei kai bussi suuntaa seuraavaksi vuoristotielle vaappumaan. No suuntasihan se, mutta onneksi kauhua ei kestänyt pitkään. Jyrryttelimme tulomatkalla euraasian puolella pikkuruisen nyppylän päällä, ja olimme hetken päästä takaisin Reykjavikissä.

Murkinaa vasuun, tällä kertaa espanjalaisessa ravintolassa. Tässä maassa osataan ainakin kalaruokaa tehdä, ja tilasinkin simpukoita. Edellisiltana olimme syöneet aivan taivaallista lohta, ja simpukatkin olivat oikein maukkaita. Ei puhettakaan mistään sitkeästä kengänpohjaa muistuttavasta purkkisimpukasta, vaan valkoviinikastikkeessa uiskentelevat höyrytetyt äyriäiset olivat tosi mehukkaita. Tarjoilu oli vaan hiukan hidasta, kunnes paikan omistajaukkeli säntäsi hätiin. Irtopisteitä taisi irrota siitä, kun pyysin laskun espanjaksi ja uskaltauduin vaihtamaan muutaman sanan omistajan äidinkielellä :-)

Lähtö Reykjavikistä tapahtui epäinhimillisen aikaisin. Lento Keflavikistä lähti aamukahdeksalta mikä tarkoitti sitä, että hotellilta noudettiin klo 04:55. Tässä kohdassa oli reissun ainoa sekaannus varausten suhteen, sillä meidän pikkubussiamme ei näkynyt missään. Toisen firman bussi oli noutamassa naapurihotellin tyyppejä, ja otti meidät kyytiimme huudeltuaan ensin hetken lällärillä kadoksissa olevan vaunun kanssa. Lento meni rattoisasti, ja Kööpenhaminassa etsimme hetken Dinersin loungea. Siellä notkuimmekin sitten hierovasta tuolista ja viinistä nauttien, kunnes oli aika loikata sinivalkoisten siipien kyytiin ja kohti kotia. Laskeuduttuamme missasimme tietysti Turkuun menevän bussin, mikä sai pinnan kiristymään melkeinpä katkeamiseen asti. Väsytti, ryydytti ja vitutti, mutta humalaisen insinöörin sättiminen tuskin olisi ainakaan parantanut oloa. Murjotin siis, kunnes seuraava bussi noin tunnin kuluttua kurvasi paikalle.

Islannissa olisi helposti voinut viettää ainakin yhden päivän lisää. Nyt ei ehditty esimerkiksi issikoiden selkään ollenkaan, vaikka mieli teki. Hintatasoltaan paikka oli kotimaan tasoa, ja palvelu pelasi. Kaikki puhuvat englantia, vieläpä hyvin, ja islantilaisten aksentti on söötin kuuloinen :-) Islantiin voisi joskus tulevaisuudessa tehdä heppaloman. Yhdeksän päivää issikan kanssa pitkin maata huristelu ei kuulosta ollenkaan hassummalta...

 

Joutsenet tuli kärttämään ruokaa heti, kun näkivät ihmisiä

 

Blue Lagoon ja geotermisen voimalan höyryt

 

Geysir, joka nykyään purkautuu enää satunnaisesti

 

Gullfossin putoukset. Vesi tulee jäätiköltä, ja tuuli oli murhaavan kova

 

 

Hevimetalliosasto