Viikonloppu oli niin tapahtumarikas, että siitä riittää vallan kirjoittamista. Kylpyläreissun päätteeksi kaaduimme siis sänkyihimme, ja suunnittelimme sunnuntaipäivän ratoksi reissua yhteen kaupungin hutongeista.
Kartasta löytyi Nanluoguxiang-niminen kuuluisa hutongi, ja suuntasimme taksilla sinne. Hutong on siis paikallinen pikkukatu, joka on säilynyt suurinpiirtein entisessä asussaan. Tällä kadulla oli hurja määrä pikkuliikkeitä, jossa myytiin paikallista käsityötä, tuontitavaraa ja matkamuistokrääsää. Palloilimme aikamme tuliaisia bongaten, ja nautimme ilmapiiristä. Kukaan ei tyrkyttänyt tai kiskonut väkisin kauppaan, eikä hinnasta tarvinnut rähistä. Yhdessä kaupassa roikkui jopa "no bargain!" -kyltti.
Keskellä hutongia oli Fish nation -niminen ravintola, josta suureksi riemuksemme löytyi moderni vessa pönttöineen! Jipii, ei reikää lattiassa! Paikka tarjoili epäkiinalaista ruokaa, listalla oli kaikenlaista fish and chipseistä pitsaan. Pikkupitsa oli oikein hyvää, mutta jälkkäriksi tilatut irish coffeet yllättivät hiukan. Kuppi kahvia, vieressä snapsilasillinen viskiä, pieni kannu maitoa ja sokerisirotin. Askartelimme itsellemme irkkukahvit, ja lähdimme teekaupan kautta kotia kohti.
Mitäs jos on isompi hätä?
Illalla oli tarkoitus juoda Marian luona muutama lasi viiniä ja syödä niitä kuukakkuja. Töistä saadussa paketissa oli kuusi erilaista kakkua (muffinsin kokoisia pieniä bakelseja), ja palastelimme kakut lautaselle. Kuukakut on täyttä tavaraa, yhdestä kakkusesta tulee jo niin täyteen, että mahaan ei enempää tahdo mahtua. Skål på den saken, ja tartuimme rohkeasti kakkupalasiin. Ennen pitkää kävi niin, että hylätyille (=pahanmakuisille) kakuille varattu pikkulautanen oli täynnä mappi ö:hön siirrettyjä syömäkelvottomia tapauksia, ja isolla lautasella oli muutama pala jäljellä. Ei ole oikein länkkärin makuun kuukakku, mutta korjasimme tilanteen juomalla viiniä niiden sijasta.
Kuukakkuja
Tuuli oli yltynyt, kun siirryimme siihen samaan ravintolaan, josta viimeksi poistuessamme kastuimme ukkosmyräkässä. Syömisen lomassa ihmettelin välillä näkyviä ihmeellisiä valonvälähdyksiä ja mietimme, että ei kai nyt sentään...kyllä, taas ukkosti ja satoi. Sanoin, että en tule tähän paikkaan enää ikinä jos kerta joka kerralla saamme salamoita niskaamme. Taksia oli tietysti miltei mahdoton saada, vaikka poistuttuamme ei enää tullutkaan vettä.
Pekingissä on Salsa Caribe -niminen salsabaari, ja hetken taksilla harhailtuamme saapastelimme ovesta sisään ja istuuduimme pöytään. Turvallisesti oven luo, jos vaikka pitää äkkilähtö ottaa... Porukka näytti tanssivan niinkuin ammattilaiset konsanaan, ja kylmä hiki niskassa pelkäsin, että joku keksii tulla hakemaan. Näytti nimittäin siltä, että sinne ollaan oikeasti tultu tanssimaan eikä vaan sätkimään miten sattuu. Maria on tanssinut salsaa, joten hänellä ei ollut mitään hätää kun viereisen pöydän vinosilmä vei lattialle, ja oma pakokauhuni yltyi...
Pelko kävi toteen siinä vaiheessa, kun olin juuri päässyt sanomasta miehelle etten osaa salsaa, ja hän lähti määrätietoisesti kuljettamaan kohti lattiaa. Hän näytti perusaskeleen ja sitten mentiin, ja ei se nyt ihan mahdottoman vaikealta tuntunut. Välillä jopa vaikutti siltä, että hyvinhän se sujuu. Suurimman osan aikaa tosin tuntui siltä, että olen itseäni lyhyemmän äijän heittopussina, mutta onneksi hän osasi viedä. Sain hetken aikaa hengähtää, ja toisella kerralla opittiin sitten pari juttua lisää. Biisi tuntui kestävän ikuisuuden, ja siinä sätkiessä tuli vallan hiki. Toinen paikallinen ukkeli opetti Marialle sambaa, ja harmittelin itsekseni että tätä sentään osaisin minäkin tanssia. Päätimme nostaa kytkintä siinä vaiheessa, kun meitä kumpaakin opettanut lykkäsi käyntikorttinsa meille kouraan, ja tivasi Marian puhelinnumeroa. Ilmeisesti täällä osataan jättää rauhaan selvästi varatut, ja sanoinkin että osta sormus vasempaan nimettömääsi niin ei tartte juosta karkuun :-)
Maanantai oli vapaapäivä, ja aamulla tuntui hiukan siltä että joku on juonut viinaa suullani. Olimme juoneet muutamat drinksut salsapaikassa ja vielä piti yksille poiketa The Placen sikaribaariin, ja olo oli hiukan nestehukkainen. Lähdimme kuitenkin Laitai Flower and Plant Market (lai tai hua hui shi chang) -nimiseen paikkaan ostamaan Marian kämppään viherkasveja. Paikassa oli myös sisustustavaroita, ja sama konsepti kuin silk marketissa tai hutongissa. Paljon pieniä liikkeitä, mutta täälläkään ei käyty käsiksi, vaan oltiin pelkästään ystävällisiä. Halusin suitsukkeita ja hienon astian joissa niitä saa poltella, ja myyjä tinkasi omatoimisesti hinnasta joukon rämpylöitä pois. Hard Rock Cafe oli lähistöllä, ja huristelimme väsyneinä ostoskasseinemme sinne syömään.
Olin ostanut itselleni syksyisen värisiä vaahteranlehtiköynnöksiä, muutaman koristeellisen kynttilän ja menehtyneiden tilalle ruukkukasveja. Pääsin eroon ovea vastapäätä olevasta karseasta taulusta, ja ripustelin sen tilalle säleikköön hiukan syksyistä tunnelmaa. Kämpän feng shui tuntui parantuvan kertalaakista, ja illalla kynttilöiden valaistessa onnittelin itseäni hyvästä hankinnasta. Jarmo (jonka puolen vuoden komennus täällä on ohi) oli ystävällisesti lahjoittanut henkareita ja keittiösälää, ja olin suunnattoman kateellinen hänen 27. kerroksen yli sadan neliön lukaalistaan. Nyt kuitenkin oma kämppä tuntui hiukan viihtyisämmältä. Yhdestä pikkukioskista tarttui vieläpä Cthulhu jääkaapin oveen ruokia vahtimaan.
Täällä vartioin minä!
Olimme käyneet Lan Dao -paikasta tietokoneelle hiukan paremmat ämyrit, ja soittelin illalla itsekseni rokkia. Uusi tuttavuus nimeltä The Script oli hiukan liian hempeää koti-ikäväiselle, ja korjasin tilanteen Children of Bodomilla. Mitenköhän yksinäinen olo olisi, jos ei Mariaa, Lulua ja Nikkeä olisi. Saattaisin olla iltaisin melko onnettomalla tuulella, kun nytkin jo ikävä riipiii välillä aivan kauhean paljon.
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.