Torstaina oli ihan hillittömän kylmä. Pakkanen ja kauhea tuuli tekivät sen, että ulkona ei tehnyt mieli liikkua juuri yhtään. Uhmasin kuitenkin ilmojen haltijoita toppatakilla, hanskoilla ja kaulaliinalla varustautuneena. Hävisin taistelun, ja heräsin perjantaina kurkkukipuisena ja ilmeisesti hiukan kuumeisena.

Perjantaina oli itsenäisyyspäivän kunniaksi vastaanotto suurlähettilään asunnossa, ja sitä silmälläpitäen olin buukannut itselleni ajan alakerran kampaamosta. Uusi väri päähän ja kuontalo kuosiin, ja sen jälkeen The Placen baariin yhdelle ennen vastaanotolle käpsyttelyä. Tomppa oli hämmentynyt värivalinnasta ("it's going to be really different"), mutta alkoi pienen kiinattaren kanssa sutia raitoja päähän.

Hermostuin jo hiukan, kun vielä tunninkaan päästä ei touhusta ollut tullut valmista. Pää oli täynnä foliolappusia, ja niitä lykättiin aina vaan lisää. Osa hiuksista oli kaiken kukkuraksi vallan vielä ilman minkäänlaista käsittelyä. Treffit oli sovittu kuudeksi, ja kymmentä yli viisi istuin vielä sudittavana. Lopulta hommasta tuli valmista, pää kiedottiin elmukelmuun(!?!) ja istuin hetken aikaa odottelemassa. Pesun jälkeen alkoikin sitten sellainen performanssi ettei paremmasta väliä. Parhaimmillaan viisi tyyppiä hääräsi ympärilläni, kaksi föönasi ja kaksi piteli hiuksia. Ja yksi patsasteli muuten vaan. Säntäsin välillä yläkertaan kiskomaan juhlavaatteet ylle ja sutimaan naamaa, ja olin lopulta ulkona kampaamosta noin kymmentä yli seitsemän. Ja vastaanotto alkoi seiskalta.

Kuinka monta kiinalaista tarvitaan kuivaamaan länkkkärin hiukset?
kampaajalla_pekingissa.jpg

Paikka oli onneksi kävelymatkan päässä, enkä lopulta ollutkaan kauhean paljoa myöhässä. Samaan aikaan minun kanssani saapui paikalle ainakin yksi taksi täynnä suomalaisia. Päivällä olin itse polttanut hihat huijausta yrittäneen taksikuskin päälle (tyyppi yritti ujuttaa yhden yuanin seteleiden joukossa 0,1:n yuanin arvoisen kupongin), ja olin niin pinna kireällä että jos olisin joutunut ottamaan taksin ja kuski olisi joko eksynyt, huijannut tai molempia, olisin saanut Richterin asteikolla mitattavan raivarin. Kiireessä jäi korutkin kotiin, perhana.

Vastaanotto oli hiukan kuin linnan juhlat pienoiskoossa. Ensin käteltiin illan isäntä, sen jälkeen siirryttiin tungoksen mukana juomapöydän ääreen ja seisoskeltiin juttelemassa tuttujen kanssa. Ruokaa jonotettiin myös pitkään ja hartaasti, mutta vaivannäkö palkittiin. Pöydässä oli aitoa sinappia! Mussutin onnessani nakkia sinapilla ja ikävöin kotia. Suurlähettilään puheen ja Maamme-laulun lisäksi ei ollut mitään virallista ohjelmaa, ja lähdimmekin selkäkipuisen Helin kanssa tallustelemaan kohti jatkopaikkaa, joka oli Take5.

Ruokapöydän ja kurnivan mahan välissä on vielä kauuuhean monta ihmistä
ruuhka_lahetystossa.jpg

Olimme ensimmäiset paikalla, nappasimme juomat ja juorusimme hetken. Yht'äkkiä paikka tömähti täyteen juhlapukuisia vieraita, toiset enemmän ja toiset vähemmän humalassa. Olin päivällä ottanut kaikensorttista flunssalääkettä sen verran, että pysyin toimintakykyisenä ja tolkuissani, ja niiden vaikutus alkoi illan mittaan hiipua. Koitin desinfioida itseäni sisäisesti salmarin ja viskin avulla, mutta lopulta oli pakko luovuttaa ja tallustella kotiin. Hyvä puoli flunssasta on se, että krapulaa ei ole kun en jaksanut tuon pitempään riekkua.

Harmittaa, kun en tullut hommanneeksi sinivalkoisia kynttilöitä itsenäisyyspäivän kunniaksi. Täytyy uhmata ulkona viuhuvaa viimaa ja koittaa löytää kaupasta edes valkoisia kynttilöitä poltettavaksi. Homman haastavuutta lisää se, että flunssa tuntuu ottaneen lisää kierroksia eilisestä. Täytyy varmaan turvautua taas sekä kotimaiseen että paikalliseen rohtoon ja toivoa, että karsea kurkkukipu menee ohi.

Hyvää syntymäpäivää, itsenäinen Suomi.