Pari viikkoa täällä olleena en voi kun ihmetellä tätä liikennettä. Kenelläkään ei tunnu olevan minkäänlaista yhteistyökykyä, vaan jokaiseen rakoon tungetaan autolla, ja ohitetaan missä ja miten sattuu. Moottoritiellä oleva "Hard shoulder - no driving" -kylttikin on siinä vain huvin vuoksi, ei sitä juuri kukaan noudata. Paitsi nyt olympialaisten alla, kun poliisien määärä tuntuu lisääntyvän päivä päivältä. Toissapäivänä oli avajaisten kenraaliharjoitukset, ja koppalakkeja oli ihan oikeasti joka nurkalla.

Sukkulabussin kuski on varsinainen malliesimerkki täkäläisestä ajotavasta. Hän soittaa torvea ja vilkuttelee valoja edessäoleville, vaikka nämä eivät joko pääse mihinkään tai kuski itse on seuraavassa hetkessä siirtymässä itse rampille ja pois koko motarilta, ja toisaalta taas jurruttaa tien tukkona rampissa kun ei malta vaihtaa pienempää pesään ylämäessä. Oikeasti, tyyppi jurruttaa suurimmalla vaihteella neljääkymppiä! Ja toki sen bussin kanssa tungetaan isomman oikeudella milloin mihinkin. Muutaman kerran on luonnollisesti kaupunkialueella ikkuna tempaistu auki ja huudettu jotain rumaa hölmöilevälle pikkuautolle. Lulu ei taida edes suostua kääntämään kaikkea, mitä kuski suustaan päästelee...

Normipäivä liikenteen seassa alkaa siis siten, että ensin katsotaan miten iso bussi tekee U-käännöksen keskellä risteystä ja noukkii meidät kyytiin. Sen jälkeen huristellaan noin kolme varttia kahden pysähdyksen taktiikalla toimistolle, jossa on seuraava jännityksen paikka. Kaikki bussilinjat tiputtavat kyytiläisensä likimain samoihin aikoihin pääoven eteen, ja kun niitä linjoja on viitisenkymmentä, on oven edessä melkoinen härdelli. Busseja ja jalankulkijoita kaikkialla, ja oma kuskimme kiilasi tänään taas ansiokkaasti lähdössä olevan bussin eteen. Itse olisin antanut bussin lähteä ja valloittanut siitä vapautuvan kolon omalle vaunulleni, enkä kiilannut ja pysähtynyt lopulta niin hankalaan paikkaan että matkustajat astuivat ovesta käytännössä takaatulevien bussien eteen.

Aamu alkaa A:lla...eikun U:lla
u-kaannos.jpg

Päivän päätteeksi koko nokialandian väestö maleksii kohti parkkiksella odottavia busseja, bongaa omansa ja kömpii kyytiin. Jos kuvittelin että paluumatka sujuu samaa reittiä kun tulomatka, olin väärässä. Ensimmäisenä päivänä kun bussi lähti kampeamaan oikoreitille, venähti oma naamani varmaan sen verran että Lulu katsoi parhaaksi selventää "this is shortcut". Ja onpahan melkoinen performanssi  ennenkun sinne edes päästään. Pikkuautoja ja Nokian sukkulabusseja tunkee samalle  kärrypolulle, ja torvet soi.  Mikä parasta, tälle oikotielle on oikein kyltitkin laitettu. Tämä on siis yksi kehätielle numero viisi vievistä virallisista reiteistä. Hassun näköistä, kun läjä valkoisia busseja vaappuu jonossa kohti motaria.

Sukkulabussit odottelemassa resursseja
bussit.jpg

Kaik yhdes koos
oikoreitti.jpg

Otin myös pienen pätkän videota siitä oikoreitistä

Täällä tuntuu saavan kääntyä punaisissa valoissa sekä vasemmalle että oikealle, ja joskus voi myös torvi soiden ajaa suoraan. Kääntyvää ilmeisesti väistetään, ainakaan bussille ei torvet kauheasti risteyksissä soi. Tai sitten pikkuautokuskeilla on vaan niin suuri kunnioitus isompaansa kohtaan... Jalankulkijat sensijaan ovat melko vapaata riistaa. Silmät pitää olla selässäkin, jos mielii ruuhka-aikana päästä vilkkaan tien yli. Itse käytän paikallisia puskurina itseni ja kohti ajavien autojen välissä. Jos nuo uskaltaa mennä kadun yli niin sitten minäkin, ja sitäpaitsi auto osuu noihin ensin ja ehdin alta pois..

Liikennesuunnittelun kukkasia täällä riittää. Hyvänä esimerkkinä esimerkiksi moottoritie ykköseltä kakkoselle autoja syöttävä ramppi, jonka ulostulo on kakkosmotarilla lykätty samaan syssyyn kun sieltä pois haluavien ramppi. Autoja tulee siis kahdestsa (tai jopa kolmesta) suunnasta samaan pieneen koloon, eikä vetoketjuperiaate täällä todellakaan toimi. Kukaan ei anna tilaa kenellekään. Ei tulisi mieleenkään ajella itse täällä, ja fillarin ostamisestakin luovuin. Ei ne autot, mutta pyöräkaistalla sinkoillaan sähkömopoilla. Pirullisia vehkeitä, kulkevat suhteellisen lujaa ja tuntuvat materialisoituvan äänettömästi ei-mistään.