Tehoturisteilu on vaatinut veronsa palaneiden hihojen ja päreiden muodossa. Vihdoinkin oikeasti Kiellettyyn kaupunkiin Santerin ja Jalmarin vanavedessä mentyäni oli kimpussa art studentia, great wall tourin tyrkyttäjää ja ylipäänsä muuten vaan kaiken krääsän myyjää. Lippuja itse paikkaan ei tuntunut löytyvän mistään, ja siinä oikeaa tikettipaikkaa etsiessämme oli kimpussa kaikki edellämainitut riesat + muutama kerjäläinen. Itse kielletty kaupunki on niin laaja ja niin täynnä kaikkea, että vuodenvaihteesta edelleen toipuva kolmikkomme käveli vaan suu auki paikan läpi. Pohjoisportilla olikin kimpussa sitten lauma riksakuskeja ja niitä samoja great wall tourien myyjiä jotka piinasivat jo sisällä. Onneksi jätin näiden paikkojen käymiset turistikauden ulkopuolelle....

Kävin omin nokkineni Jingshan parkissa, ja kävellessäni Tian'anmenin metroasemalta oli portille päästyäni riksakuskit taas kimpussa."Helouu, riksaaa" -tyypit onneksi uskovat torjuvaa kättä, eivätkä lähde juoksemaan perään. Itse puisto oli hieno, ja kiipesin vajaan viidenkymmenen metrin korkuiselle nyppylälle. Jalat tutisivat hiukan, mutta rappusissa oli onneksi kaide jota puristaa. Kaikista kaikkein korkeimpaan pagodiin vievissä rappusissa ei ollut, joten siellä jäi käymättä. Ihan tarpeeksi oli näissä muutaman metrin matalammilla olevissakin, ja näköala oli ihan hieno. Puistossa oli kaikensorttista musisointia, ja nyt tiedän miksi paikallisilla on tapana huutaa aina ja kaikkialla. Kuulovauriohan siitä tulee, kun käy jossain kuuntelemassa puistoartistien jollotusta, heillä nimittäin on lähes järjestään potikat niin kaakossa kun ne vaan saa.

Uhmasin art studenteja, ja talsin Beihain puiston (en kiivennyt pagodille, yksi korkea paikka per päivä saa riittää) ja Tian'anmenin halki Beijing Urban Planning Exhibition Center -nimiseen paikkaan ihmettelemään, mitä kinkeillä on kaupungin varalle suunnitelmissa. Siellä oli hillittömän kokoinen pienoismalli itse kaupungista, CBD:n alueesta (=se, jossa asun) ja Kielletystä kaupungista. Harmillisesti suuri osa jutuista oli vain kiinaksi, ja visiitti jäi hiukan pintapuoliseksi.

Kuiva yskä jatkuu, ja sen kaverina on vaihtelevissa määrin aivastelua. Lisäksi kotiinlähtö odotuttaa jo vissiin sen verran, että herään yöllä miettimään kotimaassa odottavia ja tänne jääviä asioita ja kaikkea. Fillari on laatikossaan ja vaatteet epämääräisenä kasana matkalaukussa ja sen ympäristössä, ja viimeinen viikko on ärsyttävää välimaastossa elämistä. Pekingin koti ei ole enää koti, mutta ei sitä vielä Turussakaan olla.