Katjan parsonrusseli Bessie oli tarkoitus astuttaa, mutta sopivaa sulhoa ei kotomaasta löytynyt. Katseet kohdistuivat läntiseen naapurimaahan, ja sieltä löytyikin Uppsalan lähimaastosta sopiva uros. Olin lupautunut lähtemään kuskiksi ja tulkiksi tälle reissulle, ja juoksuja odoteltiinkin sitten kuin kuuta nousevaa. Ne alkoivat sopivasti lomien loputtua, joten yhdistetty työ- ja seksilomareissu järjestettiin pikavauhdilla. Matkaan lähti kolme naista ja Bessie, ja heti alkumatkasta oli katastrofin ainekset kasassa. Laivalla oleva koirien pissaloota oli nimittäin sen verran karsea, että B ei sinne suostunut tarpeitaan toimittamaan, vaan päätti keventää itseään hissiaulassa. Onneksi kukaan ei nähnyt, ja onneksi matolle ei jäänyt mitään jälkiä...

Perillä Tukholmassa piti hakea hiukan vauhtia keskustan suunnalta, kun olin tietöiden harhauttamana aivan mielissäni painelemassa E4:sta väärään suuntaan. Uppsala löytyi, ja löytyi myös sen seitsemän liikenneympyrää. Navigaattori oli välillä pakko hiljentää, sillä jatkuva "aja liikenneympyrään" alkoi hiukan rasittaa. Samoin "laskee uudelleen"....

Aika ei tuntunut kuluvan millään, sillä olimmehan huristelleet laivasta ulos jo aamutuimaan. Koirien treffit olivat vasta kymmenen jälkeen, ja pyörimme liikenneympyröissä ja Uppsalassa aikaa tappaen. Lopulta käänsimme keulan kohti Marbäckiä, ja Bessie tapasi Shasta-nimisen uroksen. Komia koira se oli, ja harvinaisen hyväluontoinen. Kolme hälisevää naista ja (tähän tekisi mieli kirjoittaa "huippukiimainen narttu", mutta se saattaisi kuulostaa hiukan...hiukan...) tyttökoira pelmahtivat kylään, eikä koiraherra edes hyppinyt yhtään. Sama tahti jatkui, kun koirat laitettiin samaan tilaan, eikä mennyt kauaakan kun pariskunta oli komeasti nalkissa. Olimme Saaran kanssa ensimmäistä kertaa todistamassa koirien astutusta, ja täytyy kyllä myöntää, että siitä oli romantiikka kaukana. "Fikan" (riikinruotsalaisten kahvi) jälkeen pakkasimme tyytyväisen Bessien autoon, ja huristelimme kohti hotellia. 

 

Katjan blogista napattu kuva onnellisesta pariskunnasta. Bessie vasemmalla, Shasta oikealla.

 

Hotelli oli pieni mutta "mysig", ja ilta kului töitä tehden ja pitkin Uppsalaa haahuillen. Bessien haukkuminen aiheutti sen, että häntä ei voinutkaan jättää yksin huoneeseen, joten lähdimme pienelle kävelylle ja hakemaan kaupasta herkkuja ja lukemista. Lievästi sanottuna soittotaidoton haitarinsoittaja jäi siltä reissulta valitettavan elävästi mieleen.

Seuraavana päivänä oli ohjelmassa Coitus numero kaksi, mutta se ei sujunutkaan ihan yhtä mallikkaasti kun edellisenä päivänä. Homma meni ns. reisille, mutta lohdutuksena todettakoon, että yhden onnistuneen suorituksen pitäisi riittää. Saaran kanssa olimme taas ihmeissämme, uroskoirien "se" on nimittäin koiran kokoon suhteutettuna aivan hervottoman kokoinen. Moisesta meisselistä olisi Holmesin poikakin kateellinen! Silmät suurina odottelimme, että Shasta palautuu ja mahdollisesti koittaa uudestaan, mutta eihän siitä enää mitään tullut. Bessie kyllä olisi ollut kovasti halukas, mutta Shasta ajatteli, että ei tässä iässä enää kahta kertaa päivässä sentään... Eli ei muuta kun peukut pystyyn, ja auto kohti satamaa. Myös menomatkalla oli tietöistä sen verran harmia, että huomasinkin yht'äkkiä ajelevani keskellä Tukholmaa, Kungsgatanilla. No, sieltäkin pääsi satamaan, ja taas oli monta tuntia aikaa tapettavana. Tukholman satama on sivumennen sanoen tappavan tylsä, testiraati ei suosittele. Ja se outlet joka siellä keltaisessa rakennuksessa on on noin puhelinkopin kokoinen luukku.

Kotimatka sujui Katjan simultaanitulkkaukselle vedet silmissä nauraen (muun muuassa "kröniker" muuttui muotoon "kroonikko"), ja keikkuvaa laivaa ihmetellen. Bessie oli selvästi hiukan reissusta ryytynyt, mutta piristyi silmissä kun tajusi olevansa kotiovella. Omakin olo oli hiukan epävakaa, ja murhaava väsymys painoi silmiä. Eikä se väsymys siitä viikon mittaan hellittänyt, torstaista perjantaihin oli nimittäin firman tiimihärdelliä luvassa. Siellähän tuli juopoteltua ja valvottua, joten koko viikko on mennyt enemmän tai vähemmän väsyneissä tunnelmissa.

Jussi paineli omiin polttareihinsa perjantaina, ja lauantaina käytimme kaason kanssa tilanteen hyväksemme. Ensin kummipoika mummulaan, sen jälkeen päämäärätöntä haahuilua ostoskeskuksessa. Kaupasta salaattiainekset (ja jälkkäriksi donitseja...), hiukan askarteluvälineitä ja häiden paikkakortteja väkästelemään. Annika varustautui yhdellä siiderillä, ja julisti kolmen kulauksen jälkeen olevansa humalassa. Tämä oli siis ensimmäinen alkoholipitoinen juoma jonka hän positiivisen testin jälkeen on juonut, ja vaikutus oli ilmeisen tuntuva. Itse taistelin kuumaliimapistoolin kanssa, ja onnistuin siinä puuhassa käräyttämään etusormeni. Ei pitäisi tulla yllätyksenä, että kuumaliima on nimensä mukaisesti kuumaa, mutta kaappihumanistilla ei ihan aina leikkaa... Sitä liimaa oli pöydässä, pistoolissa, sormissa, paikkakorteissa ja varmaan lattiassakin, mutta saimme kuitenkin kunnialla homman miltei loppuun. Ja apuna oli toki myös kolme karvanaamaa, jotka vuorotellen kävivät valvomassa naisväen kummallista touhua.

 

Virallinen valvoja