Perjantaina oli vapaapäivä, ja lento kohti kotia lähti iltapäiväkahden nurkilla. Muutaman sateisen päivän jälkeen oli ilma tietysti aurinkoinen, kirkas eikä edes tuskaisan kuuma. Takaisintullessa on varmaankin taas smogia ja sadetta tiedossa. Taksikuski oli hetken ihmeissään, kun pyysin viemään terminaaliin numero kolme (san), mutta sana meni lopulta perille.

Lentelin SASin kalustolla, ja heti alkumeterillä totesin, että vastapäisessä selkänojassa oleva ruutu kaatuilee jatkuvasti. Siitä sai siis valita haluamansa ohjelman, katsella lentotietoja tai vaikka kuvaa koneen ulkopuolelta...jos ruutu vaan olisi suostunut toimimaan. Istuin selkä seinää vasten keskiosan veskien luona ja ensialkuun ei selkänojakaan suostunut kallistumaan taaksepäin. Mietin että justiisa, tästähän puuttuu enää se, että viereiselle käytäväpaikalle rojahtaa kauhea läski. Ikkunasta ei siiven kohdalta tietenkään nähnyt mitään. No, viereen istahti lopulta amisviiksinen kiinalaisteini, joka ei puhunut juurikaan englantia. Tyypillä oli aivan fletkun oloiset kädet ja niissä -ällötyksen ällötys- pitemmät kynnet kun minulla ikinä! Tämä jos mikä on miehissä asia, joka inhottaa kympillä. Blä!

Lentomatka meni hillittömän hitaasti, välillä kiinalaisteinin maiskutusta kuunnellen. Ruokaillessa tyyppi siis maiskutti aivan hullun lailla, ja tyypilliseen kiinalaiseen tapaan söi ruokansa miltei naama kupissa uiden. Viimeistään nuudeleiden ryystäminen äänekkäästi kupin reunalta pisti uudet kylmät väreet menemään selkää pitkin. Blä!

Olin ostanut Pekingin lentokentältä tuliaisiksi viskipullon, joka oli yhdessä suklaiden kanssa ahdettu sinettipussukkaan. Kysäisin lentoemoilta, että mitenkäs mahtaa tällaisen kanssa käydä, alkaako turvatarkastuksen äijä rypistelemään otsaansa ja takavarikoi vielä koko pullon? Lentoemo vakuutti, että inget problem, ja että turvatarkastusta ei edes terminaalin sisällä siirtyessä ole. Muistaakseni kyllä viimeksi Lontoosta tullessa piti passintarkastuksen jälkeen työntää taas tavarat läpivalaisuun. Ei, ei siellä mitään sellaista ole, sanoi lentoemo, ja melkein jo uskoin häntä. No kuinka ollakaan, lukutaidottomien kiinalaisten manailun jälkeen (tukkivat ihan kaikki passijonot, myös EU & Schengen -luukulla oltiin viisumipaperit ojossa), oli vastassa -tadaa- turvatarkastus.

Viskipullo otettiin sivuun, ja kaljupäinen turvaukkeli selitti että kun tämä pussukka on sinetöity EU:n ulkopuolella, ei sitä saa ottaa käsimatkatavarana, vaan se pitää laittaa ruumaan. Merkillistä logiikkaa, samaa skottiviskiähän se on vaikka onkin tuotu aasiasta. No, terminaalista ulos ja takaisin lähtöaulaan, jossa setä teippaili hiukan pahvikassia (onneksi Pekingin lentoasemalla on tukevat tuliaiskassit!), varoitteli että laitan viskin ruumaan omalla vastuullani (kumpaa pitää pelätä enemmän - janoista matkatavarankäsittelijää vai rikkoontumista...), ja lähetti minut "Special Luggage" -luukulle. Siellä kirjoittelin pussukan päälle "FÖRSIKTIGT" ja "BRÄCKLIGT", ja varmuudeksi vähän ukaaseja också på finska, ja vilkutin hyvästiksi. Kolmannen kerran turvatarkastuksen läpi, ja loputtoman tuntuinen neljän tunnin odottelu Arlandassa. Ensi kerralla lennän takuulla Helsingin kautta, prkl.

Turussa koneesta ulos astuessa oli vastassa raikas ilma. Ja pirun kylmä! Kuukauden verran kuumuudessa olleena oli lievä shokki huomata, miten viileä ja kostea keli täällä puolenyön jälkeen on. Kovia kokenut viskipullokassi porhalsi hihnalla sisältö ehyenä, ja matkalaukkukin tuli samalla kyydillä. Autossa istuessa oli aivan epätodellinen tunne, kun tiet olivat aivan tyhjät. Ei ketään missään, aivan kuin olisimme viimeiset ihmiset maan päällä. Kissoilla oli ihmeteltävää, ja Cisse tutki heti matkalaukun sisällön. Yksi pieni pahaa kiina-viinaa sisältävä pullo oli hiukan vuotanut, mutta onneksi olin pakannut sen muoviin ja vielä hiukan pakannut lisää. Otimme pienet siivut 17-vuotiasta ja kissojen rapsuttelun jälkeen olikin uniaika. Oma kelloni oli vielä Pekingin ajassa, ja siellä oli jo miltei aamu.