Rouvana oloa on takana jo pari viikkoa, mutta en vieläkään ole ihan tajunnut, että nyt ei enää neiteillä. Pankkikortissakin lukee vielä vanha sukunimi, vaikka verkkopankkiin mokoma on vaihtunut jo ajat sitten. Ja töissä on niinkin mahtavan tehokas henkilöstöhallinta, että nimi vaihtuu vasta marraskuun alussa. Muutoksen tein heti vihkimisen jälkeen maanantaina, mutta ilmeisesti "tehdään nopeasti vai tehdäänkö ATK:lla" pätee tässäkin tapauksessa. Katsotaan mitä marraskuun alussa tapahtuu - vaihtuuko sukunimi, vai häviääkö koko käyttäjätunnus bittitaivaaseen.

Pari viikonloppua on mennyt häähörhellyksessä. Kymmenes päivä oli siis vihkiminen, ja bestman perheineen tuli Leppäkoskelta tänne sitä varten. Pieni seitsenkuinen Antto-poika sai Cissessä aikaan spontaanin pakoreaktion, ja laajarungoissa lievää karvanlähtöä. Antto nimittäin tarttui korvaan, häntään, karvaan tai koipeen melko kiukkuisella otteella, ja Remu jo hiukan asiasta hermostui. Nemoa lapsukaiset saavat yleensä palluttaa niin paljon kun sielu sietää, mutta Anton hellä puristusote sai kuitenkin aikaan hieman sanomista. Tai olisi saanut, jos Nemo osaisi puhua ääneen. Nemo kääntyi, katsoi pahalla silmällä ja aukaisi suuvärkkinsä...mutta mitään ei kuitenkaan kuulunut. Tuo kattihan ei muutenkaan osaa sanoa miau, vaan toteaa ytimekkäästi "knä-u".

 

Antto tutustuu sukkanauhaan

 

Vihkimispäivänä oli Kisun putiikissa koekampaus ja meikkaus, ja tähän valjastettu Kelly Jürgenson saapui paikalle hirvittävän migreenisenä. Kuulemma moista päänsärkyä ei ole koskaan ennen ollut, ja ihmettelenkin, miten hän sai minulta hiukset ja naamavärkin laitettua kuosiin. Tulos oli nimittäin tosi hieno, ja vielä kun Kisu puki puvun ylle, olin ihan kuin oikea morsian. Tai ainakin melkein, eikös hääpuku yleensä ole valkoinen... Jussi, Jani ja Antto-poika olivat sillä aikaa kotona Puutakujalla pukeutumassa, ja pienen härdeerauksen jälkeen oli koko konkkaronkka ahdettuna mersuun ja matkalla kohti maistraattia. Tyllihelma valtasi pelkääjän puolen etupenkin ja yritti ängetä myös kuskin puolelle, ja Jussi sai ajamisen lomassa töniskellä tyllejä kauemmas.

Itse vihkiminen sujui jouhevasti. Edellinen pariskunta oli ilmeisesti juuri tullut ulos, Kop-kolmion edessä kun oli hääseurueen näköistä porukkaa. Annika odotteli ylhäällä, ja pääsimme samantien aloittamaan itse toimituksen. Henkikirjoittaja Pekka Siljamäki puhui kauniisti hiukan rakkaudesta, ja julisti meidät tahtomisten jälkeen aviopariksi. Koko toimitus otti noin kymmenen minuuttia, ja Jani kuvasi koko homman. Hetken aikaa hänellä tosin oli kylmä hiki niskassa, videokamera kun hiukan puuhasteli omiaan. Tuliko koko homma talteen, vai onko nauhalla kymmenen sekuntia kuvaa Janin kengistä, oli päivän kysymys. Herra ja rouva Alanärä lähtivät vihkimisen jälkeen bestmanin, kaason, Riinan ja Anton kanssa Kouluun yksille, ja sieltä kotiin. Illalla kävimme vielä porukalla syömässä polttariteeman mukaisesti intialaista murkinaa.

 

Vastanaineet

 

Koulun penkillä

 

Itse hääjuhla oli lauantaina 16. päivä, ja sitä ennen olin juoksennellut viime hetken juttuja hoitamassa ja hakemassa. Otin perjantaipäivän vapaaksi, mikä oli ehdottomasti vain hyvä asia. Kaikenlainen häseltäminen johti siihen, että poistuimme Annikan kanssa juhlapaikalta puoli kahdentoista maissa yöllä. Pöytiä oli kanniskeltu eestaas, tuoleja rahaailtu ja kynttilöitä sijoiteltu...mutta ihmisten sijoittelu puuttui vielä. Jonkunlaisen istumajärjestyksen tekeminen jäi lauantaiaamuun, ja piirtelin paperille ulkomuistista pöytien sijainnit ja niihin tulevat ihmiset. Sattuneesta syystä ei ihan kaikkia meikäläisen sukulaisia voi samaan pöytään istuttaa, tai kriittinen massa Länsmanseja täyttyy ja nokkapokka alkaa. Olin ajatellut tehdä jonkunlaisen kukkakimpunkin, mutta en lopulta jaksanut alkaa väkästämään. Ja kun ei kirkossa tarvinnut patsastella, niin mitäs moisilla rehuilla. Perjantaina ja lauantaina olivat onneksi apujoukot saapuneet - Jani ja Kalle tulivat Cissen tyrmistykseksi jo perjantaina, ja Riina Antto-pojan kanssa tuli Vesa kyydissään lauantaina. Jälkimmäisen revohkan saapuessa olin itse taas Kellyn käsittelyssä. Onneksi porukkaa oli reilusti apuna ja ihmiset ovat itseohjautuvia, joten saatoin huoletta jättää viime hetken viilailut ja hermoromahdukset väliin.

Annika tuli noutamaan Kisun putiikista (Kisu itse ei harmillisesti päässyt paikalle, mutta Kelly osasi onneksi hoitaa pukemishomman), ja nakkasi tallille. Kuvaaja oli jo odottelemassa, ja hetken päästä saimme poseerata Paulin upean 911 turbon vierellä. Kuvia otettiin myös ulkona pirun kylmässä viimassa, ja kiitin onneani siitä, että Barkerin tila on melkeinpä liiankin lämmin. Kuvaamiseen ei mennyt kuin tunti siihen varatun kahden sijasta, joten päätimme poiketa kotona kahvilla. Siellä huomasimme, että Cisseä ei näkynyt missään, ja pienen mutta hektisen etsimisen jälkeen pieni pelokas sintti uskaltautuikin makkarissa arkun takaa pyykkitelineen alle. Matalakisu kävi toteamassa, että matte on ihan kertakaikkisen oudon näköinen, ja pakeni takaisin arkun taakse. Raukkaparka oli varmasti saanut elämänsä sätkyn, kun kämppään pölähtää yht'äkkiä eilisten mörköjen lisäksi pari tyyppiä lisää! Myös meillä yöpyvä porukka oli aikasemmin haeskellut Cisseä, todennut sen ihan satavarppina olevan jossain sisällä piilossa ja sopineet, että "Annille ja Jussille ei saa sanoa että Cisseä ei näkynyt, muuten ne huolestuu" :-) 

Juhlat alkoivat perinteisesti onnittelulla, ja jatkuivat vähemmän perinteitä noudattaen. Kuvattavana tosin piti seisoskella ikuisuuden ajan, ja Jussi vohki illan mittaan sukkanauhan ja nakkasi sen harvalukuisten naimattomien miesten joukkoon. Kakunleikkuu oli toki myös ohjelmassa, ja Jussi vei siinä vaimoaan ihan 100-0. Seisoskelimme vierekkäin kakun luona ja minä odottelin lapio kourassa, että porukka valuisi paikalle ja asemoisi itsensä...kun Jussi iski kuin kobra. Tyyppi tarttui kakkulapiokäteen, tökkäsi lapion baakkelssiin raadellen sen pahanpäiväisesti, ja polkaisi samantien räpylänsä lattiaan! Pienen hetken ihmettelin, että mitäs nyt tapahtui, enkä sen jälkeen voinut kun nauraa. Ja niin nauroivat ne muutkin, jotka ehtivät hoksata mitä juuri tapahtui. Meikäläisillä ei ole pitkään aikaan ollut kunnon sukujuhlia, joten nyt otettiin kaikesta ilo irti. Koko porukka tanssi ja riekkui, ja huolestuin jo parin isoveljen koreografioista. Isot miehet huitelivat parkettien partavaahtoina siihen malliin, että siinä alkoivat sivulliset jo olla vaarassa. Häänojailun lisäksi saimme suorittaa ex tempore -häämoshauksen Slayerin tahtiin, ja tämän vastapainoksi soitettiinkin ABBAa miltei yliannostukseen asti.

 

Kuvattavana olo alkaa selvästi riittää jo. Jani (bestman), Jussi, minäitte ja Annika (kaaso) poseerausvuorossa.

 

Hääparin pöytä. Mutta mitä ihmettä taustalla tapahtuu? 

 

Äiskä, isoveli ja juhlapaikan sisustusta

 

Isoveljiä, -sisko ja äiskä
 

 

Ilta jatkui syömisen, juomisen, tanssin, juomisen ja nauramisen merkeissä. Yksi isoveljistä tosin hiukan yritti käyttäytyä huonosti, mutta sekä bestmanin että morsiamen puhuttelu taisi tehota, eikä epähenkilöintiä enää esiintynyt. Puoliltaöin piti alun perin olla ulkona tiloista, mutta lopulta humalainen mölykööri lähti noin kolmen nurkilla tilataksilla kohti Puutakujaa. Ohjelmanumero nimeltä "riisu korsetti" saatiin suoritettua, ja kello oli tässä vaiheessa jo sen verran, että hotelliin menijöille tilattiin taksi, ja muut kömpivät kuka mihinkin nukkumaan. Olkkarin lattialla oli muhkea siskonpeti, ja työhuoneen sohva oli myös pedattu. Jani tosin teki omintakeisen ratkaisun hyläten kaikki etukäteen valmistellut nukkumapaikat, ja simahti puolipukeisena olkkarin sohvalle. Jussi oli jo ajat sitten kömpinyt sänkyyn saaden hetkeksi viereensä pienet torkut ottaneen Sannan.

Seuraavana päivänä oli yhdellä sun toisella pää kipeä, ja kaikenlainen ekshibionismi oli valloillaan. Pikkuhiljaa heräilevä mörköooppera vaati pitsaa, ja jonkunlaisen elpymisen jälkeen oli lähdettävä siivoamaan juhlatilaa. Krapula ei onneksi (polttareista poikeiten) ollut ihan katastrofaalinen, ja kykenin jonkunlaiseen järkevään toimintaan. Kaikki olivat sitä mieltä, että juhlat olivat aivan mahtavat, tila hieno ja homma sujui kuin rasvattuna. Itse olin kovin otettu siitä, miten siskot ja veljet olivat nähneet vaivaa kaivellessaan kaikenlaisia kuvia ja kirjoituksia matkan varrelta esiin. Tosin olisihan ne huoneeni säännöt voinut vähän pienemmällä volyymillä ja tohinalla esitellä... Myös Jussin vanhemmat olivat koonneet hienon kansion, joka sisälsi kuvia vanhemmista ja iso- ja isoisovanhemmista.

Onneksi häitä ei kai kauhean usein tarvitse järjestää, on se sen verran rankkaa puuhaa. Etenkin maksa vinkuu ja vonkuu kaiken häätouhuun liittyvän takia...ja koko juhlaväki muistaa takuuvarmasti liettualaisen polkan, jota tässä on kuunneltu jo parin viikon ajan. Jussin polttarireissulla pojat nimittäin kuuntelivat reilun tuhannen kilometrin Liettua-road tripin aikana paikallista polkkaa, ja se renkutus jäi unohtumattomasti mieleen. Jaettu ilo on kaksinkertainen ilo, kuulemma, joten myös häissä saatiin kuunnella muun muuassa "tukkidädi"-biisiä.