Sunnuntaina oli sen verran hyvä olo, että ajattelin käydä salilla tekemässä ihan pienen ja kevyen treenin. Tarkoituksena oli myös näyttää Marialle mitä kaikkea siinä mun kotimaasta tuodussa ohjelmassa oli. Etsiskelin taas aikani tarpeeksi suuria lipokkaita pukkarin eteisessä, ja laitoin omat nahkaiset, melkein-muttei-lainkaan samanlaiset ulkosandaalini lokeroon. En vaivautunut etsimään omaa avaintani vastaavaa lokeroa ja lukitsemaan popojani oven taakse, koska kaikki muutkin tuntuvat jättävän kenkänsä siihen lokeroon mistä sopiva lipotin löytyy.

Salilla haahuilun jälkeen koitin avata pikkulokeroa ottaakseni kenkäni...ja se oli lukossa! Mitäs hemm... Olin aivan varma että nimenomaan tähän jätin kenkäni, eikä niitä mistään muustakaan lokerosta löytynyt. Englantia neljä sanaa puhuva, paikallisen mittapuun mukaan kielitaitoinen täti tuli avaamaan ruuvarilla lokeron, mutta sielläpä olikin jonkun pienen kiinalaisen pikkuiset tossut. Voi venäjän pyssyt sentään, joku laina-aivo on kuvitellut, että kokoa 41 olevat nahkaiset mustat sandaalit ovat kuntokeskuksen tarjoamat lipokkaat pelkästään sillä perusteella, että ne sattuvat "hänen" lokerossaan olemaan. Montakohan kertaa omassa lokerossani on ollut jonkun tossut... Tässä vaiheessa tätejä pyöri ympärillä viitisen kappaletta, ja kaikki joko aukoivat lokerojen ovia tai heiluttelivat käsiään. Paikan omistajallekin soiteltiin sisäpuhelimella, ja hän pyysi minut luurin päähän kertoakseen soittavansa myöhemmin. Sanoin sen olevan turhaa, koska haemme niitä kenkiä tässä kuuden hengen voimin par'aikaa, ja puhelimessa puhuminen ei asiaa auta. Lopulta kiskoin sisälenkkarit takaisin jalkaani, ja Maria komensi tätejä jättämään lapun kenkärosvon lokeroon. Lapun jättäminen ei ollut tullut yhdellekään viidestä paikan työntekijästi mieleen, ja lappua rustannut hoki "Oo! Good idea, good idea!".

Suihkussakäynnin jälkeen lähdimme kohti Bodhi -nimistä hoitolaa, ja ainakin yllätyin ensimmäistä kertaa positiivisesti jostain paikasta. Sisällä oli jopa länsimaisen mittapuun mukaan hieno ja tunnelmallinen sisustus, ja henkilökunta puhui englantia! Valitsin kasvohoidon, Maria otti hieronnan ja meidät johdatettiin johonkin viidennen (tai jotain) kerroksen kimppahuoneeseen. Kaverin kanssa saa jakaa mukavan huoneen, mutta huoneita on sen verran ettei tarvitse katsella tuntemattoman paikallisen hoitelua.

Kasvohoito sisälsi samat jutut kun kotimaassakin, mutta sen lisäksi siihen kuului vielä kasvojen ja yläruumiin hieronta. Makasin aivan onnessani laput silmillä, mitä nyt välillä piti puhelin laittaa äänettömälle. Yrittivät punttikselta soittaa puolentoista tunnin aikana kahdeksan kertaa, ja tästä päättelin, että kengät ovat palautuneet rosmon jaloista. Autuus loppui aikanaan, ja jouduimme sateeseen taksia metsästämään. Ensimmäinen taksikuski leikki ilmeisesti tyhmää, eikä suostunut kuskaamaan meitä mihinkään. Olimme suht lähellä kotia, ja sadesäällä takseille on todellakin menekkiä, joten kuskilla kiiltelivät yuaninkuvat silmissä. Kävelimme vähän matkaa lätäköitä väistellen, ja saimme lopulta yhden taksin jolle raha kelpasi.

Kävin hakemassa sandaalit punttisalin respasta, ja huomasin tyrmistyksekseni, että ne olivat aivan märät. Pässinpää on siis aivan mielissään käyttänyt nahkaisia, surffilaudan kokoisia sandaaleita suihkussa ollessaan, eikä yhtään ole minkäänlainen järjen valo tuikkinut pääkopassa. Ne lokerossa olleet sandaalirosvon tossut kun olivat ehkä kokoa 35. Mietin illalla itsekseni, että täällä kyllä törmää niin uskomattomaan typeryyteen että sellaisen edessä on ihan voimaton. Kukaan ei ajattele mitään, ja miltei kaikista itsestäänselvyyksistä pitää olla sanomassa. Toisia ei osata ottaa lainkaan huomioon, ja eletään kuin siat pellossa kunnes joku komentaa esimerkiksi olemaan syljeskelemättä lattialle. Tehottomuus on ilomme voisi olla maan motto, sillä yksinkertaisintakin puuhaa toimittamaan tarvitaan vähintään kaksi paikallista.

Jotain hyvääkin täällä toki on. Itsensä hemmottelu on täällä miltei rikollisen helppoa ja halpaa. Kaikkialla on hierontapaikkoja, hoitoloita ja kynsistudioita, joissa palvelun taso toki voi olla mitä sattuu. Hinnat eivät päätä huimaa, eikä aikoja yleisesti ottaen tarvitse varata. Työvoima ei täällä maksa mitään, joten firmoilla on varaa pitää hierojia/kosmetologeja/ihan mitä vaan odottelemassa asiakkaita. Kolikon kääntöpuoli on sitten tuo lähes totaalinen aivotoiminnan puuttuminen. Täällä törmää päivittäin käytökseen, jota ei voi kun ihmetellä. Onko tuo tahallaan töykeä, vai onko se vaan niin hemmetin pöljä? Illalla suututti niin että tukka meinasi suoristua, ja flunssa tuntuu istuvan kahta sitkeämmin.

Oikealla olevan linkin takaa löytyvä Pitmywits-parsoneista bloggaileva Katja sai sunnuntai-iltapäivänä (kotimaan aikaa) potran pojan. Onnea kovasti uunituoreille vanhemmille :-)