Perjantaina soittelin tohtorille että mitäs nyt, kun ei pöpö ota lähteäkseen. Eilen illalla makasin sängyllä onnettomana onnettoman Nemon vieressä rapsuttelemassa ja mietin, että millä ihmeellä saisi surkean otuksen parempaan kuntoon. No, tohtori sanoi puhelimessa että kiikutapa päivystykseen kun ei päiväaikoja enää ole, ja niinhän se sitten oli tehtävä.

Kotiutuessa oli Jussi koittanut tarjota seitä ja tonnikalaa, joista kumpikaan ei juuri kelvannut. Väsytti ja ryydytti viikon jäljiltä, ja olisin mieluiten jäänyt sohvan uumeniin kissat sylissä. Loskaa riitti, enkä tietenkään tajunnut laittaa gore-texiä jalkaan. Kiroilin jälleen kimppuun käyvää autonovea, märkiä tennareita ja väsymystä ja huristelin päivystykseen.

Nemo saikin käsittelyä koko rahan edestä. Ensin otettiin tassusta verikoe, mikä sinällään jo aiheutti murinaa ja sätkimistä. Eläinlääkäri sai osakseen suhinaa, joka johtikin kissakassin hakemiseen. Vehje oli lähinnä eläinten pakkopaita, ja siihen Nemo sidottiin. Lopuksi pään päälle laitettiin vielä huppu, jotta ei edes katseella voi tappaa. Viritelmän turvin annettiin niskanahan alle kaksi jättiruiskullista teholitkua, ja pari pienempää annosta antibioottia ja kipulääkettä. Tästä suivaantuneena Nemo riistäytyi irti murtovarmasta kissalaukusta, raapi mamille mahaan verinaarmut ja vetäytyi kantokoppaan möksöttämään.

Neljä piikkiä ja 130 euroa ilmeisesti tehosivat, sillä Nemo on selvästi pirteämpi. Kotiintulon jälkeen on möksöttelyn ja mielenosoituksen välillä ruoka maistunut, nyt toivotaan että vaikutus ei häviä kun lääkkeet lakkaavat vaikuttamasta.

tohtorilla2.jpg
tohtorilla1.jpg