...ja iso kasa kotimaisia herkkuja.. Lulu kävi työmatkalla Suomessa, ja pyysin häntä tuomaan kahvia. Täältä kuulemma saa ihan hyvänmakuista suodatinkahvia, mutta en ole lähtenyt tekemään empiirisiä kokeiluja paikallisten kahvipakettien kanssa. Ties vaikka olisivat niitäkin terästäneet melamiinilla... No, Lulu lykkäsi ensin homaamamme Shanghain F1-osakilpailun tiketit kouraan, sen jälkeen kahvipaketin, ja vielä pienen Datafrankin muovikassin. Mitäs nyt, olenkos jättänyt omaisuuttani kurssipaikalle (Datafrankin tiloissa Helsingissä on erinäisiä kursseja käyty)? No ei, kassissa oli salmiakkia, lisää salmiakkia ja ruisnappeja. Viestiksi oli tulostettu mahna mahna -muppetien naamavärkit, ja allekirjoituksena oli Annika, Sami ja kissat. Kotona ruisnappeja mutustellessani kerroin Annikalle, että se on ihan apina!

Terkkuja kotomaasta, naminami
suomiherkut.jpg

Kenkäepisodista viisastuneena olen salireissuilla lykännyt kenkäni kopperoon, jonka numero on sama kuin avaimessa. Kenkälokeroiden ovia en ole kuitenkaan kertaakaan vielä saanut lukkoon. Avain vain pyörii toimettoman oloisena lukkopesässä, eikä mitään tapahdu. Kenkä vastaan punttisali -tarina ei näinollen varmasti ole vielä lopussa, popoilleni tapahtuu aivan takuulla vielä jotain kertakaikkisen merkillistä. Uima-altaassa on yleensä sen verran pöljää porukkaa, että en ihmettele jos kengät taas katoavat. Keskellä rataa lilluminen, eestaas loikkiminen tai sätkiminen niin, että potkitaan ohimenevää eivät kuulu normaali-ihmisten uimahallikäyttäytymiseen...

Kaikenlainen virastojen kanssa asiointi saa täällä ihan uudenlaisen säväyksen. Sain nimittäin päivänä eräänä pienen lappusen oveeni jossa sanottiin, että sähkömittari huutaa punaisella, ja että pitäisi käydä hiukan lisää rahaa heittämässä management officeen. Sinne siis, ja huomasin ilokseni että officeen on ilmestynyt jonkunlainen automaatti, jossa ilmeisesti voi ladata mittariinsa lisää hönkää. Ainoa huono homma oli se, että rakkine puhui vain kiinaa. Päättelin salaman- ja yuaninkuvista, että tästä päästään sähkön kimppuun, ja eteen aukenikin näkymä, jossa kysyttiin jotain lukua. Laite oli siis moderni kosketusnäytöllä toimiva vehje, jonka avulla saa ilmeisesti tehtyä yhtä sun toista asunnolleen. Annoin pankkikorttini tunnusluvun, mutta se ei kelvannut.

Sohin aikani eri symboleja, keskittyen niihin joissa on salama. Lopulta tiskin takaa tuli täti apuun, mukanaan pitkä lista. Hän kysyi ensimmäisenä asuntoni numeroa, jonka perusteella hän haki listalta noin kymmennumeroisen koodin. Tämä koodi on kämppäni Virallinen Numero, jota ei mainita missään muualla kun tuossa listassa. Pyysin numeroa itselleni, jotta jatkossa ei tarvitse sitä aina olla kysymässä. Tämän jälkeen homma olikin helppoa kuin heinänteko, seurattiin vain (kiinankielisiä) ohjeita ja a vot, mittari sai annoksen yuaneita. Vilkaisin kotiin tullessani käytävällä oven takana olevia mittareita, ja kyllä siellä vain omassani oli taas iloinen kolminumeroinen luku. Nyt kelpaa taas huudattaa ilmastointia...

Takseissa on täällä ikkunassa tarra, jossa kerrotaan englanniksi turisteille miten taksin kanssa tulee toimia. Siinä on myös "complaint hotline number", eli numero johon voi soittaa jos on tyytymätön saamaansa palveluun. No tänään olimme, yaxiun edestä napattu taksi lähti posottamaan aivan hillitöntä lenkkiä sen sijaan, että olisi totellut matkustajia ja kääntynyt kätemme osoittamaan suuntaan. Tämän lisäksi juutuimme vielä hillittömään ruuhkaan, ja länkkäreiltä paloi hihat. Kuskille oli turha rähjätä, koska ne eivät täällä puhu englantia, joten otin taksin numeron ylös ja soittelin kotona kitinälinjalle. Aluksi korvaan ladeltiin kiinaksi vaihtoehtoja (kolme kpl), ja näiden jälkeen ilmoitettiin että jos haluat palvelua englanniksi, paina kolme. No minä painoin, ja ystävällinen koneääni sanoi sen jälkeen "thank you for your [jotain], good bye". Ja sama vaihtoehtojen esittely kiinaksi alkoi taas. Kokeilin myös ykköstä (lisää kiinankielistä puhetta) ja kakkosta (ei mitään reaktiota). Mihin voi valittaa valitusnumerosta?

Pankissa käydessäni olin hakenut jonotusnumeron (numeromasiina oli siirretty, ja yritetty naamioida. Löysinpäs silti!), ja odottelin kiltisti vuoroani. Kellon lähestyessä viittä (sulkemisaikaa), kävi täti ja vartija sanomassa vuoroaan odotteleville jotain. Kukaan ei liikahtanut mihinkään, ja lopulta oma vuoroni tuli. Vartijaukkeli ryhtyi samantien laskemaan metalliverkko-ovia ulko-ovien eteen ja mietin, että nytkö ne sen munuaisen sitten ottaa. Tiliä avatessahan minut oli viety johonkin nurkan takana piilossa olevalle tiskille, nyt pistetään barrikadia oven eteen etten varmasti pääse karkuun. Pankkiasian selvityksen jälkeen pääsin kuitenkin ulos ilman, että elopaino olisi keventynyt. Odotan mielenkiinnolla mitä seuraavan viraston kanssa asioiminen tuokaan tullessaan. Jospa sitä ennen olisi vielä pieni episodi punttisalilla kenkien kanssa?

Viime viikolla oli riesana ihan hirveä koti-ikävä ja täydellinen kypsähtäneisyys paikallisiin apinoihin. Tuntui, että voisin pakata kapsäkin ja lähteä kotiin justiisa nyt. Olo ei kuitenkaan ole enää niin vihoviimeisen ärsyyntynyt, ja täällä oleminen on pitkästä aikaa ihan mukavaa. On täällä olemisessa puolensa, vaikka niitä saa välillä hakea suurennuslasin kanssa.

Huomenna on ohjelmassa Beijing hikers -porukan järjestämä koko päivän vaellus muurille, ja sitä silmälläpitäen purin kamerasta kaikki kuvat. Joukossa oli kuvia siltä ajalta, kun olin juuri tullut kotiin ja Jussi sai uuden kameran ensimmäistä kertaa käsiinsä. Ja minä sain vanuttaa kissoja, Cisse pääsi heti harjoittelemaan näyttelyasentoa.

Oonko hiukan komea kolli
nayttelycisse.jpg