Juhannuksenvietto alkoi torstaina hautajaistunnelmissa, ihan kirjaimellisesti. Kävin serkun hautajaisissa, ja tapasin sukua jota en tiennyt itselläni olevankaan. Isän puolen suku on näköjään melko hyvin pysynyt pimennossa... Harmittaa, etten oppinut tuntemaan tätä nimenomaista serkkua oikeasti, ennenkun oli liian myöhäistä. Puheiden perusteella hän vaikutti tyypiltä, jonka olisin kovasti halunnut tuntea.

Kirkossa pappi puhui kauniisti, ja sanoi muun muuassa "suru on hinta, jonka me joudumme rakkaudesta maksamaan". Pisti mietityttämään, että pelkäänkö itse suurten tunteiden varaan heittäytymistä sen takia, ettei tarvitsisi varautua esimerkiksi suruun, joka väistämättä seuraa rakkaansa menettämisestä? Helpompaa pitää tunteet hiukan säästöliekillä, ei räpsähdä näpeille pahasti sitten. Mutta siinä toisaalta menettää niin kovin paljon.

Monttubileitä seurasi hektinen pakkausrumba, avaimen luovutus naapureille ja terraarion ja huushollin siivous. Jussi tuli lopulta töistä, ja tilaihme-possu ahmaisi juhannuksen tykötarpeet ruumaansa. Reitiksi oli valittu ne pikkutiet, joita pitkin tultiin viime vuonna Porsche-paradesta, ja jotka olivat oikein possuystävälliset. Ajeltiin ensin isoja teitä pitkin Somerolle, ja sieltä Porras ja Letku -nimisten paikkojen kautta kohti Leppäkoskea. Oikein mukava ja rauhallinen ajomatka, mitä nyt loppupätkän isolla tiellä piti vähän ohitella.

Leppiksessä odotti juhannuksen toinen surun aihe. Geisha-koira oli jo niin huonona, että se vain makaili, ja kävi välillä juomassa. Ei mene enää kauaa, ennenkun Geisha pääsee ikuisten puruluiden kimppuun, ja vetihän se vähän haikeaksi. Seuraavan kerran kun sinne mennään, on yksi joukosta poissa.

Juhannus sujui taas tutuissa merkeissä - syöden ja juoden. Junnu oli paikalla, ja laittoi taas ravintolatason ruokaa. Mikäs siinä on laittaessa, kokki kun on. Ruoka tosin ei ollut mitään kevytversiota, ja sen kyllä huomaa... Ei oltu selvinpäin, ja piti vielä vesipiippuakin innostua polttelemaan. Päänsärkyhän siitä seurasi, joten lauantaipäivä menikin sitten Riinan kanssa pötkötellessä ja Beckiä katsellessa. Paitsi että välillä piti ahdistella Renkoon tallille panneita miehiä, kun ATK lakkasi tekemästä sitä mitä siltä pyydettiin.

Akkaväki hälytettiin lauantaina iltapäivästä vielä Renkoon ruuan ja juoman kanssa, ja Junnu näytti taas miten homma hoituu. Otetaan kourallinen voita, ja sitten... Saatiin syönnin lomassa kiukkuinen raekuuro niskaan, ja edellisestä päivästä poiketen pysyttelin erossa sekä viinistä että tupakista. Sunnuntaina oli silti vielä hiukan hutera olo, kun palattiin samoja reittejä kotiin. Somerolla pääsin itse (vihdoin) rattiin, ja navigaattoriin kohteeksi joku pikkupaikka, johon kartan mukaan pääsee pientä tietä pitkin. Reitti olikin mitä mukavin, mutta hikeä pukkasi. Ilmastointi olisi aika kova sana... Matkan varrelta löytyi vielä tuunattu pikku-pösö, joka teki merkillisiä spurtteja kun huomasi, että perästä tullaan. Kilpailunhaluisena teki jo mieli tökätä possun etumaski sentin päähän puskurista ja agitoida kopperoista vielä hiukan lisää. Maantie ei kuitenkaan ole kilparata, joten härnäämiset sai jäädä.

Kotona oli komitea vastassa, herrat Epäluulo, Möks ja Missäteootteolleet nuuhkivat laukut ja ihmiset tarkasti läpi. Paperiin pakattu, Janin lauantaina maalaama splitteri oli Cissen mielestä aivan paras juttu. Tai lähinnä se rapiseva paperi siinä, ei tuo kissa kai auton osien päälle ymmärrä. Paperit on kohta silppuna työhuoneessa, ja ovi on laitettava yöksi kiinni jos mielii nukkua ilman ylimääräisiä rapinaääniä. Jani huomautti tahdikkaasti, että maha on hiukan päässyt kasvamaan lenkkeilyn loputtua, joten keskikesän juhlan jälkipyykkinä olisi outokummun häivytys. Cisse auttaa hommassa syömällä keksit paketista. Rosvo on jo yhden ominut, ja lisää pitäisi saada...