...ostin nimittäin sunnuntaina pikkuruisen fillarin. Lulu ja Nikke kävivät lähistöllä olevasta pyöräliikkeestä hakemassa itselleen jalkarassit jo aikoja sitten, ja nyt minäkin rohkaistuin hommaamaan omani. Vehje on Dahon-merkkinen pieni kokoontaitettava kapine, ja sillä tuntuu pääsevän ihan näppärästi paikasta toiseen. Itse ostotapahtuma sujui etätulkin välityksellä. Liikkeessä oleva pieni myyjäpoika ei puhunut sanaakaan englantia, joten soitin Lululle, joka tulkkasi toiveeni. Fillari, ohjaustankoon ripustettava kori ja vaijerilukko tekivät noin tuhannen rämpylää. Ei paha hinta, etenkin kun fillari ei ole mikään ihan onneton rimpula.

Kompakti kapistus
kiinafillari.jpg

Heti pyörän ostamisen jälkeen fillaroin hetken kiivaasti eestaas, rikkoen varmasti kaikkia mahdollisia lakeja. Esimerkiksi yksisuuntaista väärään suuntaan voi ihan hyvin polkea, kunhan väistää kohti tulevia autoja. Pyörätiet täällä ovat käytännössä autotiehen maalattuja omia kaistojaan, joita pitkin esimerkiksi taksit ajavat. Niitä käytetään myös yleisesti parkkipaikkoina, joten tarkkana saa olla. Pysäkille pysähtyvä tai siltä lähtevä bussi aiheuttaa myös hiukan jännitystä. Iltapäivästä fillaroimme Chaoyang-puistoon ja palloilimme siellä. Heti ensimmäisenä oli puistossa vastassa Lotus Elise ja Esprit, siellä kun oli jonkunlainen autonäyttely. Kieltäydyin jyrkästi astumasta laitteeseen, jossa kuumailmapallon näköiset korit ampaisivat hillittömän korkealle. 4D-leffaan sensijaan menin mielelläni, etenkin kun luvassa oli dinosauruksia.

Lulun ja Nikken johdolla kohti puistoa. Kaikenlaista voi näköjään parkkeerata pyörätielle...
fillaroimassa.jpg

Olin torstaina käynyt viemässä sen Katjan paketin UPSin toimistolle, ja hiukan myöhemmin käynyt salilla. Illalla aloin ihmetellä, että onpas hiljaista, ja mitenkäs minulla vain yksi puhelin on. Tulin siihen johtopäätökseen, että olin jättänyt kiina-puhelimen UPSin toimistolle, joten perjantaina kirmasin töiden jälkeen penäämään luuria. Englantia neljä sanaa puhuvat tyypit eivät kuulemma olleet nähneet puhelinta, ja lievästi ärtyneenä annoin suomi-numeroni ja komensin soittamaan jos luuri löytyy. Kiire oli tietysti, koska olimme sopineet menevämme syömään, ja treffipaikalla olisi pitänyt olla jo. Lauantaina kävin uudemman kerran tivaamassa puhelinta, eikä sitä vieläkään ollut näkynyt. Mietin pääni puhki ja manasin jo typeryyttäni. Vinosilmä on kuitenkin pöllinyt hetkeksi kädestäni laskeman puhelimen! Myöhemmin kotona joku horroksessa ollut aivosolu havahtui, ja päätin tarkastaa harvoin käyttämästäni laukusta sen lokeron, jota en ikinä käytä. No siellähän se puhelin oli! Kylläpäs tuli taas fiksu olo...

Viikonloppuna oli aivan upea keli, ja huomasin viihtyväni Pekingissä oikein mainiosti. Paremmin tietysti viihtyisin, jos Jussi ja elukat olisivat täällä... Vaikka hermo on usein kireällä paikallisten apinoiden takia, on täällä kuitenkin asioita, joita tulen kaipaamaan kun täältä lähden. Esimerkiksi palvelun määrä ja taso - kotimaa on itsepalveluyhdyskunta, täällä taas palvelu-. Hierontaan/jalkahoitoon/käsihoitoon/kampaajalle pääsee ihan samantien, ja kaupassa ei tarvitse myyjää haeskella kissojen ja koirien kanssa. Hiukan tottumista se tietysti vaatii, että jokaisessa putiikissa on pieni hiljainen täti seuraamassa parin askeleen päässä, mutta enää vaaniminen ei varsinaisesti rasita. Päinvastoin, hedelmäosastolla ei tarvitse itse vaivautua punnitsemaan haluamiaan hedelmiä, ja karkkiosastolla sama juttu.

Jussi oli irkkiin pistänyt hiukan kotikuulumisia. Cisse oli kuulemma tullut työhuoneen ovelle sanomaan närkästyneen sanan, ja Jussi oli mennyt katsomaan että mikäs nyt. Roomba oli keittiössä häärätessään työntänyt kissojen ruokakulhot eri nurkkiin, ja porhalsi ruokakuppien alusta perässä roikkuen pitkin huushollia. Pyhäinhäväistys, automaattikauhu kehtasi räpeltää ruokapöytää!