Maanantai 13. päivä alkoi kurjasti. Tyllerö heräsi kolmelta ja viideltä, ja jälkimmäisen herätyksen jälkeen ei oikeastaan sitten nukuttukaan. Koko ajan oli joku pielessä, ja levähtää sai korkeintaan puolen tunnin pätkissä. Lopulta ei auttanut kun nousta, hoitaa aamutouhut....ja huomata, että jompikumpi kissoista on oksennellut pitkin huushollia. Suurin kasa oli onneksi kylppärin lattialla, mutta sitä samaa kamaa oli myös sohvalla ja olkkarin lattialla lojuvalla lehmännahalla. Kiukkumittari lähenteli punaviivaa, ja savu nousi korvista.

Teekupposen ja leivän aikana pikku aamuvirkku touhusi omiaan sitterissä (eli katsoi telkkua, huitoi ja kommentoi tapahtumia sillä ainokaisella sanallaan), ja sitten olikin niskatreenin vuoro. Pätkä vatsalleen sohvalle, kädet sopivaan asentoon....ja tyyppi oli pitkän aikaa käsiensä varassa pää koholla ja HYMYILI! Aamun äkäisyys ja kiukku pyyhkiytyivät pois sillä sekunnilla, ja sain hetken aikaa nauttia iloisesti äidille hymyilevän lapsosen seurasta. Mutta vain hetken, sillä kohta alkoi harmittaa. Mihinkään ei pääse vaikka kuinka jaloilla koittaa työntää, eikä kädetkään oikein tottele. Kiukkuhan siinä tulee.

EIlen ajeltiin uhkarohkeasti liukkaasta kelistä huolimatta Veikkolaan Jesse-serkun synttärikaffeille. Tyllerö halusi heti perille päästyämme ruokaa, ja sen jälkeen oli seurustelun aika. Harmi vaan, että tyyppi on edelleen hajuherne-moodissa. Kauheita rupsuja pääsi vaipan täydeltä, eikä prinsessamaisesta käytösestä ollut tietoakaan. Eikä ole vieläkään, makkarissa olevasta kehdosta kuuluu kitinää ja rutinaa. Jussille jäi häiden jälkeen käsiin kaasunaamari (ei kannata kysyä), pitäisköhän ottaa se käyttöön.

Serkukset Juuso, Jesse, Joona ja nimibileitään odottava pikku prinsessa