Hettasta huristelimme kohti Norjaa, ja rajanylitys sujui ilman suurta dramatiikkaa. Ajonopeus muuttui vielä maltillisemmaksi, ja ihmettelimme karummaksi käyvää maisemaa. Norskit ovat ilmeisen innokasta mäkihyppykansaa, Kautokeinossa nimittäin bongattiin reissun eka hyppyrimäki.

Altan museolla oli ensimmäinen virallinen pysähdyspaikka, ja sitä ennen oltiin huristeltu huimaavan hienon kurun pohjalla olevaa tietä pitkin. Vielä ei jännittänyt vuoristoisessa maisemassa ajelu, kun en tiennyt mitä tuleman pitää... Altan museolla Herr Polizein ohjeistamana parkkeerattuamme kävimme ihmettelemässä kalliomaalauksia ja tutustuimme paikallispöperöön nimeltä Lapskaus. Sörsseli oli luvalla sanoen melko karsean näköistä.

Yöpymispaikka oli pikkuruisessa kylässä nimeltä Repvåg, ja sinne vievä tie kiemurteli vuononreunoja pitkin. Ei ihme, että kilsoja tuli mittariin, letkan häntäpää kun oli vielä vuonon toisella reunalla kun kärki jo porhalsi tulosuuntaan toista reunaa pitkin. Täytimme käytännöllisesti katsoen koko kylän, ja majoitus oli sieltä vaatimattomimmasta päästä. Saimme majoittautua melkoiseen nopeasti ja halvalla rakennettuun parakkihärdelliin, mutta ei se paljoa tahtia haitannut. Paitsi Tornivaaroilla, joiden huonejärjestely vaati hiukan toimenpiteitä. Yhden huoneen purkamisen ja toisen uudelleenjärjestelyn jälkeen koko klaani mahtui lopulta saman katon alle. Asioiden sujumista helpotti äärettömästi paikassa työskennellyt suomalainen tyttö.

Aina vaan korkeammalle ja kohti seuraavaa mutkaa
kohti_repvagia.JPG

Seuraavana päivänä oli tarkoitus ajaa vajaan 90:n kilsan päässä olevaan Nordkapiin, ja koko matka sinne tuntui olevan ylämäkeä. Sitä tunnelia lukuunottamatta... Honningsvågin jälkeen letka lähti kipuamaan kohti yläilmoja, ja Tate huuteli puhelimeen että nyt voisi Anni pistää silmät kiinni. Ilmoitin, että en taatusti aja täältä alas, ja kökötin urheasti silmät auki koko matkan. Tulo Nordkapiin oli taas hiukan dramaattinen, kun rahastonhoitajan piti tulla hätiin jotta koko letka saatiin maksettua alueelle sisään. Possut parkkiin, ja tihkusadetta uhmaten kohti Euroopan pohjoisinta kärkeä.

Honningsvågista ylöspäin, täällä oli sentään kaiteita
kohti_nordkapia.JPG

 

Korkealla ollaan, tämän jälkeen alkoi reissun kauhein pätkä
korkealla.JPG

Nordkapissa on tarjolla matkamuistoja, maisemia ja murkinaa. Yllättävän suuri määrä ihmisiä oli punnertanut paikalle asuntovaunujen ja -autojen kanssa ja mietin, että kuskien päätä ei ainakaan kauheasti palele. En missään nimessä haluaisi itse olla ajamassa hillitöntä kolossia kapeaa pikkutietä pitkin Nordkapiin (tai sieltä pois!), kun Porschen kyydissä oleminenkin pisti polvet veteläksi. Hulluja on monenlaisia... Itse paikka oli kuitenkin hieno, ja mietimme että ei tulisi yksinään lähdettyä tällaiselle lomareissulle. Kesken kuumimman kesän pakataan auto täyteen kamaa ja huristellaan ehdoin tahdoin puolivälissä taivasta roikkuvia teitä pitkin? No ei kyllä.

 

Tornivaarat, Sarapaltiot ja Länsmans-Alanärä @Nordkapp
nordkapp.JPG

Alas päästyämme (istuin silmät kiinni, toisella kädellä penkkiä puristaen ja toisella vesipulloa uudelleenmuotoillen) kävimme Honningsvågissa syömässä ja metsästämässä matkamuistoja. Pienestä myymälästä löysimme pikkuruisia poronnahkoja, ja yksi sellainen piti tietysti tuoda kissoille matkamuistoksi. Saavat kerrankin kunnon pötköttelyalustan... Meän- (tai kveenin) kieliset mummot väsäsivät käsitöitä, joikasivat välillä ja tekivät kauppoja nahoista. Mummukan kanssa juttelu oli hassua - puhuimme melkein, muttei lainkaan samaa kieltä.

Kuningasrapu-illallisen ja kalsean aamun jälkeen lähdimme reissun pisimmälle taipaleelle, ja Jussi-parka sai hoitaa päivän ajamiset melkein kokonaan. Edellispäivän kauhut yhdistettynä ylängönreunaa pitkin etenevään tiehen oli liikaa, ja kuski vaihtui heti ensimmäisen pysähdyspaikan kohdalla. Kävi ilmeisen selväksi, että en viihdy vuoristossa. Päivä oli ajamisen kannalta melkoisen raskas, tiet olivat pieniä ja kapeita ja niiden kunto oli mitä sattuu. Kaiteitakin oli vaihtelevasti.

Pieni suomalaiskylä nimeltä Pykeijä oli reissun tokavika yöpymispaikka, ja sinne ajeltiin entistä pienempää ja pomppuisempaa tietä pitkin. Perillä oli hiukan pinnakireyttä havaittavissa, ei vähintään sen takia että meille oli tapahtunut pieni tuplabuukkaus. Kuusi henkilöä odotteli asian järjestymistä, ja saunavuorot menivät menojaan. Saimme lopulta kantaa romumme kaupan (respa/posti/infokioski) vieressä olevaan taloon, ja pääsimme jäämeren saunaan pesemään matkan pölyt nahasta. Saunan edustalla oli hieno hiekkaranta, ja turkoosinvärinen vesi houkutteli uimaan. Ainoa vaan, että tuuli pieksi armottomasti rantaa, ja lämpötila oli jotain kymmenen asteen nurkilla. Vesi oli ilmeisesti seitenasteista, joten se oli jopa lämmintä ulkolämpötilaan verrattuna! Juoksimme Baywatch-hengessä saunalta biitsin läpi veteen, ja heittäydyimme kuka milläkin tyylillä suolaisiin aaltoihin.

Illallinen oli erittäin maittava, ja saavuimme parahiksi paikalle kesken Elsan puheen. Vielä kun Team Tursche vei voiton poroaiheisesta tietovisasta, oli ilta lopulta oikein onnistunut. Parade-porukkaa hakeutui oman majapaikkamme olohuoneeseen, ja illanvietto jatkui hetken aikaa meillä. Seuraavana aamuna oli osa porukasta menossa lintujenbongausretkelle, ja osa käväisi vuonon toisella laidalla olevalla kuningasrapu-laitoksella. Lintubongareilla meni sen verran pitkään, että osa letkasta starttasi kohti Kirkniemeä juuri kun väsyneen ja ryytyneen näköiset vaeltajat valuivat takaisin kylään. Reissun vauhti oli kuulemma ollut melkoinen, eikä armoa tunnettu.

Tie kohti Kirkniemeä oli samanlaista ylämäki-alamäki -meininkiä kuin aikaisemminkin, mutta ajelin urheasti Raimon huomattavasti ripeävauhtisemman letkan perässä. Teijan matkavauhti oli arkajalalle sopivaa, Raimon letkan perässä pysymiseksi sai tehdä välillä oikein töitä... Kirkniemi ei mitenkään hätkähdyttänyt muita kun Nummen veljeksiä. Parkkipaikalla nimittäin paikallinen mamma onnistui murjomaan maasturillaan heidän takalokariaan hiukan.

Loppumatka olikin kotia kohti ajamista, ja ylitimme rajan radioon lauletun "olen suomalainen" -biisin tahdissa. Matkavauhti kohosi huomattavasti, kun pääsimme eroon vaihtelevakuntoisista vuoristoteistä, ja se kostautui yhden possun kohdalla. Team Tornivaara ilmoitti pysähtyvänsä hetkeksi, ja kohta soikin puhelin. Olisiko vararengasta tarjolla, siellä kun oli toinen takarengas ns. riekaleina. Cayennesta kompura kyytiin, ja omaa vararengasta kuskaamaan paikan päälle vain havaitaksemme, että siinä ei pysynyt ilma. Hiukan venttiilin kiristystä...ja kohta olikin venttiili hylsyn sisällä ja meitä kohtasi maailman masentavin näky kokoonlässähtävän renkaan toimesta. Vararengas oli siis paskana, ja soittelimme loppuletkalle että olisiko niitä vararenkaita lisää. Lähdimme oman osuutemme hoidettuamme kohti Saariselkää, ja rengashärdelliä hoitaneetkin pääsivät lopulta paikan päälle. Ei mahda olla herkkua nilkuttaa reilua sataa kilsaa kahdeksankympin matkavauhdilla.

 

Huoltojoukot puuhaamassa "bläkkikseen" vararengasta. Lapset ovat "ongella"
huoltojoukot.JPG

Oma iltani päättyi siihen, että poronkäristyksen syötyäni alkoi mahaa pistää aivan julmetusti. Olo oli sen verran kurja, että saapastelin hotellihuoneeseen ja ulkoistin juuri sisäistetyt eväät pönttöön. Tuska ei siitä tosin hävinnyt, ja makasin sängyllä kaksinkerroin katsomassa maailman ehkä huonointa kauhuleffaa. Manaaja II on huonoudessaan sillä tasolla, että se on jo hyvä.

Seuraavana aamuna hyvästelimme aamiaisella porukoita, ja lähdimme neljän possun miniletkana kohti Rovaniemeä ja autojunaa. Melko tylsän ajoreissun päätteeksi lykkäsimme possut junan kyytiin ja ihmiset valuivat ravintolavaunuun. Aamulla vaihtelevasti nukutun yön jälkeen possua junasta purkaessamme oli käsissä vielä reissun viimeinen härdelli - toinen takarengas oli mystisesti tyhjentynyt, ja VR:n ukko levitteli käsiään ja hoki, että ei ole meidän toimesta tapahtunut tuo. Auto oli tietysti jonon ensimmäisenä, ja seuraavana oli laivaan kiirehtivien ruotsalaisten kiesi. Soitto Paulille, josko Cayennen kompuran saisi taas paikalle, ja svenskien jalkapumpulla hiukan ilmaa renkaaseen. Loppu hyvin kaikki hyvin, auto saatiin ulos junasta ja reissu oli meidän kohdaltamme ohi.

Kotona odotteli eläintarha, joka alkujärkytyksestä selvittyään otti tehtäväkseen nuuskia Ihan Kaiken läpi. Iguaanit katselivat pahalla silmällä, ja Iita yritti vieressä olevasta apilapuskasta huolimatta syödä terraarion uima-altaan. Kissat telakoituivat emoalukseen heti, kun pyrstönsä johonkin laski, ja kämpän siisteys muuttui kaaokseksi kun auton sisällä olleet tavarat kannettiin sisään. Väsytti hulluna, mutta silti olo oli harvinaisen tyytyväinen. Kertakaikkisen ainutlaatuinen reissu tuli heitettyä!