Lao She -teehuone on turistioppaissa mainittu teenjuontipaikka, jonne tietysti piti päästä. Kikan, Juhan ja Jukkiksen kanssa oli sitä ennen sovittu treffit ankkaillallisen merkeissä, ja pienen pöytävaraus-härdellin jälkeen pääsimme ruokapaikan parvelle hämmentämään tarjoilijoita. Listalla oli kolme erilaista ankkahommelia, ja tarjoilija väitti yhden ankan riittävän viidelle ihmiselle. Emme uskoneet, ja tilasimme pöytään kaksi ankka-annosta. Ja vähän kaikenlaista listalta löytynyttä hyvää... Söimme sitä kaikenlaista muuta hyvää sen verran, että kun ensimmäinen ankkalautanen tuotiin pöytään, saatiin se vaivoin tyhjennettyä. "oliks tossa nyt yks vai kaks ankkaa? Kai siinä kaks oli" tuumimme...ja tarjoilija kiikutti touhukkaasti toisen lautasellisen samaa kamaa pöytään. Juha sai myös jossain välissä haarukan, ehkä hänen kaksin-käsin-kepeillä -taktiikkansa säikäyttämänä. Tyhjensimme ansiokkaasti toisen lautasen noin puoliväliin, ja katselimme samalla ruokapaikan lavalla järjestettyä musiikki- ja jonkun sortin paperikuva-teatteriesitystä. Simpukasta noussut tanssiva nainen, joka kurjen tullessa paikalle pakeni takaisin simpukkaansa ei oikein auennut länkkäreille. Ja mikä sen vanhan ukkelin tarkoitus näytelmässä oli?

Linda oli päivällä käynyt tehoturistireissulla Tian'anmenillä, ja samalla yrittänyt saada pöytävarausta itse teehuoneeseen. Kielimuuri oli kuitenkin ollut niin korkea, että hinnoista oltiin hädin tuskin päästy yhteisymmärrykseen. Jouduimme siis ottamaan hiukan kalliimman paikan, jossa istuttiin sivuttain lavaan nähden. Ja paikka oli paikalliseen tapaan länkkäreille ihan hillittömän ahdas. Itse teehuone oli viimeistä istuinta myöten täynnä, ja hälinä oli sen mukainen. Takanamme olevassa kahden hengen pöydässä istuvat ymmärsivät sentään hiukan siirtyä etemmäs, kun koitimme taitella itseämme istuimiin.

Saimme teetä pöytään, ja lisäksi tuli kaikenlaista pientä purtavaa. Edessämme olevassa pöydässä istui perhe, joiden ärsyttävä pieni riiviöpoika heilui ja riehui koko ajan, ja yrittäessäni salakuvata käärmenaisen esitystä, tunki tämä pikku apina kameran linssin eteen. Kuvaaminen oli periaatteessa kielletty, joten en viitsinyt nousta ja tähtäillä kameran kanssa, ja tyydyinkin vain katsomaan pahalla silmällä pientä häirikköä. Yhden lapsen politiikka on saanut aikaan sen, että sitä ainokaista hemmotellaan ilman minkäänlaisia rajoja, ja odotettavissa onkin varmasti ongelmia herranterttujen kasvaessa hiukan suuremmiksi.

Kiinalainen ooppera oli melko erikoista, ei lainkaan samanlaista ulinaa mihin länkkärimaissa on totuttu. Meidän korvaamme päähenkilön (nainen) huutelu kuulosti huussi-sanan hokemiselta, joten tämä esitys saikin lempinimekseen "huussiooppera". Esitys tuntui kestävän ja kestävän, ja kun se vihdoin loppui oli luvassa toinen oopperaesitys. Tämä kuitenkin oli täysin erilaista kun mitä edellinen kiekuna, sichuanilainen naamanvaihto-ooppera sai leuan kertakaikkiaan tipahtamaan. Lavalla oli naamioon ja töyhtöhyyppä-asuun pukeutunut esiintyjä, joka saapasteli melko menevän musiikin tahdissa. Ja yht'äkkiä maski vaihtui! Ja taas! Katselimme ihmeissämme ja mietimme, että mihin ne maskit oikein häviää. Lopuksi esiintyjä tuli yleisön joukkoon, katsoi tiukasti jotakuta yleisössä olevaa...ja maski hävisi naamalta aivan kokonaan. Alta paljastui pieni kiinalaisnainen, jonka olemus muuttui toiseksi heti, kun maski ilmestyi takaisin naaman eteen (MISTÄ se tuli!?). Youtubessa on pätkä esitystä, joka livenä oli sata kertaa parempi ja näyttävämpi. Tässä näkyy lopussa naamioiden alla lymyävä pieni herttainen täti. Paparazzeilin vähän kuvia ankansyönnistä ja teehuoneesta.