Pari viikkoa sitten ostin Kissanpäiviltä sen microchip-hiiren, koska perheen miesväki (jota Jussi edusti paikan päällä) sellaisen halusi. Hiiri on lojunut milloin missäkin, ja sen paikallistaa lähinnä äänen perusteella. Eli se kiekaisee TSIP aina kun sitä liikuttaa.

Torstai-iltana nukkumaan mennessäni hiiri löytyi sängyltä. TSIP TSIPTSIP kuului, kun siirsin peittoja syrjään ja mietin, että just. Otin möykkälelun kouraani, nakkasin sen makkarista ulos...ja seurauksena rakkine sekosi totaalisesti. Se kopsahti lattiaan, ja alkoi huutaa tauotta ja kovaa. TSIP TSIP TSIP TSIP TSIP kaikui, ja kissat ihmettelivät. Jussi ilmestyi työhuoneesta paljonpuhuva ilme naamallaan. Itse nauroin tässä vaiheessa vedet silmissä sängyn päällä, tilanne oli sen verran huvittava. Kissat pakenivat, Jussi haki työkaluja ja siirtyi suorittamaan ruumiinavausta läpitunkevan piipityksen säestämänä.

Hiiren sisuskaluna oli mötikkä, joka piti pahaa ääntä ja jonka patteriluukku oli suljettu mikroskooppisen pienellä ruuvilla. Eihän meillä sellaisen avaamiseen työkaluja ole, ja hetken ronkkimisen jälkeen oli tsip-kiintiö täynnä. Mötikkä oikosulun toivossa vesihanan alle...jonka seurauksena se pillastui täysin. TSIPTSIPTSIPTSIPTSIPTSIP! Tässä vaiheessa suoritin itse vetäytymisen takaisin makuuhuoneeseen, ja Jussi kääräisi möykkävehkeen verkkareiden sisään. Huutakoon siellä, mokoma.

Vehje päästeli hälyääniä vielä seuraavana aamunakin, tosin huomattavasti pienemmällä teholla. Vihdoin se hemmetin patteri loppui! Jotain hyvääkin tästä seurasi - nyt tiedämme, mikä lelu on Cissenkestävä. Yleensähän leluhiiriltä kiskotaan täytteet pihalle tai häntä irti hyvinkin nopeasti, mutta tämä sai pitää ruumiinosansa yllättävän pitkään. Matten käsittelyä "mikrotsip" sen sijaan ei kestänyt. Naiset ja hienomekaniikka...