Perjantai oli täällä siis vapaapäivä, olympialaisten avajaisista johtuen. Aamusta kävimme Marian kanssa salilla, ja lähdimme sen jälkeen vaappumaan kohti kartassa mainittua ostoskeskusta, jossa pitäisi olla vähän kaikkea. Sitä ostoskeskusta ei löydetty, mutta sen sijaan törmäsimme toiseen, jonka 4. kerroksessa oli hurjat alennusmyynnit. Täytyypä pitää mielessä, tänne on tultava uudestaan... Kävellessä tuli taas ihan hillitön hiki, ja lopulta annoimme periksi ja lähdimme talsimaan kohti Ritan Parkia ja sen laidalla sijaitsevaa Jenny Lou's -kauppaa. Täällä on myynnissä kaikenlaista ruokapuolen tavaraa, joita paikallisista marketeista ei löydä. Esimerkiksi Oltermanni-juustoa, Vaasan näkkileipää...ja SALMIAKKIA! No, salmiakkilakritsia mutta close enough. Kotiin päästyäni ladoin saaliini pöydälle, ja söin palan tummaa leipää ja salmiakkia päälle. Nam naminam!

Salmiakki rokkaa!
salmiac.jpg

Olimme sopineet, että menemme syömään Hot Potia taas, ja tällä kertaa seurue olikin hiukan muhkeampi kun edelliskerralla. Menimme samaan ravintolaan, ja viiden hengen seurueemme (Lulu, Niklas, Santeri, Maria ja minä) oli melko lailla paikan äänekkäin. Huumorinkukka kukki, ja länkkärit tilasivat taas sokkona kukin yhden annoksen "jotain". Santerin tilaamat merkilliset merenelävät tosin lähtivät takaisin keittiöön... Itse hot pot oli tällä kertaa tulinen, eikä länkkäreitä armahdettu ollenkaan. Sekä kiehuva liemi että kulhossa oleva soosi sulattivat hampaita, ja Lulu tilasikin meille kulhollisen seesamisoosia, johon dipata liemestä metsästetty eväs. Dippaamalla tulista tuliseen tarkoittaa sitä, että seuraavana päivänä "you will suffer from ass".

Jotain outoja suolenpätkiä oli taas tarjolla, ja ne tuntuivat siltä kun olisi kuminauhaa pureskellut. Omassa pätkässäni oli kaiken kukkuraksi kiinni merkillinen tupsu, joten se jäi sitten syömättä. Myös veri, joka kaadettiin kiehuvaan liemeen ja joka hyytyi könteiksi, oli ainakin Marian mielestä lievästi sanottuna epäilyttävää. Kaikkea pitää maistaa, ja ei se veri aivojen (ja sen ihmeellisen suolenpätkän) jälkeen oikein tuntunut missään. Lievästi raudalta maistuvaa tytinää, mausteena vahva ja vahvempi chili.

Taksia oli ravintolan ulkopuolelta liki mahdoton saada, ja me naiset jäimmekin odottelemaan sen jälkeen, kun ukot saivat oman taksinsa ja porhalsivat kohti Fortune Plazaa. Olympialaisten avajaiset ilmeisesti vaikuttivat siten, että taksit eivät ihan noin vaan ottaneetkaan kyytiin. Lopulta pääsimme itsekin kotinurkille, ja oluenhaun jälkeen painelimme 15. kerroksen lukaaliin. Avajaiset olivat melkoinen spektaakkeli, ja kaikki sujui kellontarkasti. Eri maiden urheilijoiden esiinmarssi tuntui kestävän loputtoman pitkään, mutta vihdoin oli aika sytyttää olympiatuli. Sitäkin juoksutettiin ties kuinka monen kiinalaisen urheilijan voimin pitkin stadionia, ja lopulta vuoden '84 kisoissa ansioitunut mies juoksi soihtu kourassa pitkin yläilmoja ja tuikkasi tulen siihen isoon soihtuun.

Nikke katseli avajaisia välillä silmäluomien läpi
nikke_nukkuu.jpg

Lauantaina oli ohjelmassa isoon Outlet-myymälään meno, ja kenkien metsästys. Kävi kuitenkin ilmi, että ainoassakaan kojussa ei ollut minun räpylääni sopivia popoja, kaikki oli järjestään kokoa 36-39. Vihoviimeisessä kojussa tosin oli tarjolla koon 42 sandaali, ja mietin jo että on tämäkin yksi tapa v-uilla länkkärille. Ensin tarjotaan aivan liian pieniä monoja, lopuksi eteen tuodaan kanootin kokoinen kenkä. Tämän jälkeen oli tarkoitus kävellä läheiseen urheiluliikkeeseen (paikallinen Budget Sport), mutta sitä ei tuntunut löytyvän millään. Turvauduimme yhteen sadan metrin välein istuskelevista olympialaisten vapaaehtoisista, joka kuitenkaan ei puhunut sanaakaan englantia. Soitto Lululle, joka selitti tädille mitä olimme etsimässä, ja täti osoitti sormella oikean suunnan. Täällä olisi hirveän paljon vaikeampaa olla, jos ei olisi ketään tulkkaamassa!

Oma pieni 76:n neliön lukaalini vaikuttaa ihan hirveän pieneltä verrattuna muiden huusholleihin. Lulu ja Nikke asuvat 156:n neliön kämpässä, ja Marialla on 130-neliöinen kämppä. Jälkimmäiseen kuuluu vielä siivooja, joten se on kun hotellissa asuisi. Itseäni harmittaa pikkuruisessa asunnossa ehkä eniten se, että ei ole erillistä makuuhuonetta. Tila on jaettu sohvan ja työpöydän avulla kahteen osaan, ja ratkaisu on sinällään ihan siisti ja toimii yksin asuessa...mutta entäs kun esimerkiksi Jussi tulee käymään? Vuorokausirytmit on kuitenkin sen verran erilaiset, että makuuhuone minne möykkä ei kuulu olisi ihan paikallaan. Ja hiukan kyrsii tietysti se, että täällä ei ollut yhtään mitään kun saavuin paikalle. Kalusteet oli, mutta esimerkiksi vessapaperi loisti poissaolollaan. Ja petauspatja, peitot, tyynyt, lakanat, kahvinkeitin(!!), purkinavaaja, astiat... Leivänpaahdin oli, mutta se käräyttää keittiön sulakkeen (ja minulta hihat!). Ja onnettoman surkea pölynimuri.

Elämä täällä on pikkuhiljaa asettunut uomiinsa, eikä kauheaa kulttuurishokkia enää tarvitse ihan joka päivä kokea. Suuri merkitys viihtymiselle on varmasti sillä, että täällä tosiaan on muitakin suomalaisia, ja Mariasta olen saanut oikein hyvän kaverin shoppailu- ja salireissuille. Lulu ja Nikke ovat myös korvaamattomat, ei vähintään sen takia että Lulu tulkkaa ja sanoo kaupassa mitä mikäkin merkillinen paketti pitää sisällään. Läheskään kaikessa kun ei täällä lue länkkärikirjaimin mitään, ja lihaa syömättömälle täällä voisi olla melko ankeat ajat ilman tulkkausapua.

Lulun ja Nikken ikkunasta otettu kuva. Central Parkin talot ovat vihreän kerrostalon takana.
koti.jpg

Ai niin. Katjan kommentissaan mainitsema suomalaisbaari nimeltä Take 5 on tuossa ihan kävelymatkan päässä. Olen siitä jo käpsytellyt muutaman kerran ohi, täytyy joku päivä uskaltautua sisään.

Pieni lisäys päivän tarinaan taas; Skype toimii täältä OK, mutta Jussi on muuttunut merkillisen näköiseksi sillä aikaa kun olen ollut reissussa:

skype.JPG