Tänään on Svenska dagen, ruotsalaisuuden päivä. Taidan juhlistaa asiaa juomalla illalla lasillisen Kasperin ystävällisesti tänne raahaamaa starkvinglöggiä.

Kotikaupungista kuuluu taas kummia. Wikeströmin kaunis talo puretaan nyt sitten, ja tilalle rakennetaan kuusikerroksinen laatikko. Jos talo olisi tehty puusta, olisi se mystisesti palanut maan tasalle heti, kun purkuluvasta nikotellaan. Nyt kivitalon ollessa kyseessä piti käväistä korkeimmassa hallinto-oikeudessa asti rähisemässä asiasta. Meidän Turku ry ei pärjää rahakasan päällä istuville, neliskanttista arkkitehtuuria rakastaville gryndereille, joten vuosidadan alussa tehty kaunis rakennus pistetään nyt sitten matalaksi. En ole lainkaan yllättynyt tästä, näinhän Turussa on aikaisemminkin tehty. Tämä yhdistettynä eläinhoitola-sekoiluun ja Nokian Turun konttorin sulkemiseen saa miettimään vakavasti sitä, kannattaako koko kaupungissa kohta enää asua. Turun Sanomien veppisivujen hakutoimintokin on niin onneton, että lueskelen kaupunkia koskevat (vanhemmat) jutut aivan muualta.

Oleskelua Kiinassa on vielä pari kuukautta jäljellä, ja nyt kyllä tuntuu jo siltä että voisin tulla kotiin. Se, että täällä oleskelun tietää päättyvän tammikuussa estää omalla tavallaan kotiutumisen. Kaikki tuntuu niin väliaikaiselta. Ja ikävä on tietysti kova, Jussi ja elukat ja kaverit ovat kotomaassa. Onneksi täällä kuitenkin on jonkun verran uusia tuttuja, joiden kanssa voi liikuskella. Ei tarvitse ihan orpona piruna palloilla. Aivan varmasti tulen ikävöimään täällä olemista ja etenkin Central Parkin asuinaluetta, mutta nyt tuntuu kovasti siltä että kotiin pitäisi päästä.

Ai niin, salilla oli taas lipokkaiden kanssa tilanne. Nyt olen oppinut lukitsemaan ulkokenkäni visusti pikkulokeroon, hakemaan oikean kokoiset lipokkaat ja lukitsemaan ne tarvittaessa pukukaappiin. Uima-altaalle ei kuitenkaan paljain jaloin tassutella, ja jätän popot yleensä pyyhkeen kanssa altaan reunalla olevan pöydän luo. Eihän niitä TÄÄLTÄ kukaan VOI pihistää, eihän? Väärin. Noustessani altaasta oli pyyhe kyllä jäljellä, mutta lipokkaat tiessään. Perkele.