Olin jo vajaa viikko sitten kirjoittelemassa protestipissa-vuodatusta otsikon "Nyt meni hermot" -alle, mutta onnistuin söheltämään koko tekstin bittitaivaaseen. Normaalisti kirjoitettu teksti on tallessa siten, että vaikka mitä tapahtuisi, on se kuitenkin copy-pastettavissa takaisin ihmisten ilmoille. No sen ainoan kerran kun varmistuksen varmistus jää tekemättä, häviää hengentuotos silmistä. Kirjoittaessa suututti, ja tekstin häviämisen jälkeen suututti niin että lenkillehän sitä oli lähdettävä. Tässä kuitenkin kyseisen kirjoituksen ydinasiat tiivistettynä:
- Protestipissan hajua on koitettu sohvatyynystä hävittää kaikenlaisten litkujen voimin.
- Litkuista sisuuntuneena oli protestoija suihkinut uudet annokset protestia tyynyyn sillä seurauksella, että odööri oli melkoinen
- Haju ei hävinnyt, kun tyynyä koitti uittaa etikkavedessä tyynynpäällinen päällä
- Tyynynpäällisen poisottaminen on hemmetin hankalaa.
- Paksun vaahtomuovimöykyn pesu + huuhtelu on sekä hankalaa että ärsyttävää
- Siivosin jossain tyynyn kanssa teluamisen välissä terraarion, jonka jälkeen Abe kiipesi alas ja sonti altaan viereen ison läjän. Tämä katkaisi kamelin selän!

Istuintyyny on nyt ollut saunassa kuivumassa monta päivää. Välillä on sauna ollut päällä, ja nyt näyttäisi vihdoin siltä että koko roska on kuiva. Nyt olisi taisteltava tyynynpäällinen vielä takaisin, saa nähdä mimmoinen raivari siitä seuraa...

Kiirastorstaina ajelin Pyhtäälle äidin luo, sillä pitkäperjantaina oli ne siskon synttärikemut mökillä. Ihmeen vähän ruuhkaa oli, mutta sen sijaan venäläisrekisterissä olevia autorekkoja oli riesaksi asti. Jokaisessa oli kyydissä hienoja volkkareita, ja suuntana itäraja. Ei liene iivanalla rahasta puutetta. Silloin kun itse sain ajokortin (joskus 1800-luvun puolella), oli venäläiskalusto lähinnä vipattavarenkainen lada -tyyppistä. Nykyään kaakkois-suomen teillä näkyvät koppiladat ovat järjestään suomalaisia, veli venäläinen ajelee hienoila uusilla citymaastureilla. Niin ne ajat vaan muuttuvat...

Siskon synttärit sujuivat puolipilvisessä ja koleassa kelissä. Miesväki oli onneksi väsännyt nuotion, jonka äärellä lämmitellä, ja loimulohien loimottelupaikan luona tuli suorastaan hiki. Ruokapuoli oli muutenkin loistavasti hoideltu, pakkanen vaan hiukan sotki kuvioita. Kinuskikakun päällinen tahtoi jäätyä, eikä kakusta saanut paloja enää ilman työkaluja irti...

loimulohi.JPG

suku.JPG

Koko äidinpuoleinen revohka oli paikalla, ja ääntä riitti. Juotavaakin riitti, jonka johdosta isoveljistä insinöörein lauleli rock-laulajan vapaapäivää, ja toinen (vähemmän insinööri) esitti lähtöä tehdessäni "uiva vaikeus" -performanssin. Harmitti lähteä kohti Turkua, mutta seuraavana päivänä oleva kissanäyttely piti hoitaa kunnialla. Myöhemmin kuulin, että lähdin kreivin aikaan. Kaksi veljistä aloitteli illan painimatsia pienellä leikkisällä väännöllä, mutta loppuillasta olikin tanner tömissyt ja äijää kaatunut. Ajomatkaa valaisi upea täysikuu ja tahditti radio Rockin ohjelmistossa ollut Jussi69:n juontama The night of the vampires. Välillä tuli melkein epätodellinen fiilis, kun porhalsin kuunvalossa tyhjiä teitä pitkin.

Anne kurvasi lauantaiaamuna ennen seitsemää pihaan, ja nakkasin Cissen kopan takapenkille. Heti alkumetreillä kävi selväksi, kuka on amatööri - Annen kissoilla oli kuljetusboksien päällä hienot päälliset, Cisse sai selvitä kopassa olevan huovan voimin... Näyttelypaikalla oli kyllä boksinpäällisiä myytävänä, mutta en takuulla pulita viittäkymppiä yhdestä hemmetin jättipussukasta! Lisää amatööripisteitä ropisi siitä, että olin unohtanut desinfiointiaineen kotiin. Ei saanut Cisse putipuhdasta häkkiä, mutta en usko että siellä mitään hillittömiä pöpöjä luuraili. Ensimmäinen näyttelypäivä kuitenkin, kukaan ei ollut edellisenä päivänä majaillut ja pärskinyt häkissä.

Cisse oli ihmeissään ja kauhuissaan, ja luikki häkissä pesän taakse piiloon. Koitin saada sitä katosta roikkuvaan hienoon varta vasten hankittuun pesään, mutta otus ei suostunut hievahtamaankaan, joten haahuilin ihmettelemässä muita elukoita ja näyttelyjärjestystä. Kävi ilmi, että tuomarimme arvostelee persialaiset ensin, joten Cisse oli itämaisten pentuluokan kisaajana ihan porukan häntäpäässä. Loputon odottelu alkoi, onneksi paikalla sentään oli tuttuja joiden kanssa höpötellä. Ja naapurihäkin kissojen omistajienkin kanssa tuli vaihdettua muutama sana. Edellisenä yönä olin nukkunut aivan äärimmäisen huonosti ja vähän, joten silmät seisoivat päässä, ja aivossa löi tyhjää.

Annen kissoilla oli eri tuomari, ja hän pääsi näyttämään omiaan paljon ennen meitä. Vihdoin oli meidän vuoromme, ja kauhistunut pieni sintti piti keplotella häkistä ulos ja tuomarin eteen. Cisse tarrasi minuun kaikin voimin, kun koitin venyttää sitä näyttelyasentoon, ja tokaisinkin tuomarille että tämä menee vähän näin kun ollaan molemmat ensimmäistä kertaa pappia kyydissä. Ruotsalaistuomari ottikin homman haltuunsa, ja nosti Cissen pöydälle. Sinttiparka oli aivan ihmeissään, ja könötteli matalakisuna minua tuijottaen.

Cissen veli Annen esittelemänä tuomaripöydällä
nayttelypekko.JPG

Olin ajatellut, että käymme näyttäytymässä tuomarille, joka antaa lausuntonsa ja homma jää meidän osaltamme siihen. Vielä mitä! Tuomari innostui kehumaan ja sanoi, että hän haluaa nähdä meidät jatkossa. Missä jatkossa? Nytkö mennään uimapukukierrokselle? Kävi ilmi, että tuomari valitsee muutaman kissan jatkokierrokselle, josta valitaan sen kategorian tuomarin paras (TP). TP:n voittanut pääsee sitten paneeliin kisaamaan kategorian parhaasta (KP). Cisse taas ulos häkistä ja tuomarin eteen, ja taas sama kohellus näyttelyasennon kanssa. Tuomari katsoi sohlauksen takia Cissen viimeisenä, ja antoi tuomionsa. Voitto tuli, ja paneelipaikka sitä myöten. Ruusukekin saatiin, hieno vaaleansininen kapistus. Jipii! Muita tuomaripöytiä oli korjailtu jo aikoja sitten paneelia varten pois, ja olimme vihoviimeinen porukka jota vielä arvosteltiin. Cisse pääsi takaisin häkkiin, ja innostui jostain syystä syömään hiekkalaatikostaan hiekkaa. Naureskelin naapurihäkin ihmisille, että miksei minulla voi olla järjenjuoksultaan normaalia kissaa. Toisaalta normaalius ei kuulu itämaisten luonteenpiirteisiin.

Anne oli hävinnyt kotonansa käymään, ja haahuilin hetken ympyrää metsästämässä ohjeita paneelipaikan suhteen. Mitä nyt pitää tehdä? Vai pitääkö tehdä mitään? Paneelin edessä kissaa ei esitellä itse, vaan assari hoitaa sen. Pitääkö kuitenkin katti roudata itse assarille, vai tullaanko sitä hakemaan? Vai häh. Paneeli aloitti kotikissoista, ja tuomarointi eteni pelottavalla vauhdilla kohti neloskategoriaa (=meitä). Apujoukot onneksi löytyivät, ja tahtikin hidastui kun kissojen määrä per kategoria kasvoi. Neloskategorian pentuluokka oli totuttuun tapaan vihoviimeinen arvosteltava, ja voiton paneelin edessä korjasi aivan pieni nelikuinen (kai) pentu. KP:n voittaneet saivat hienot pokaalit ja valkoiset "Best in Show" -ruusukkeet, meidän oli nyt tyytyminen siniseen EX1-palkintoon. Hetken harmitti, mutta loppujen lopuksi näyttely meni ensinkertalaisilta aivan loistavasti. Ennen näyttelyä en ollut uneksinutkaan että Cisse pääsisi uima- ja iltapukukierrokselle, mutta niin siellä vaan oltiin. Cisse oli lopulta jo aivan kypsä ramppaamiseen, ja halusi vain köllötellä häkissä rauhassa.

antakaaolla.JPG

Kotiin päästyäni olin aivan seis ja tööt. Konsultit haistelivat minua ja Cisseä, ja Remu varmaan suunnitteli uutta protestipissausta. "Sitä ollaan oltu vieraissa kissoissa" oli todennäköisesti konsulttien mielessä, ja näyttelykapineet nuuskittiin huolellisesti läpi. Sinänsä koko päivän tapahtuma tykötarpeineen ei ole uutta, onhan Porsche-klubin härinöissä tullut pyörittyä. Mukaan kannattaa varata tuolia ja kirjaa ja syötävää ja karkkia ja kameraa jaja... Ei se silti tarkoita sitä, etteivätkö näyttely/ratapäivät ole raskaita. Otin Cissen kunniaksi yhden siiderin, ja siirryin jo iltayhdeksän nurkilla sängylle jotta en aivan sohvalle simahtaisi.