Perjantaina oli Tornivaarojen 10-vuotisen avioliiton kunniaksi järjestetty kinkerit Tuusulassa, ja illan viileys yllätti ainakin minut. Puutarhabileissä kun oltiin, seisoskeli koko juhlaväki ulkosalla virvokkeita nauttien, ja mitä pidemmäs ilta eteni, sitä enemmän alkoi ihmisille ilmestyä vaatetta päälle. Itse ainakin palelin, mutta capreissa t-paidassa (ohuen takin alla) liikkunutta insinööriä ei vilu kuulemma vaivannut.

Bileistä selvittiin yllättävän vähin vaurioin (ei krapulaa, ja possukin kesti sinne ja takaisin ajamisen), ja lauantai meni torkkuessa ja herkkuja syödessä. Jussi tekaisi tonnikalasalaatin, mutta syötyäni terveellisesti sipsejä ja nannaa ei oikealle ruualle ollut mahassa enää tilaa. Ehkä hyvä niin.

Sunnuntaina peittojen alta kuului vaimea "sinuna en söisi sitä tonnikalasalaattia", ja kuulemma yö oli vietetty yrjöten. Kuumetta pukkasi, joka paikkaa särki ja mikään ei pysynyt sisällä. Tai jos pysyi, niin se tuli samantien toisesta päästä ulos. Herkkävatsaisia armahtaen en kerro yksityiskohtaisesti miltä pahoinvoivan insinöörin vessassakäynti kuulostaa. Mieleen tuli tietysti myös sikainfluenssan mahdollisuus, osa oireista kun sopii siihenkin. Oli miten oli, rahtasin kaupasta Gefilus-juomaa ja kanasoppaa, ja kävin vielä uudestaan hakemassa unohtamani jaffat ja vessapaperit.

Työterveyshuolto komensi karanteeniin, joten vietin maanantaipäivän kotitoimistolla. Ryystin kiinasta tuomaani teetä uudesta hienosta Eva Solo -kannusta ja rapsuttelin vuorotellen syliin tunkevaa Nemoa ja Cisseä. Remu on ottanut asiakseen Jussista huolehtimisen, ja pötköttelee joko viereisellä sohvalla tai potevan insinöörin vieressä. Jussi on siis perustanut itselleen sairaspedin olkkarin sohvalle, ja Remu on katsonut tehtäväkseen vahtikissana olemisen. Tai terapia-.

Jussi yrittää muumioitua

 

Kiinalainen kukkatee (ei ole mitenkään kytköksissä "kukkaan"!)

Cisse ei vieläkään ole kauhean hyvissä väleissä Remun kanssa. Herra mustasukkaisuus kun tuppaa loikkaamaan niskaan heti, jos jompikumpi laajarungoista saa hiukan huomiota. Jos sintti vaan oppisi olemaan aloittamatta painimista heti, kun pääsee lähitaisteluetäisyydelle, lievenisi Remunkin suhina varmasti. Nyt ollaan korvat luimussa ja tassu (silkkitassu sentään, ei kynsiä!) lyöntivalmiina heti, kun Cisse tulee puolta metriä lähemmäs. Leikkikaveria ei Cissellä ihmisten lisäksi siis oikein ole, mikä on sinänsä harmi. Cisse kääntyy siis ihmisten puoleen, ja joko kanniskelee pöllöleluaan tai istuu sen vieressä esittämässä vaatimuksiaan. Iltaisin onkin usein metsästys käynnissä, kun ihminen juoksee lelun kanssa karkuun ja Cisse loikkii seiniä pitkin perässä. Muutama vuosi sitten teloin olkapääni vastaavalla tavalla Remun kanssa leikkiessä, mikähän ruumiinosa mahtaa seuraavaksi siis olla paketissa...