Elämäni kauheimman lentomatkan ja ilmeisen varttikahjon bussikuskin jäljiltä olin kotona. Väsyneenä, ryytyneenä ja ihmetellen vesisadetta ja pimeyttä. Kauhistuksen kanahäkki, täällähän on oikeasti ihan kauhean ja älyttömän pimiää. Kuuntelin päässä soivaa Kotiteollisuuden biisiä, palloilin jetlagisena zombiena hetken ja painelin lopulta Cissen riemuksi aikaisin pehkuihin. Niin, ja pirun kylmäkin täällä on, vaikka kuulemma nyt on vuodenaikaan nähden lämmintä eikä nastarenkaille vielä ole mitään käyttöä.

"Tämä ruumis jäätyy pystyyn
kuolema silmäni sulkee, edessäni kulkee
ilkkuen, nauraen, pilkaten minua

Tänään on pimeää
Huomenna on pimeämpää"

Jetlag-zombie nautiskeli viikonloppuna saunasta, ja mietiskelin lauteilla lojuessani omiani. Tavallaan pidän marraskuun pimeydestä ja siitä, miten tähän aikaan vuodesta on aika polttaa kynttilöitä, rauhoittua ja tehdä itsensä kanssa vuoden välitilinpäätös. Mitä on tehty, mihin on tultu. Oma henkinen taseeni on minun ja itseni välinen asia ja siitä ei julkiseen blogiin ilmesty sanaakaan, tästä ei tule mitään "v-u kun ukkokaan ei tajuu mua" -vuodatusta...

Tiistaina käväisin Katjan luona morjestamassa famiglia Nymanin pikkumiestä. Nimeksi oli tullut Lucas Kristian, ja herra vauvaherra vaikutti olevan kerrassaan hilpeä tapaus. Työlistalla ovat ihmistaimen tehtävät, eli syöminen, nukkuminen ja kasvaminen. Alku oli keuhkokuumeineen ja teho-osastoineen ilmeisesti niin rankka, että nyt kiitos seisoo. Mitään yöhuutoja ja melskaamisia ei kuulemma ole, vaan nukkumaanmeno ja kaikki sujuu aivan mallikkaasti. Eikä tyyppi edes muiden samanikäisten tapaan pärähtänyt itkuun monster-Annin syliin joutuessaan! Kaikesta tästä tuli mieleen Dave Lindholmin biisi Pieni ja hento ote.

"Olemisen riemu ei ravistele olkapäitä
Runoilijan kehto ei ole ruusuista tehty koskaan
Hiljaisuuden huntu ei milloinkaan petä kuulijaa
Mikä nämä yhdistää? Rakkaus suureen elämään

Pieni ja hento ote ihmisestä kiinni
Aivan sama tunne kuin koskettava tuuli
Pieni ja hento ote - siinä kaikki"

Uni voi iskeä myös kahvipöydässä
lucas.jpg

Golfin mittariin on tällä viikolla kertynyt noin 1200 km. Olin keskiviikosta perjantaihin kurssilla Espoossa, ja siitähän (Tku-Salo -välin lisäksi) niitä kilometrejä tulee. En muistanutkaan miten rassaavaa pimeässä ja sateessa on ajella, ja Muurla-Lohja -välinen ykköstien pätkä on edelleen aivan vihoviimeinen. Uuden moottoritien piti avautua nyt lauantaina, mutta siellä tehdään jotain telematiikkatestejä ja koko roska avautuu joskus aikojen päästä. On kyllä jo aikakin saada onnettoman kaksikaistaisen mutkapätkän tilalle kunnon väylä. Kaikenlaisia jännäreitä, kaahareita ja ennenkaikkea rekkoja tuli nähtyä tuon 1200:n kilometrin aikana. Polvi ilmeisesti ärtyi paikallaan istumisesta, ja sitä särkee taas. Liiku, ja koipeen koskee. Istu persiilläsi, ja siihen koskee. Tulisikohan UFO vaihtamaan vähän lisää varaosia?

Kotona komensin Roomban siivoamaan Jussin huonetta, ja sanomistahan siitä tuli. Vehje päästi pontevan aloitus-tiluliin ja rymisteli villakoirien kimppuun törmäillen kaikenlaiseen huoneessa olevaan. Lopulta huoneesta kuitenkin kuului onneton dyydää ja rakkine seisoi keskellä huonetta. Roboimuri oli yrittänyt syödä laturin huonoin tuloksin.

Tulkka appu!
roomba_pulassa.jpg