Vauva on nyt kymmenen päivän ikäinen, ja kotona elämä alkaa asettua aloilleen...toivottavasti. Vuodeosastolla pidettiin yksi ylimääräinen päivä, kun maitoa ei oikein tahtonut tulla, mutta tilanne korjautui kyllä oikein ryminällä. Voi ristus sentään, miten keuhkonpäälliset voivatkin elää omaa elämäänsä! Keskiviikkoillan epätoivon tunneista siirryttiin torstaina aamusta täysin päinvastaisiin tunnelmiin kun kävi ilmi, että paino on noussut raketin lailla ja päästään sinä päivänä kotiin.

Pari ekaa päivää menikin jatkuvasti imettäessä, ja jouluaaton ja -päivän välinen yö huutoa kuunnellessa. Vasta myöhemmin hoksasin, että vauvoilla on alkupäivinä pari tehoimupäivää, jolloin maidontuottajalta tilataan lisää sitä evästä. Jatkuva syöminen johti tietysti hillittömiin vatsanväänteisiin ja maailmanlopun megakakkaan. Sitä liisteriä oli vaipan täydeltä, selkää myöten! Joulurauhasta ei tässä huushollissa ollut tietoakaan, ja lievä paniikkimieliala valtasi alaa. Kummitäti-Annikan neuvoilla onneksi pärjättiin (lämmin kaurapussi mahan päälle, jalkojen vetkuttelua jotta paha ilma poistuu mahasta), ja parin yön valvomisesta selvittiin hengissä.

Kissat ovat ottaneet tilanteen harvinaisen lungisti. Arvelimme etukäteen, että Cisse muuttaa pysyvästi saunaan pikku palosireenin saavuttua. Hän kun pelkää kaikkia vieraita, ja etenkin pieniä sellaisia. Vielä mitä, tyyppi leikkii tyytyväisenä sängyllä, vaikka vauva huutaa vieressä! Minkäänlaista vierastusta ei ole nähty, päin vastoin. Molemmat kissat ignoroivat nukkuvan vauvan täysin, ja ovat hitusen mustasukkaisia silloin, kun hän syö tai on muuten vaan sylissä paijattavana. Ja kumpikin tunkee syliin välittömästi, kun se vapautuu vauvan jäljiltä :-) 

3,5kg painava Cisse näyttää jättiläiseltä suunnilleen samanpainoisen vauvan vieressä

 

Jussi-isi on myös ottanut tilanteen hienosti haltuunsa. Joulupäivänä tulin kirjaimellisesti ulospotkituksi, kun komennettiin lenkille. Olin päivällä hiukan marissut mökkihöperyyttä ja tunkkaista oloa. Kun vauva oli iltapäivällä saatu jokseenkin tainnutetuksi, kävi käsky painua lenkille. "Meillä on safkaa jääkaapissa (olin lypsänyt maitoa varastoon), kyllä me pärjätään" -saatesanoilla jätin Jussin puolinukuksissa kitisevän vauvan kanssa kotiin, ja tein pienen kävelylenkin. Vauva on myös useamman kerran tullut lapsikaappauksen uhriksi, kun isi ilmoittaa että nyt on minun vuoro, mutsi on saanut nyt räplätä vauvaa ihan tarpeeksi. Ja hyvä niin, olisi kamalaa jos isi ei osaisi.

Joulupukissa on jotain tuttua...

 

Arki alkaa pikkuhiljaa (toivottavasti) asettua uomiinsa. Vauva nukkuu öisin useamman tunnin putkeen, ja aamuyöstä yleensä on pitempi syöttöhetki. Päivällä on aamuyhdeksästä noin yhteen pitempi syömä- ja seurusteluhetki, ja muuten syötöt menevät noin kolmen tunnin välein. Toivottavasti homma jatkuu samaa rataa, ja mahavalitukset olisivat historiaa.