Nimibileet oli viime lauantaina, ja apinasta/tylleröstä/pätkästä/vauvasta voi nyt puhua hänen oikealla nimellään. Sairaalaan annettiin Johanna-nimi joka oli olevinaan se lopullinen, mutta uusi tulokas ei sitten ollutkaan Johannan näköinen. Ja Kaarina kulkee meillä suvussa, joten toista nimeä ei tarvinnut kauheasti edes miettiä.

Nimijuhlat pidettiin Jussin lapsuudenkodissa Veikkolassa, ja ennakko-odotuksista poiketen osanottajamäärä ei ollutkaan niin hurjan suuri, mitä olisi voinut kuvitella. Itselläni kun on sisko- ja velipuolia seitsemän kappaletta, olisi kaikkien paikalletulo tarkoittanut aikamoista hulabaloota. Työt, flunssat ja reissut vähensivät sisarusten määrää radikaalisti, eikä homma mennyt ihan hulinaksi. Kaikki sujui varsin jouhevasti, mitä nyt allekirjoittanut ei ole aiemmin toiminut nimijuhlien seremoniamestarina ja unohti puolet, mitä piti sanoa. Asia kuitenkin tuli selväksi, ja suvun uusimmalla jäsenellä on nyt nimi. Julia taisi olla hiukan vieraskorea - ainoa huuto kuultiin siinä vaiheessa, kun nilkat kastettiin mökkijärveltä tuotuun veteen.

Anoppi oli koristellut talon teemavärein, ja hoitanut pöydän täyteen herkkuja. Muuta ei oikeastaan itse tarvinnut tehdä kun leipoa ristiäiskakku, ja tämä ei ollutkaan dementikolle sopivaa puuhaa. Torstaina piti tehdä kakkupohja, ja niinkin olennaiset ainekset kun voi ja sokeri loistivat poissaolollaan. Ja ulkona oli hirmuinen loskakeli, eikä kaupungin aura-autoja ollut taas hetkeen näkynyt. Itsepäinen leipuri lykkäsi sitten vauvan vankkureihin ja lähti kohti reilun kilsan päässä olevaa kauppaa, ja kiroili koko matkan sinne ja takaisin. Oli oikeasti melko hikinen etappi! Lopussa kiitos onneksi seisoi, ja kakkua kiiteltiin kovasti. Kai se nyt on hyvää, kun sokeria, suklaata ja voita on ns. koko rahan edestä! Jussi teki kakkuun sokerimassasta tennarit, ja päälle kirjoitettiin punk-henkisesti YYKAAKOONEE. Biisithän useimmiten alkaa tällä huudahduksella :-) 

 

Kakun koristelussa tarvittiin mm. pinsettejä

 

Joko saa maistaa!?

 

Kotiolossa on koliikkipullojen myötä tapahtunut pientä parantumista. Enää ei mahaa huudeta niin paljoa ja niin raivokkaasti kun aiemmin. Kerran päivässä on yleensä jonkunlainen huuto-pieru -hässäkkä, mutta paljon lyhyempi kun aiemmin. Pitää varmaan koputtaa puuta... Vielä kun Julia oppisi nukkumaan öisin enemmän kuin kolme tuntia kerrallaan, olisi elämä aika auvoisaa.

 

Iloinen pikku punkkari

 

Määki tahdon leikkiä riikinkukkolelulla!

 

Viime yö meni sivumennen sanoen aivan pipariksi, johtuen Julian mahakellon lisäksi kissoista. Olin jättänyt fleece-takkini kuvassa olevan aakkoshässäkän päälle, ja sohvalta yösyötön alta ajettu Remu päätti ottaa sen protestinsa kohteeksi. Tyyppi kyykki takin päällä, katsoi minuun ja lorotti menemään! Jumalaade! Vielä kun Julia kitisi, söi, puklasi, kitisi ja söi noin aamuviidestä lähtien, on nyt hiukan unihiekkaa silmissä.