Keli oli mukavan keväinen, joten olimme Annikan kanssa sopineet menevämme Kurjenrahkalle vaeltelemaan. Pukkipalon reitti on tallusteltu aiemminkin, ja se on noin kahdeksan kilsan mittaisena oikein sopiva. Huristelimme Rantaniityn pysäköintialueelle, ja lähdimme eväsreppujen kanssa matkaan. Tallustelu sujui joutuisasti, ja teimme pienen mutkan Paltanvuoren päälle. Kiipeäminen sinne otti jalkalihasten päälle, eikä maisema nyt niin hieno ollut. Kaataisivat parit puut siitä edestä pois... Takaniitunvuorella virittelimme notskin, käristimme makkaraa ja juttelimme koiran kanssa vaeltamaan lähteneen miehen kanssa. Hän mainitsi alueella joskus nähdyn ukkometson, mutta tähän ei siinä vaiheessa kiinnitetty sen enempää huomiota. Jatkoimme matkaa, ja vastaan tuli pari sauvakävelijää. Ja hetken päästä kuului tutunkuuloista mekastusta. No kukas se siellä!

Herra metsoherra kaklatti ja suhisi touhukkaana, ja vaihdoin kameraan paparazzi-putken. Räpsin muutamia kuvia sen kummemmin valotusaikoja tai aukkoja miettimättä (tuloksena ylivalottuneita kuvia...), ja hetken päästä olimme jo sen verran liki että taas oli putkenvaihdon paikka. Annika, joka piteli kameralaukkua totesi tässä vaiheessa "jospas minä laittaisin tän kameralaukun nyt kiinni, jos tulee vaikka kiire", ja toden totta, hetken päästä lähti äkäinen metso painelemaan kohti. Kaula pitkänä, siivet ojossa ja hullunkiilto silmissä kohti juoksevan ison linnun kanssa ei huvita ottaa matsia, joten meillä oli mahanalus jalkoja täynnä. Ja se otus säntäsi kohti pelottavalla vauhdilla. Vaelluskengät jalassa pääsee  metsässä yllättävän lujaa, tuli huomattua.

Reitti meni siinä kohdassa suon ja pienen kallionyppylän välissä, ja tätä väliä vartioi edelleen kaklattava ja kaula pitkänä eestaas tepasteleva metso. Yritimme koukata, isotella männynoksien kanssa, huutaa ja näyttää rumia ilmeitä, mutta metsoherra ei paljoa meistä välittänyt. Päinvastoin, näytti siltä että kohta otetaan taas pieni spurtti. Eihän siinä muu auttanut kun vetäytyä miettimään kartta kourassa, että mitäs nyt tehrään. Onneksi reitti teki mutkan ja pienen, mutta hikisen umpihangessa kiipeilyn jälkeen olimme turvallisesti ohittaneet sen pätkän, jota kiukkuinen kanalintu piti hallussaan. Jalkalihakset leipää huutaen ja pumppu hakaten pidimme pienen juomatauon, ja jatkoimme kohti parkkipaikkaa. Ja naureskelimme, että karhun tai suden kohtaaminen ei tuntuisi enää missään tuon äkäpussin jälkeen.

 

Herra Metso

 

Annika yrittää isotella metsolle männynoksan ja kameralaukun avulla

 

Bring it on!

 

Oikeastaan kävi vähän sääliksi tuota metsoa. Soidinmenojen aikana pitäisi olla muita metsoherroja, joiden kanssa rähistä koppeloiden suosiosta, mutta niitä muita herroja ei vaan enää ole. Paremman puutteessa käydään sitten ihmisten, autojen ja vaikka turhan paljon toiselta metsolta näyttävien kivien kimppuun.