Päivä lähti menemään ansiokkaasti pieleen heti aamusta. Tarkoitus oli lähteä Porschella töihin, ja vieläpä kuskata sillä Katjan vauvalle uusi turvakaukalo (hillittömässä pahvilaatikossa). Ovesta ulos pahvilaatikkoa kantaen, possun laari auki ja laatikko sinne, ja ovet auki. Ovet auki. Ovi ouppen nyt, s-na! Keskuslukitus ei inahtanutkaan, ja kuskin ovesta on turha yrittää avaimella sisään, siinä kun ei ole lukkopesää. Rähjäsin aikani ja totesin, että en takuulla ala kömpiä pikkuruisessa kabiinissa vaihdekeppien ja keskikonsoleiden yli. Siinä olisi kuitenkin käynyt niin, että jotain hajoaa, saan rimppakinttuni kiilattua jotenkin jumiin hankalaan asentoon ja naapurit nauravat itsensä tärviölle. Golfin avaimet sisältä kouraan, pahvilaatikko pois laarista ja suunta kohti Golfia. Joka oli kaiken kukkuraksi tienposkessa parkissa, kun ei pihasta löytynyt parkkipaikkaa. Räyh.
 
Työpaikalle päästyäni (ja hankalan pahvilaatikon 3. kerrokseen taiteiltuani) katsoin sähköpostit. Henkilöstöhallinnon humanisti on omin lupinensa poistanut viimeisimmän päivystysviikon ylityötunneista (siis niistä, jotka pomo jo on hyväksynyt) 16 tuntia. No kiitos nyt vaan aivan perhanasti! Töissä tuntui muutenkin siltä, että kaikki hajoaa käsiin ja mikään ei mene niinkun on suunniteltu. Valmista pitäisi olla jo, mutta taas meidän hienosti väsäämät ratkaisut repsottaa jostain suunnasta. Kaiken kukkuraksi asialle piti laittaa intialainen koodaaja, joka jotenkin lennossa haali pari lisäinkkaria ongelmaa ihmettelemään.

Kesken päivän piti käydä Salon keskustan Suomalaisessa Kirjakaupassa noutamassa sieltä eilen varaamani opus. Parkkipaikka löytyi näppärästi miltei parkkihallin oven vierestä, ja tallustelin tyytyväisenä kohti paikallista kauppakeskusta. Rullarappusten vieressä oli opastintaulu, joka kyllä ilmoitti punaisen kukkasen tarkoittavan "olet tässä", mutta kauppakeskuksen pohjakaavasta oli turha mitään kukkasia etsiä. "Ei tämä nyt niin iso paikka ole", joten painelin toiseen kerrokseen, ja siinähän se kirjakauppa olikin. Ja toinen samanlainen melkein vieressä. Kovia lukemaan nämä Salolaiset, mietin, ja talsin sisään. Kuten kuvitella saattaa, oli opus siinä toisessa kaupassa. Matkan varrella oli jokin kuolleen meren mudasta (tai jostain) tehtyjä ihonhoitotuotteita myyvä putiikki, johon haettiin ovessa olevan lapun mukan "Suomen ja Englannin Kielen Taitoisia myyjiä". Suomea osaavista on näköjään ainakin huutava pula.

Parkkihallista poistuminen sujui hämmennyksen sormi ihmetyksen suussa. Seurailin Volvoa, joka näytti tietävän mihin pitää ajaa, sillä Ulos-kyltit tuntuivat osoittelevan mihin sattuu. Puoli kerrosta ylöspäin, pienestä lävestä toiselle puolelle, alaspäin, tulosuuntaan, toisesta mikroskooppisesta kolosta alaspäin jne. Ilmeisesti Volvo-kuski oli paikallisia, joten löysin itseni kadulta matkalla takaisin kohti rakasta toimistoa. Sama tango delirium jatkui työrintamalla, joten häippäsin "jo" neljältä kohti kotia. Täällä oli vastassa murkinaansa dissaavat kissat (mitä vikaa lihaterriinissä!), ja terraariossa toiset joille ei eväs maita. Abe teki ilmeisesti empiiristä testiä aiheesta "kumpi maistuu paremmalta - terraarion matto vai Jussin tekemä salaatti". Mielenkiinnolla odotan mitä ilta tuokaan tullessaan. Pitäisi ehken hiukan siivota, jos huomenna tulee grillivieraita...