Toissaviikonlopun jäljiltä oli peitto pesty, lakanat vaihdettu ja kaikki oli buenosti. Mitä nyt  Jussi mekasti flunssaisena la-su -yönä sen verran, että siirryin suosiolla työhuoneen sohvalle nukkumaan. Aamulla heräsin siihen, että Cisse riehui jalkopäässä ja Nemo vaati komentoäänellä murkinaa, ja raahasin siinä sitten petivaatteita takaisin makkariin. Unenpöpperössä havaitsin käden osuvaan märkään kohtaan peitossa, ja muutaman sekunnin prosessoinnin jälkeen tajusin, että pissaahan siinä on. Työhuoneen sohva on levitettynä sopivan leveä, mutta en jaksanut keskellä yötä taistella sitä auki. Sen johdosta osa peitosta (ja välillä toinen koipi) roikkui lattialla, ja sehän oli mitä parhain kohde pienelle protestille. Onneksi ei kinttuni päälle sentään pissitty. Tai harmi, siinä olisi kusiluntti jäänyt samantien kiinni.

Peitto kuivi pesukoneen jäljiltä ripeästi saunassa, ja sain sen taas käyttööni illalla. Tällä kertaa yö sujui samassa tilassa mekkaloivan insinöörin kanssa (hammasta purren, tosin), mutta tämäkään ei protestoivalle katille kelvannut. Tällä kertaa uhrina oli päiväpeitto, joka riippui sängynpäädystä siten, että osa siitä oli maassa. No, kotitoimistopäivä on mitä mainioin aika pestä pyykkiä...

Äsken kävin hakemassa päiväpeitottoman sängyn päälle nakkaamani verkkaritakin, ja kas kummaa! Se oli kostea! Huumori loppuu justiisa nyt, ja mielessä pyörii entistä vahvemmin sana "rukkaset". Perkeleen rustokallot, mikä hitto nyt rassaa niin että pitää ympäriinsä suihkia! Nyt ei ole edes maaliskuu, eikä se muutenkaan noihin konsultteihin juurikaan vaikuta. Pyykkikone joutuu nyt ylitöihin, on meinaan peittoa ja lakanaa jonottamassa pesuun pääsyä. Eniten tietysti ärsyttää se, kun ei tiedä kuka kolmesta on syypää pissarumbaan. Vai kaikkiko ne, vuorotellen...