Kylppärin lattialämmitys on tänäkin talvena Cissen mielestä maailman paras asia, ja pötköttelymökkien sisällä on hyvä maata lataamassa akkuja. Toinen mökeistä etsii ilmeisesti vielä omaa feng shui -paikkaansa, ja kokeileva sisustaja esitteleekin päivittäin erilaisia päiväuniasentoja. Kameraan on tarttunut kyljelleen kaadettu mökki, ja hiukan eksoottisempi, "down under" -tyyppinen ratkaisu. 

Eilen kissat yllättivät positiivisesti painimalla! Tähän mennessä Remu on kieltäytynyt kaikenlaisista paini- ja härkkimäleikeistä ehkä sen takia, että Cisse hyökkää yleensä kiinni Remun takalistoon. Ihmisetkään eivät saa tähän ruumiinosaan koskea, puhumattakaan sitten että sintti siellä roikkuisi... Nyt kuitenkin Cisse hyökkäsi sen terävämmän pään kimppuun, ja Remu intoutui ihan oikeasti hiukan painimaan. Ja lähti vieläpä perään, kun Cisse ADHD-kohtauksen kourissa säntäsi satunnaisesti valittuun suuntaan. Kyllä se vanha herrakin näköjään vielä jaksaa yllättää.

Vauva on saanut reilusti uus-vanhoja vaatteita, ja kaappi pursuaa kohta yli. Pienimpiä sai taas siivota pois, ja pienimmät vaipatkaan eivät ole enää pariin viikkoon ajaneet asiaansa. Lisäksi lapsukainen on tietämättään jo orjuutettu - vankkurit saivat toimia iguaanien loisteputkien kuljetusvälineenä. Mahtoi ihmisillä olla hauskaa, kun lykkäsin vaunuja umpihangessa, koittaen olla särkemättä 120 cm pitkiä hauraita lamppuja.

Yöt ovat sujuneet rauhallisesti kahden heräämisen taktiikalla. Noin kolmen ja viiden maissa tapahtuva syöttö on yleensä nopeasti hoidettu, ja lapsonen jatkaa tyytyväisenä uniaan. Täytyypä koputtaa puuta... Pientä mahavaivaa on vielä, eikä niitä röyhtäisyjä aina vaan tule, ainakaan säädyllisessä ajassa. Pieruja sen sijaan tulee, huudon kera. Sunnuntaina "fammun" luona käydessä näytettiin kaikki parhaat puolet - huutoa ja hirveää haisua. Korvikkeessa on nyt siirrytty Tuttelista takaisin NANiin, ja seuraavaksi remonttiin menee kai äidin ruokavalio. Kahvi on jo jäänyt pois (tosin eilen heittäydyin holtittomaksi ja join kupillisen, kun Katja ja lapsoset kävivät kylässä), ja suklaa lienee seuraavana listalla (sitäkin tuli eilen syötyä, edellämainitusta syystä). Ruisleipä, omenat ja sipuli (eli kaikki herkut) onkin jo kiellettyjen listalla.

Tyllerön työnimi oli "apina", ja viimeisen vuorokauden käytöksen myötä Jussi lisäsi nimeen etuliitteen "napina". Eilen oli hillitön vatsanväänne, ja "pruttaa" ja huutoa riitti.Tytön voisi kohta julistaa biologisen sodankäynnin aseeksi. Sori nyt vaan, mutta taidetaan unohtaa se J-kirjain ja siirtyä H:hon. Hajuherne Alanärä! Vanhempien taistelussa pahaa pruttaa vastaan on varmaankin seuraavana maitohappobakteerit. Itse syön jo moisia, mutta lapsonen on saanut pärjätä tähän asti ilman. Ja tietysti se röyhtäisy olisi hyvä saada aina aikaiseksi...Huutojen, syömisen, nukkumisen ja huitomisen välissä ollaan seurailtu Fakta-kanavalta muun muuassa ohjelmaa rantavahtien työstä. Mikä olisi parempi tapa viettää päivää kun tiirailla vähissä vaatteissa kirmaavia ruskettuneita miehiä.

Tiistaina oli treffit lastenlääkärin kanssa, ja tyllerö punnittiin ja mitattiin. Kaikesta hermoilusta huolimatta on painoa tullut melkein kilo lisää! Ja pituuttakin kokonainen sentti! Strategiset mitat olivat 55 cm ja 4200 g. Tästä riemastuneena pari yötä nukuttiinkin ihan hyvin. Jussi jää yleensä iltaisin sammuttamaan vauvaa, ja itse painun pehkuihin. Noin viiden tunnin häiriötön yöuni oli aivan luksusta. Luksusta on myös se, että sain eilen painella kaupoille ihan rauhassa. Tyllerön saavutettua yhden kuukauden iän ostin hänelle ensimmäisen mekon. Mustan!

Aika on mennyt nopeasti ja hitaasti yhtä aikaa. Alun kaaokseen ja hässäköintiin verrattuna tilanne on nyt erittäin rauhallinen. Satunnaisesta mahanvääntelystä ja hajuhaitoista huolimatta meillä on melko helppo lapsi - ei koliikkia, nukahtaminen tapahtuu suht helposti, ja uni ei häiriinny vaikka taivas tipahtaisi niskaan. Oikeasti, unenlahjat on selvästi peritty iskältä. Yöheräämisetkin ovat sujuneet suhteellisen jouhevasti, lapselle tissi suuhun ja loput pullosta. Ja koska naiset ovat kykeneväisiä moniajoon, voi hellyydenkipeää kissaa rapsutella siinä samalla kun imettää ja surffaa puhelimella netissä.

Maidontuottajan ominaisuudessa olin huolestunut, kun imetys ei vaan ota onnistuakseen. Ja käsipumpulla lypsäminen on harvinaisen kypsää touhua, eikä se ainakaan lisää sitä maidon määrää. Paras tapa saada tuotanto vauhtiin on tehdä tilaus, ja se onnistuu vauvalta paremmin kuin muoviselta pumppuhärveliltä. Googleilemalla löytyi Mammakeidas -niminen paikka, jossa toimii imetystukiryhmä. Sinne siis! 

Mammakeidas on samassa talossa ja rapussa kun mistä kävin hakemassa huuto.netistä huutamani pinnasängyn. Eli tuossa alle kilometrin päässä, juuri sopiva matka jotta vauva ehtii nukahtaa vankkureihin. Paikan päällä marssin sisään, esittelin itseni ja kerroin että homma ei toimi, ja istahdin odottelemaan vauvan heräämistä. Paikalla oli jokunen äiti vauvansa kanssa, ja tunnelma oli melko leppoisa. Huoneessa oli sohvia ja nojatuoleja, ja yleensä helposti ruoka-aikoihin (joka siis oli käsillä) heräävä tyttö veteli tyytyväisenä sikeitä sylissä. Imettäähän tässä piti, ja saada samalla neuvoja asennoista ja otteista, eikä nukkua! 

Tiloissa toimii myös perhekahvila, ja kahvilan porukalla oli kaikenikäisiä taaperoita matkassaan. Meininki oli välillä kuin sirkuksessa, ja vauvakin heräsi vihdoin. Sain hiukan vahvistusta omille ajatuksilleni (imetystä, tuttipullosta korviketta perään niin paljon kun uppoaa), ja syötin tyytyväisenä pikku piraijan. Ilmeisesti suuvärkki on kasvanut jo sen verran, että tyyppi saa oikein kunnon otteen tissistä. Rokkenrol, kyllä tää tästä! 

Yö menikin puolihorroksessa imettäessä ja pullosta syöttäessä. Tyllerö ei selkeästi tykkää olla yksin, ja nukahtikin tyytyväisenä sängylle mutsin viereen. Omaan sänkyyn siirtäminen sai aikaan kitinää ja kärinää, joten lopulta nukuimme melkein koko yön sopuisasti vierekkäin. Cissekin pysäköi itsensä jossain vaiheessa polvitaipeeseen, ja rajoitti liikkumista entisestään.

Hyviin pöytätapoihin kuuluu röyhtäisy ruuan päälle, mutta "burppa" loistaa poissaolollaan. Ja mahassa oleva ilma aiheuttaa tietysti kauhean huudon ja lopulta massiivisia pieruja. Olen koittanut sanoa, että "fina damer fiser inte", mutta tätä ei oteta kuuleviin korviin lainkaan. Hevisauruksen rupu-rupu mörkö -biisi sopii tämänhetkiseen tilanteeseen kuin nenä päähän. Puoliunessa ja puolivaloilla muutenkin kulkeva vanhempi ja yön pikkutuntien röyhtäytys on antanut aiheen monenmoiseen pilapiirrokseen, enkä enää yhtään ihmettele miksi.

Vauva tuntuu kasvavan vauhdilla (nyt, kun ruokahuolto on saatu kuntoon), ja piirteet selkiytyvät aina vaan enemmän. Tähän mennessä on löydetty minun leuka ja Jussin huulet ja elättelen toivoa, että myös silmistä löytyisi isiä. Jussilla kun on suuret ruskeat silmät, verrattuna meikäläisen epämääräisen vihertäviin ja kaiken kukkuraksi rillejä vaativiin näköelimiin. Pienimpiä vaatteitakin sai jo siivota pois kaapista. Koon 50 pään yli pujotettavat bodyt eivät nyt vaan enää mene ylle ilman huutoa ja ähinää, joten parasta vaan siirtyä numeroa suurempiin riepuihin.

Synnärillä lastenhoitajakin totesi, että onpa vauvalla oikein vaan palava katse. Pätkä kun katseli tuimana hoitopöydältä äidin tupeloidessa potkareita ylle. Olin jo aiemmin saanut oman osani pahasta silmästä, rinnalla ollessa kun silmät skannasivat ympäristöä hyvinkin tarkasti. Päässä soi Metallican Seek and destroy -biisi, se kiukkuisen oloinen ympäristön hahmotus kun oli etenkin öiseen aikaan melkein pelottavan näköistä. "Scanning the scnene in the city tonight. Looking for you to start up the fight" lauletaan siinä rallissa, ja kuin tilauksesta kyseinen biisi alkoi soida radiosta kun lähdimme laitokselta kotia kohti. Toinen tilanteeseen sopiva olisi ollut Motörheadin Iron fist. "You know me, evil eye. You know me, prepare to die".

Anna ruokaa tai tulee pataan! 

Osaa hän kyllä näyttää muitakin ilmeitä kuin kiukkuista kulmat kurtussa -tyyppistä. Nimen pitäisi perinteiden mukaan alkaa J-kirjaimella, ja Justiina Alanärä sopisi tietysti pikku äkäpussille...mutta jos ei kuitenkaan :-) 

Ulkona nukutus ei alkuvaiheessa ole ollut ohjelmistossa. Lähinnä sen takia, että tytölle olisi saanut saman tien laittaa nimeksi Maija, ja sukunimeksi Poppanen. Täällä olisi lennelty pitkin Turkua ei suinkaan sateenvarjon, vaan Teutonian vaunujen avulla. Myrskypuhureiden laannuttua on ulkoiltu, ja käyty ihan itse siellä kaupassa! Eilen oli kaikkien riemuksi maa muuttunut valkoiseksi, eikä kärrylenkkiä enää tarvinnut suorittaa lätäköitä väistellen. Mahtava voittajafiilis tuli siitä, kun sain ihan itse haettua vauvalle ja aikuisille ruokaa, ja vielä tehtyä ihan reippaan hikilenkin siinä samalla. Reppu täynnä maitoa ja murkinaa lykkäsin vankkureita ylämäkeen tyytyväisenä siitä, että voi hengästyä ilman supisteluja. Jipii! 

Ero perjantain ja lauantain väliseen keliin oli huomattava

Reilun kymmenen asteen pakkanen piti huolen siitä, että tänään ei vaunuiltu eikä nukuttu ulkosalla. Sen sijaan vauvan ensimmäinen lätkämatsi oli Jesse-serkun joukkueen vierasottelu TPS:ää vastaan. E-junnujen matsi oli sen verran vauhdikasta katsottavaa, että itse Mertarantakin olisi varmasti intoutunut hillittömään verbaalitykitykseen. Välillä piti hiukan kitistä, mutta isi hyssytteli takaisin unten maille.

Kissoista ei kumpikaan edelleen välitä vauvasta tuon taivaallista. Paitsi silloin, kun tyttö on sylissä syötettävänä tai muuten vaan seurustelemassa. Mustasukkaisuus on käsin kosketeltavaa, ja sylin vapauduttua siihen ilmestyy melkein heti yksi kissa. Tai jos vain suinkin mahdollista, syliin ängetään vaikka vauva olisi käsivarsilla. Cisse pelkää edelleen vieraita lapsia (ja aikuisia...), mutta "kalustoon kuuluva" vauva saa huutaa sydämensä kyllyydestä ilman, että kumpikaan evakuoi itsensä saunaan turvaan. Vauvan sänky saa myös olla rauhassa. Remu on sen verran köntys ja iäkäs että hän ei sinne edes pääse, ja Cisse on mielummin emoaluksen kanssa samalla pedillä. Eihän ympäriinsä sätkivä vauva osaa edes kunnolla rapsuttaa, mätkii vaan.

Tuplasyli

Viikon aikana on hermoiltu syömisen, nukkumisen ja taas syömisen kanssa. Tilanne on johtanut siihen, että maito tarjoillaan tuttipullosta, ja olo on kuin lehmällä. Alussa tuntui, että sitä maitoa tulee ovista ja ikkunoista, mutta ilmeisesti sitä nyt ei sitten irtoakaan riittävästi. Joulun mahakriisistä pelästyneenä olen tarjoillut noin 80 ml:n annoksia, ja tuloksena on ollut yleensä kitisevä lapsi. Eilisiltana Jussi päästi minut nukkumaan ja tuuttasi salaa 140 ml evästä tuulensuojaan, ja tästä seurasi hiljaisuus ja usean tunnin uni. Neuvolasta saatu opaskirjanen kyllä sanoi, että tämän ikäiset syövät 500-800 ml päivässä, ja olin yön pimeinä tunteina hiukan koittanut laskeskella tuleeko se määrä näillä syöttökerroilla täyteen... mutta aivotoiminta tuntuu olevan kuin hidastetusta mykkäelokuvasta. "Onneksi on isi" totesi Jussi aamulla, ja nyt lapsukainen saa hiukan suurempia ruoka-annoksia. Äidinmaito-korvike -suhde on noin 50/50, katsotaan mihin tilanne tästä kehittyy.

Ensimmäinen neuvolakäyntikin oli, ja tyllerö oli saavuttanut syntymäpainonsa. Kymmenen grammaa kyllä oli puuttuvinaan, mutta pannaan se eri vaa'an ja sen päällä makaavan kiukkupussin huitelun piikkiin. Neuvolakortti, pinkka paperia ja D-vitamiinia kourassa lähdimme apteekin kautta kotiin. Se neuvolasta annettu D-vitsku on öljypohjaista, ja kummipojan kanssa sen antamisesta seurasi kahdeksan tuntia suoraa huutoa. Kummipojan äiti manasi neuvolan vitskun olevan "saatanasta" ja "yksi perkele", joten ihan suosiolla Jekovitia (sama kama vesipohjaisena) apteekista ja sitä nassuun.

Joulun jälkeen tuntuu ilmojen haltijalla olevan ylimääräistä energiaa, ja keli on mennyt myrskystä myrskyyn. Tapaninpäivän myrskyn sähkökatastrofeja ei olla vielä ehditty korjata, kun uusi puhuri jo puhaltaa niskaan. Jussi on taas suorittanut iltaisin lapsikaappauksen, ja olen paennut neljän seinän sisältä hiukan ulkoilemaan. Lenkit ovat olleet hiukan lyhyenpuoleisia, mutta toissapäiväisen tunnin sauvakävelylenkin jälkeen olin kuin uudestisyntynyt. Ja huomasin, että pururadan vierustalla on myrsky tehnyt tuhojaan. Aiemmin olin tallustellut pienen matkaa pururataa pitkin ja manannut, kun sieltä on valaistus pois päältä. No syykin selvisi, johtoja roikkuu maassa ja tolpat sojottelee sinne tänne. Nyt valot oli saatu toimimaan ja dementiahiihtelin tyytyväisenä, välillä liukkauden aikaansaamia kevätjuhlaliikkeitä tehden.

Kyllä isi osaa

Vieraita on käynyt sen verran, että herkkuja on saanut syödä ihan urakaksi asti. Nyt kun ruoka-asiat on jotenkin hanskassa ja vauva nukkuu useamman tunnin putkeen, alkaa olla aika ottaa seuraava askel: vauva föliin ja johonkin kauemmas vierailulle! Tähän mennessä ollaan oltu vain kummien luona muutaman tunnin, mutta seuraavaksi on lähdettävä kohti suurta tuntematonta. "To go where no baby has gone before"...eli vaikkapa Kirkkonummelle mummin luo :-) Tänään otettiin jo yksi pieni askel - ilma oli aurinkoinen ja tuuleton, joten pakkasin vauvan ekaa kertaa vaunuihin ja tein pienen kävelylenkin. Kaikesta sitä ihminen ilonsa saakin - riemuitsin vaunuilun jälkeen siitä, että voin kohta käydä itse keskellä päivää ihan lähikaupassa! Ei tartte odotella, että huushollin toinen huoltaja saapuu kotiin.

Jesse-serkun sylissä, vieressä pikkuveli Juuso

Joona-serkku ihmettelee vauvaa, jonka mummi yrittää kaapata Kirsin sylistä?

Isi hoivaa mummin läppäriä, mummi puolestaan vauvaa

Vauva pääsi papankin syliin

Vauva on nyt kymmenen päivän ikäinen, ja kotona elämä alkaa asettua aloilleen...toivottavasti. Vuodeosastolla pidettiin yksi ylimääräinen päivä, kun maitoa ei oikein tahtonut tulla, mutta tilanne korjautui kyllä oikein ryminällä. Voi ristus sentään, miten keuhkonpäälliset voivatkin elää omaa elämäänsä! Keskiviikkoillan epätoivon tunneista siirryttiin torstaina aamusta täysin päinvastaisiin tunnelmiin kun kävi ilmi, että paino on noussut raketin lailla ja päästään sinä päivänä kotiin.

Pari ekaa päivää menikin jatkuvasti imettäessä, ja jouluaaton ja -päivän välinen yö huutoa kuunnellessa. Vasta myöhemmin hoksasin, että vauvoilla on alkupäivinä pari tehoimupäivää, jolloin maidontuottajalta tilataan lisää sitä evästä. Jatkuva syöminen johti tietysti hillittömiin vatsanväänteisiin ja maailmanlopun megakakkaan. Sitä liisteriä oli vaipan täydeltä, selkää myöten! Joulurauhasta ei tässä huushollissa ollut tietoakaan, ja lievä paniikkimieliala valtasi alaa. Kummitäti-Annikan neuvoilla onneksi pärjättiin (lämmin kaurapussi mahan päälle, jalkojen vetkuttelua jotta paha ilma poistuu mahasta), ja parin yön valvomisesta selvittiin hengissä.

Kissat ovat ottaneet tilanteen harvinaisen lungisti. Arvelimme etukäteen, että Cisse muuttaa pysyvästi saunaan pikku palosireenin saavuttua. Hän kun pelkää kaikkia vieraita, ja etenkin pieniä sellaisia. Vielä mitä, tyyppi leikkii tyytyväisenä sängyllä, vaikka vauva huutaa vieressä! Minkäänlaista vierastusta ei ole nähty, päin vastoin. Molemmat kissat ignoroivat nukkuvan vauvan täysin, ja ovat hitusen mustasukkaisia silloin, kun hän syö tai on muuten vaan sylissä paijattavana. Ja kumpikin tunkee syliin välittömästi, kun se vapautuu vauvan jäljiltä :-) 

3,5kg painava Cisse näyttää jättiläiseltä suunnilleen samanpainoisen vauvan vieressä

Jussi-isi on myös ottanut tilanteen hienosti haltuunsa. Joulupäivänä tulin kirjaimellisesti ulospotkituksi, kun komennettiin lenkille. Olin päivällä hiukan marissut mökkihöperyyttä ja tunkkaista oloa. Kun vauva oli iltapäivällä saatu jokseenkin tainnutetuksi, kävi käsky painua lenkille. "Meillä on safkaa jääkaapissa (olin lypsänyt maitoa varastoon), kyllä me pärjätään" -saatesanoilla jätin Jussin puolinukuksissa kitisevän vauvan kanssa kotiin, ja tein pienen kävelylenkin. Vauva on myös useamman kerran tullut lapsikaappauksen uhriksi, kun isi ilmoittaa että nyt on minun vuoro, mutsi on saanut nyt räplätä vauvaa ihan tarpeeksi. Ja hyvä niin, olisi kamalaa jos isi ei osaisi.

Joulupukissa on jotain tuttua...

Arki alkaa pikkuhiljaa (toivottavasti) asettua uomiinsa. Vauva nukkuu öisin useamman tunnin putkeen, ja aamuyöstä yleensä on pitempi syöttöhetki. Päivällä on aamuyhdeksästä noin yhteen pitempi syömä- ja seurusteluhetki, ja muuten syötöt menevät noin kolmen tunnin välein. Toivottavasti homma jatkuu samaa rataa, ja mahavalitukset olisivat historiaa.