Porsche-klubi oli yhdessä Audi-klubin kanssa järjestänyt muutaman päivän ratareissun Gotlantiin. Tästä tuli ennakkotietoja jo pitkin talvea, mutta ilmoittautuminen meni silti ihan ohi. Havahduin todellisuuteen vasta sitten, kun varauslista oli jo tupaten täynnä. Ja se täyttyminen tapahtui äkkiä.

Peruutuspaikka kuitenkin järjestyi, ja tähän iskin haukkana kiinni. Jipii, päästään sittenkin reissuun! Jotenkin oli vähän epävarma olo kuitenkin, johtuen ehkä Jussin haluttomuudesta lähteä kesken raksaamisen mihinkään. Kaikenlaisia kissanristiäisiä se akka järjestääkin, ja tästä saatiinkin mehevä riita aikaiseksi. No, reissu oli maksettu, auto huollettu ja pelkääjän penkki vaihdettu kuppipenkistä takaisin normipenkiksi. Mutsi matkustaa takapenkillä, vitsaili Jussi.

Lähtöpäivän koittaessa oli koko alkuviikko mennyt sinne tänne säntäillessä. Maanantaina laskin kävelleeni 8 km ihan vaan kaupungilla ja lähikaupassa risteillen, ja tiistai meni auton ratissa. Käytiin Salossa näyttäytymässä työkavereille, ja Perniössä morjestamassa toista äitiyslomalla olevaa kaveria. Ja pientä Viljamia tietysti :-) 

Auto pakattiin, ja se mutsin takapenkillä matkustaminen ei ollutkaan vitsi. Hymy hyytyi hiukan, mutta loppujen lopuksi sinne mahtuikin ihan hyvin. Turvavyötä en saanut lyhennettyä ihan omin voimin, ja sitä pitkin satamassa katsoa hiukan tarkemmin. Ensin kuitenkin tankille, pankkiautomaatille ja autopesuun...

Porsche on lastattu laukuilla ja lapsilla.

Matkalla satamaan oli useasti käytetty pesupaikka, ja tankkauksen ja hääräyksen jälkeen oli edessä pesun valinta. Matalasta urheiluautosta joutuu valintaruutua operoimaan hankalasti alaviistosta, ja Jussin sormi osuikin harjattoman kurahuuhtelun sijaan harjalliseen pesuun. No mikäs siinä, on sitä ennenkin käyty samassa tiskikoneessa pyörittämässä sama ohjelma. Julia suhtautui asiaan ensin kovin uteliaana katsellen, kuinka vesi suihkii sinne tänne. Harjojen aloittaessa pesun tuli kuitenkin itku ja huuto, ja hetken päästä olikin katastrofi käsissä.

Tyytyväinen pieni matkustaja isin kanssa etupenkillä

Takalasi hajosi komeasti paukahtaen, ja vettä ja pesuharjaa alkoi tunkemaan (lasinsirujen lisäksi) kabiiniin. Onneksi satuin juuri sillä hetkellä nojaamaan eteenpäin Juliaa rauhoitellessa, muuten olisi tukka ja takki ollut täynnä sirpaleita. Nyt kastui persus ja selkä, ja matkatavarat. Eikä se saamarin masiina lopettanut tiskaamistaan, vaan vettä ja harjaa suihki edelleen. Jussi nojasi tööttiin, ja ulkosalla seisoskelleesta mieskolmikosta yksi kurkkasikin hetken päästä pesukadulle sisään. Ja jatkoi sen jälkeen hengailua yhtä flegmaattisten kavereidensa kanssa retkueen neljättä tyyppiä odotellen! Pesu oli onneksi jo suhteellisen lopussa, ja pääsimme ulos ilman mainittavia lisäharmeja. Parkkipaikalle kurvattuamme lähti Jussi selvittämään tapahtumia kassatyyppien kanssa, ja itse kömmin takapenkiltä kiittelemään mainittua kolmikkoa. "No mitä ois pitäny tehä" vastasi yksi! Uskomattomia puupäitä. Toivottavasti paikalla on vähemmän aivokuollutta porukkaa, jos itse joutuvat joskus samankaltaiseen tilanteeseen! 

Lohduton näky. Takalasi säpäleinä, romut märkinä ja sirpaleissa.

Tilasin taksin, soittelin possukavereille ilmoituksen tapahtumien kulusta, ja elättelin toivoa, että vielä tästä matkaan päästään. Paikalle kurvasi taksi-Dacia, ja tässä vaiheessa taisi vitutusmittari pyörähtää ympäri. Alkoi vaan naurattaa, olenhan kehittänyt erittäin terveen vihasuhteen kyseistä merkkiä kohtaan. Passatin ollessa pajalla oli kerran vuokra-autona Dacia Duster, ja sen kokemuksen jälkeen lupasin pyhästi, etten kyseisen merkkistä autoa osta. Se oli kaikin tavoin epäkelpo auto, ja varmaan vaarallinenkin. Peltiä ei ainakaan ympärillä tuntunut kovinkaan paksusti olevan, enempi silleen säilyketölkki-tyyppisesti.

Taksikuski jätti pihaan, hyppäsin passatin rattiin ja lähdin kohti pesupaikkaa. Taksisuharina toiminut lähi-idän ihme ei ilmeisesti ole tutustunut paikalliseen liikennekulttuuriin, sillä hän jäi jostain syystä keskelle Paavinkatua miettimään seuraavaa liikettään. Tiukka tööttäys, ja Dacia lähti matelemaan eteenpäin. Matkan toinen rattiraivo kohdistui kahdella kaistalla yhtä aikaa seilanneeseen sitikkaan, jonka kuski toivottavasti näki kun huusin oman kiesin ratin takana että mee nyt v-uun siitä. Ja kolmas kohdistui valoissa arponeeseen, itärajan takaa tulleeseen citymaasturiin.

Pesupaikalla odotti murheellisen näköinen Porsche, murheellinen insinööri ja tyynenä penkissään istuskeleva Julia. Kaikki tavarat olivat märkiä ja lasinsirujen peitossa, eikä niistä enää ollut matkatavaraksi. Soitto reissukavereille, tilannetiedotus ja hyvän matkan toivotukset perään. Siellä oli possulauma jonossa, ja lippuja jaeltiin. Harmitti niin vietävästi.

Lyhyestä virsi kaunis - takalasin kohdalla ollut valtaisa kolo tukittiin jätesäkeillä, märät ja terävät matkatavarat pakattiin säkkeihin ja siirrettiin passattiin, ja possu siirrettiin tallille odottelemaan jatkotoimenpiteitä. Onneksi matka ei ollut pitkä, talli oli riskin miehen kivenheiton päässä. Ja yksi kassi ja Manduca onneksi säilyivät kuivina ja siruttomina, kun olivat turvassa etupenkin jalkatilassa.

Purukumilla korjaamme sen. Tai roskasäkeillä.

Onnea oli matkassa kuitenkin kaikesta huolimatta. Julian vaunuista mukana oli vain ratasosa, kantokassi jäi tilanpuutteen takia kotiin. Lisäksi Julia matkusti turvallisesti etupenkillä, ja itse en saanut ihan pahinta lasisuihkua niskaan. Edelleen ottaa raskaasti päähän se kolmikko, jonka yhteenlaskettu äo on jossain nollan nurkilla. Miten noin aikaansaamattomat ja taulapäiset miehet pysyvät ylipäänsä hengissä? Itsensä ruokkiminen ja vaatettaminen kun vaatii kuitenkin jonkunlaista aloitekykyä. Hoivavietin sijaan kolmikko aiheutti ainakin meikäläisessä sillä hetkellä  valkohehkuisia raivon tunteita.

Julia käytti tilanteen hyväkseen, ja otti passattiin siirron jälkeen pienet torkut. Ilta menikin sen jälkeen suurin piirtein aikataulussa - nattpaitu päälle, puuroa naamariin (eka iltapuuro, toim. huom.!!), ja neiti vanhaan, jo hiukan pienehköön, unipussiin. Nukkumatti tuli pienen huudon säestämänä, mutta aikuisille uni ei maittanut vielä vähään aikaan. Ratkesin vieläpä ryyppäämään, ja join jääkaapissa olleen kirsikkaoluen. Seuraavana onkin vuorossa matkatavaroiden perkaus ja vakuutusyhtiöiden kanssa tappelu. Veikkaan, että reissun hinnasta saa tapella kerran jos toisenkin. Tämä kun ei ollut mikään matkatoimiston järjestämä tusinareissu, vaan summassa oli mukana ratamaksuja ja lounaita ja ties mitä. Eikä mielipahalle tietenkään saa laitettua minkäänlaista hintaa.

Melkein ulkomaille päässyt pieni matkustaja

Vappuna sää oli kerrankin lämmin ja aurinkoinen, ja tilanne hyödynnettiin grillailemalla. Edeltävänä viikonloppuna oli sää jo hellinyt sen verran, että ulkona pystyi istumaan ihan t-paitasillaan. Joulupukki oli tuonut liput Chisun konserttiin, ja Leppäkosken porukan kanssa käytiin häntä kuuntelemassa. Oli aika upea ääni, testiraati suosittelee.

Antto-pojan eväshetki, Julia herkuttelee peukalolla

Riemua himmensi hiukan aatonaattona menehtynyt naapurin rouva. Olin tapojeni vastaisesti päikkäreillä, kun lähdön aika koitti ja auto haki ruumiin pois. Tavallaan hyvä, että Raija sai rauhan, toisaalta harmi. Mukavampaa naapurin rouvaa saa kyllä hakea. Onneksi sentään muilla rintamilla kuuluu hyvää - Joona-poika on selättänyt Kawasakin taudin, ja oma megalenssu on muisto vain.

Julia on ulkoillut kantoliinassa, jonka tilalle hommasin Manduca-nimisen kantorepun. Liinan kanssa oli aina melkoinen souvi sitomisen ja asettelun kanssa, ja Manduca-reppu on huomattavasti simppelimpi. Reppu vyötäisille kiinni, tenava kyytiin ja hihnat olkapäille. Lisävarusteena neidillä on kelin mukaan vaihtuva vaatetus (hattu, sukat, säärystimet) ja upouudet aurinkolasit. Peililaseilla! Kyllä nyt kelpaa. Vielä kun äiskän vahvuuksilla varustetut lasit tulisivat optikolta...

Kantoliinaileva trendsetteri

Manducassa ilman arskoja, jalassa päheet villasukat

Vappuaattoa viettämässä oli "ristiinkummitettu" porukka. Eli Julian kummitäti ja -setä, joiden Valtteri-poika on meidän kummipoika. Myös Katri, Matti ja Pihla-tyttö käväisivät pikaisesti morjestamassa. Jussin toimiessa grillimestarina olin itse Julian palvelusväkenä, ja yritin siinä sivussa tuhota osuuttani puolentoista litran skumppapullosta, jonka kummit raahasivat matkassaan. Valtteri-poika matkustaa mukavasti Croozer-kärryissä fillarin perässä, ja kärryjen takapaksiin mahtuu näköjään kaikenlaista. Kuten grilliin menevät syötävät, hedelmäsalaattia ja tuo jo mainittu skumppapullo.

Epäluuloista vilkuilua, kummitäti on jotenkin epäilyttävä

Valtteri pistää takapihan rappuset uusiksi

Serpenttiini oli vapun ihan ensteks paras juttu!

Toukokuun alun touhuihin kuului myös autokaupoilla käynti. Paikallinen volkkariliike kutsui uusien tilojensa avajaisiin, ja sinnehän lähdettiin koko perheen voimin. Julia käyttäytyi asiaankuuluvan viileästi, ja tutkaili menopelejä turvakaukalosta käsin sanomatta juuri sanaakaan. Äiti taisi olla enemmän intsinä - harmi vaan, että sitä lottovoittoa ei ole vielä tilille tupsahtanut.

Pretty in pink. Isi ei arvosta haalareiden värivalintaa

Sama kylmän rauhallinen lähestymistapa on myös lätkän MM-kisoihin. Kotikisoissa pelaavia Leijonia kannatetaan toki pukeutumalla isin ostamaan yöpaitaan, ja seuraamalla jäällä sohivia ukkoja iskän sylistä. Välillä Mertsin hurmioitunut selostus innostaa pieneen hihkumiseen, mutta muuten touhua seurataan hyvin vakavalla naamalla.

"Kyllä tuo oli ihan selkeä paitsio, hmph"

Julialla on tapana rymsteerata pinnasängyn sisustusta uuteen uskoon. Monesti pehmolelut ovat ihan eri järjestyksessä kun nukkumaan mennessä, ja peittokin potkittu tiehensä. Tai vaihtoehtoisesti kiskottu silmille. Päikkäreiden aikana tapahtuva härdeeraus ei sinänsä häiritse, mutta öiseen aikaan voisi sisustusvimma oirehtia hiukan vähemmän. Tyllerö ei varsinaisesti ole hereillä, mutta heiluskelee puoliunessa välillä peukaloa mussuttaen. Ja simahtaa hetken päästä mitä mielenkiintoisimpaan asentoon. Tässä muutama kännykällä räpsäisty otos nukkuvasta neidistä: 

Tiikerin kanssa poski poskea vasten...

...niin kovin uupuneena...

...peukaloa imien...

...X-asennossa koipi vasten pinnoja...

...ja suora kopio isin uniasennosta, peitto silmillä.

Loppuviikko sujui harvinaisen murheellisissa tunnelmissa. Seinänaapurissa saattohoidetaan, eikä päiviä enää ole jäljellä edes kahden käden sormien verran. Kummipoika käväisi TYKSissä hakemassa hiukan apua kiukkuiseen kurkunpääntulehdukseen, ja Joona-poika joutui Lastenklinikan teho-osastolle hengityskoneeseen. Syynä harvinaisen ärhäkkä Kawasakin tauti, johon lääkitys ei ole purrut toivotulla tavalla. Ja itse olen parin viikon flunssailun jälkeen hevoskuurilla, diagnoosina hinkuyskä, mykoplasma tai keuhkoklamydia. Valoa on tunnelin päässä sentään sen verran, että Valtteri-ukko on paranemaan päin. Ja nuo (sivuvaikutuksiltaan aikamoiset) antibiootit tuntuvat purevan meikäläisenkin tautiin. Ja kyllä se Joonakin vielä kuntoon saadaan. Naapuria ei sitten taida mikään mahti maailmassa enää parantaa.

Julia vietti ensimmäistä nimipäiväänsä 12.4., ja sitä juhlittiin jo heti aamusta. Isi oli ostanut kaksi kumiankkaa, jotka olivat päivänsankarin mielestä hurjan mahtava juttu! Mustaa "darkwing duck"ia ja keltaista tutti suussa uiskentelevaa ankkaa tuijotettiin silmät suurina, ja sen jälkeen ne piti saada näppeihin. Ja suuhun. Uutuudenviehätys ei ole hävinnyt mihinkään, kumpikin ankka on edelleen hihkumisen arvoinen asia. Pienestä se pieni ihminen riemunsa saa.

Lapsosen nimpparit ovat mitä paras tekosyy leipoa herkkuja ja kutsua kavereita kylään. Lauantaina oli pöytä koreana, ja iltapäivällä huusholli tupsahti täyteen pieniä ja suuria ihmisiä. Ei mennyt kuin hetki, niin koko olkkari oli uudessa uskossa. Ja vähän muutkin paikat. Siinäpä olikin ihmettelemistä, kun yksi konttaa määrätietoisesti kohti kissanruokakuppeja samalla kun pari suurempaa löytää kaukosäätimen ja järjestelee olkkaria mieleisekseen. Julia sentään pysyi tukevasti paikallaan leikkimatolla, mutta ilmaisi toki tyytymättömyytensä asioiden kulkuun. Miksi hän pötköttää selällään yhdessä paikassa, kun ympärillä on tavaton hulina ja hålligång! 

Nimpparisankarin kakku

Pihla suunnittelee leikkimaton uutta layoutia

Huushollin kissat ottavat öistä kaiken irti - pieni mölyapina nukkuu, ja isäntäväki on vapaata riistaa! Jipii, rapsutusta ja telakoitumista! Cisse etenkin tunkee syliin tai saman peiton alle aina, kun vaan on mahdollista. Joskus öiseen aikaan olisi ihan kiva nukkuakin, mutta pieni hellyydenkipeä itämainen on kyllä melko suloinen otus. Ja mimmoinen syliintunkeminen olisikaan päivisin, jos öisin ei saisi viettää laatuaikaa lämpimän peiton alla? 

Mun vuoro olla sylissä, vauva leikkiköön leikkimaton kalisuttimilla

Pätkä nukkuu, ja niin näköjään rapsuttava käsikin. Toimintaa! 

Julialle ei kelpaa tutti. Ei minkäänlainen. Kokeiltu on luonnonkumisia ja silikonisia, ensituttia ja ties millä lailla muotoiltua. Oma peukku (ja/tai nippu muita näppejä) sen olla pitää. Mutsi pukee tylsästi tumput käteen kun mennään ulos, mutta ei hätää! Mummin kutomat tumput eivät ole este, vain hidaste! Kuten Jussin isä asian ilmaisi, "Niin sitä pitää vaikka läpi harmaan villan".

Vaunuista esiin kaivettu pieni peukaloinen

Myös pikkurillin voi ulkoistaa tumpuista, jos tarve vaatii

Pääsiäisenä kävimme kaukaisessa itäisessä provinssissa - Pyhtäällä. Ajomatka mummolaan meni rattoisasti yhden pysähdyksen taktiikalla. Harmi vaan, että se pysähdys suoritettiin paikassa, jossa ahtaat vessat on kierreportaiden päässä yläkerrassa, eikä koko paikasta löytynyt hoitotasoa! Neste Sipoonlahtea ei voi suositella vauvaperheille. Vaippa tuli kuitenkin vaihdettua (onneksi ei ollut kakka-), ja Julia söi pienen välipalan. Röyhtäily sujui venäläisturisteja ihmetellessä, ja nukkumatti takasi rauhallisen loppumatkan.

Lähtiessä oli pääsiäisen ainut päivä, jolloin lunta (räntää) tuli oikein urakalla. Passatissa oli kesärenkaat, eikä niitä alettu lopulta enää vaihtamaan takaisin talvirenkaisiin. Olihan se eksoottista ajaa melkoisessa pyryssä kesärenkailla...mutta keli oli kuitenkin sen verran lämmin, että se lumi muuttui vedeksi välittömästi maahan pudotessaan. Muuten olisikin ollut jännät paikat. Reissun ainoa jännitysmomentti tulikin siinä vaiheessa, kun siskon mökille piti ajaa. Lumisia metsäteitä pitkin... Päästiin miltei perille asti, ja vieläpä poiskin omin voimin. Kaiken kukkuraksi juuri veljien kanssa kahvitellessa oli naureskeltu, miten porukka oli ollut samoilla metsäpoluilla milloin milläkin pelillä jumissa (tai ojassa), ja oli saatu hälyttää apuvoimia paikalle.

Julia on alkanut hiukan vierastaa, ja "morbrorin" syliin päästyään aloitti neiti itkun melkein heti. Jannen vaimon sylissä sen sijaan oli paljon hauskempaa. Ihan vähän jopa naurattikin, eikä tilanne ollut yhtään niin kamala kun pari minuuttia aikaisemmin. Muuten reissu meni leppoisasti kaikkien muiden paitsi itseni osalta. Ekana yönä heräsin Julian kähinään ja totesin, että kurkku on pirun kipeä. Olo olikin lopulta hiukan höttöinen, ja sama meininki jatkuu edelleen. Toivottavasti en onnistu tartuttamaan samaa tautia Juliaan, ja toivottavasti tauti poistuu minua riivaamasta pian. Lenkille olisi nimittäin ihan kiva päästä.

Mummolassa lennettiin! 

Riippumatto, joka ostettiin mahavaivojen korjailemiseksi, toimii loistavasti myös matkasänkynä

Siskon mökillä oli Julian eväshetki...

...sillä aikaa, kun Nina ja Kari laittoivat pöydän koreaksi. Saatiin blinejä, mums! 

Äiti oli vähän väsynyt, joten isin kanssa sai rauhassa pelata pierukalapeliä

Pieni väsynyt matkustaja simahti jo ennenkun autoon päästiin

Niin se aika menee - Julia on jo reilun kolmen kuukauden ikäinen, ja kohtapuolin saisi alkaa syöttämään kiinteää evästä. Tässä huushollissa otettiin varaslähtö, ja ensimmäinen mutusteltava ruoka-aines on nyt sitten bataatti. Perjantaina padassa porissut mukula muussiksi, hiukan NANia laimentamaan ja eikun syömään. Tai ainakin jotain sinnepäin, ilme ensimmäisen lusikallisen jälkeen oli paljonpuhuva. Lusikka on ihan ihmeellinen asia, ja sen kyydissä tuleva mössö jotain aivan käsittämätöntä. Onneksi bataattikokeilusta ei ole ainakaan vielä sen enempää mahakremppoja tullut. Pakkasessa on nyt jääpalamuoteissa pikkuneidin bataattimössöt, ja niitä sieltä pikkuhiljaa sulatellaan ja syötellään.

Ootko nyt aivan tosissasi?

Viime viikolla kokeiltiin paria muutakin uutta asiaa - vauvauinti ja iltavelli. Torstainen vauvauinti Caribiassa meni hienosti...kunnes poistuimme altaasta, ja pukkarissa piti alkaa pukea vaatetta ylle. Julia sai aivan kosmisen raivarin, ja huusi hysteerisenä ja hikisenä. Muut vauvat olivat hiukan vanhempia, ja paljon rauhallisempia. Yksikin hinasi itsensä käsiensä avulla lattialla hoitoalustan päällä huutavan neidin luo ikäänkuin ihmetelläkseen, että mitäs se tuo tuossa oikein mekkaloi. Edes ruoka ei rauhoittanut, joten ei siinä muu auttanut kun häipyä äkkiä paikalta. Nukkumatin käyntiä ei kyllä olisi tallennettu edes suurnopeuskameralla, sen verran vauhdikkaasti tuli uni heti autoon päästyämme.

Lauantaina käytiin Joona-serkkua morjestamassa. Lohjalla oli sen verran meteliä ja meininkiä, että Julia hermostui, vierasti, nirsoili ja päätti lopulta heittää pyyhkeen kehään ja nukahteli. Ilmeisesti ärsykkeitä ja uusia ihmisiä oli liikaa pienelle piltille, ja pelastuskeinona oli vaipua unten maille. Kotimatkalla ei paljoa mölyä takapenkiltä kuulunut, ja vasta vaipanvaihto ja unipussiin sullominen herättivät pienen matkustajan. Päivä kruunattiin tarjoamalla ekaa kertaa velliä, jotta uni maistuisi vähän enemmän kun kolme tuntia kerrallaan. Tähän mennessä on tuo noin kolmen tunnin unisykli ollut vallalla vuorokauden ympäri ja olisi ihan kivaa, että yöllä nukuttaisiin vähän pitempään. No niin kävikin, ensimmäinen herätys oli vasta puoli neljän maissa. Ja siitä nukuttiin reippaasti melkein aamuysiin asti! Tai kuka nukkui kuka ei, unissaan peukaloa mussuttanut Julia herätti ainakin minut. Ja Cisse kömpi peiton alle, peiton alta, peiton yli ja peiton päälle.

Cisse murjottaa, Julia on vienyt sylipaikan

 OIkeasti Julia on nukkunut hyvin, ainakin jos vertaa joihinkin vauvoihin. Kaikenlaisia koliikkijuttuja on tullut lueskeltua, ja oma lapsi tuntuu koko ajan vaan helpommalta tapaukselta. Pitänee koputtaa puuta, kai se hankala vaihe jossain välissä tulee. Toivottavasti ennen murrosikää...

Vaunulenkillä uuvahtanut pieni pipopää